Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2008 Suomen vanhimmat kansallispuistot uhattuina

Suomen vanhimmat kansallispuistot uhattuina

( 21.4.2008) Maamme vanhimmat kansallispuistot, Pallas-Yllästunturi ja Pyhätunturi täyttävät kuluvana vuonna 70 vuotta.

Suomen vanhimmat kansallispuistot uhattuina

Näkymä Taivaskeron huipulta Pallaksella kesällä 2007. Kuva suurenee sen päältä klikkaamalla ja se on maksutta toimitusten käytettävissä. Kuvaajatietoina mainittava: SLL / Seppo Parkkinen


Juhlavuoden ”kunniaksi” ympäristöministeriössä valmistellaan lakiesitystä, joka sallisi matkailua palvelevan lisärakentamisen vuonna 1938 perustettuun Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Puiston sisälle jäänyt hotelli voitaisiin laajentaa moninkertaiseksi. Esitys vaarantaa ratkaisevalla tavalla kansallispuistojen perimmäisen tarkoituksen: säilyttää Suomen luonnon kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkaimmat kohteet luonnonnähtävyyksinä ja luonnonharrastusta varten.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on jo nyt Suomen suosituin kansallispuisto. Vuosittain puistossa vieraile noin 300 000 kävijää. Majoittujamäärän moninkertaistuminen kuluttaisi jo nykyiselläänkin pahoin kuluneen Pallaksen lähialueita kohtuuttomasti. Lakiesitysluonnoksessa kulumisvaurioita arvioidaan aiheutuvan jopa noin 18 neliökilometrin alueelle.

Hälyttävä on myös Pyhätunturin kansallispuiston tilanne – tuntureiden kainaloon on suunniteltu jopa 70 000 vuodepaikan lomakaupunkia. Erilaiset rakentamishankkeet ovat olleet uhkana myös Kolin kansallispuistossa.

Luonnonsuojeluliitto kannattaa luontoa kestävästi hyödyntävää matkailua, joka samalla työllistää paikallisväestöä. Kansallispuistoilla on myös tärkeää ympäristökasvatuksellista merkitystä ja niiden kävijämäärien kasvu on kannatettavaa. Majoituskapasiteetin kasvattaminen ja rakentaminen on kuitenkin tehtävä kansallispuistojen ulkopuolella. Kansallispuistoa suojaavan lain muutos avaisi portin suojeluarvoja vaarantaville toimille myös muualla.

”Matkailu tulee sopeuttaa kansallispuistojen luontoon, ei päinvastoin. Taloudellisen hyödyn tavoittelu massaturismilla on lyhytnäköistä. Kun nykyään maksetaan miljoonia muinaisten mestareiden maalauksista, mitä ollaankaan vuosisadan perästä halukkaat maksamaan isänmaan todellisesta kuvasta?” kysyy Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava. ”Kannustamme ihmisiä kansallispuistojen retkeily- ja virkistyskäyttöön, mutta se pitää ehdottomasti tehdä luontoarvoja kunnioittaen. Matkailun kulutuksen sääntely on myös matkailun etu, koska kansallispuistot ovat kotimaan matkailun suurin vetovoimatekijä ja niiden vetovoima perustuu eheään luontoon.”

”Tämä esitys on vain yksi esimerkki nykyhallituksen luonnonsuojeluvihamielisestä politiikasta. Ihmettelemme myös ympäristöministeriön valmistelua. Ministeriön tehtävänä tulisi olla luonnonsuojelulain periaatteiden noudattamisen valvominen eikä liiketoimintaintressin edistäminen”, kummastelee luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Eduskunta päättää lakiesityksestä vielä tänä keväänä.

Luonnonsuojeluliiton Hämeen Linnassa 21.4. kokoontunut luonnonsuojeluvaliokunta käsitteli kokouksessaan kansallispuistojen nykytilannetta ja tulevaisuutta. Luonnonsuojeluliitto vaikutti aikanaan keskeisesti kansallispuistoverkon syntymiseen ja puolustaa maassamme nykyään laajaa hyväksyntää nauttivia kansallispuistoja niiden luontoarvoja nakertavalta toiminnalta.


Lisätietoja:

- Risto Sulkava, puheenjohtaja, puh. 050 560 2113
- Ilpo Kuronen, luonnonsuojelupäällikkö, puh. 0400 153 133
- Tarja Heikkonen, luonnonsuojeluvaliokunnan puheenjohtaja, puh. 020 7703409



Tehdyt toimenpiteet