Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2008 Luonnonkukkien päivänä 15.6. ihaillaan kukkaloistoa

Luonnonkukkien päivänä 15.6. ihaillaan kukkaloistoa

(16.5.2008) Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 15.6.2008. Luonnonkukkien päivän tavoitteena on kasviharrastuksen ja -tuntemuksen lisääminen sekä yhteisten luontoelämysten tarjoaminen mahdollisimman monelle. Kaikkia luonnonkasveista kiinnostuneita kutsutaan 15.6. mukaan opastetuille kasviretkille tai retkelle omaan pihaan. Luonnonkukkien päivän tämänvuotinen teemalaji on kissankäpälä, joka on kuivien ympäristöjen, kuten ketojen, tyyppikasvi.


Luonnonkukkien päivänä järjestetään tänä vuonna lähes 90 kasviretkeä eri puolilla Suomea. Opastetut retket ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Retkillä esitellään tavallisia luonnonkasveja ja kerrotaan myös niiden elinympäristöjen käytöstä, uhkista ja suojelusta. Viime vuonna Luonnonkukkien päivän retkille osallistui yhteensä noin 2800 suomalaista. Pohjoismaissa retkiä oli kaikkiaan 505 ja osallistujia yli 10 000.

Opastettujen kasviretkien lisäksi suomalaisia kannustetaan Luonnonkukkien päivänä tunnistamaan oman pihansa luonnonvaraisia kasveja ja ilmoittamaan löytämistään lajeista internetlomakkeella tai postitse. Retki omien pihakasvien pariin sopii hyvin myös koko perheen yhteiseksi tapahtumaksi. Tänä vuonna Luonnonkukkien päivän järjestelyissä pyritäänkin ottamaan lapset ja perheet entistä paremmin huomioon.

Luonnonkukkien päivän juuret ovat Tanskassa, jossa päivää on vietetty vuodesta 1988 lähtien. Suomessa Luonnonkukkien päivää on järjestetty vuodesta 2003 alkaen. Luonnonkukkien päivän järjestävät Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Luonto-Liitto ry, Natur och Miljö rf, Suomen biologian seura Vanamo ry, Societas pro Fauna et Flora Fennica rf, Metsähallitus Luontopalvelut, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, Suomen ympäristökeskus, Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry, Kasvityöryhmä ja WWF Suomi.

LISÄTIEDOT:

Sinikka Kunttu, retkikoordinaattori, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 408 6422, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@sll.fi

www.sll.fi/luonnonkukat