Luonnonsuojeluliiton jäsenmäärä kasvussa
(7.8.2008) Maamme suurin ympäristöjärjestö Suomen luonnonsuojeluliitto iloitsee tuoreista tiedoista, joiden mukaan sen jäsenmäärä on selvässä kasvussa. Liiton jäsenmäärä on nyt yli 1000 jäsentä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
Järjestöpäällikkö Heini Jalava arvioi, että 34 000 jäsenen rajapyykki ylitetään vielä kuluvana vuonna, kun kesän katukampanjoinnin myötä järjestöön liittyneiden uusien tukijoiden määrä tarkentuu. Kokonaisjäsenmäärässä ovat mukana myös nuorisojärjestö Luonto-Liiton jäsenet. Uusista jäsenistä erityisesti nuoret kaupunkilaiset ovat löytäneet tiensä Luonnonsuojeluliittoon.
Samaan aikaan liiton yritysyhteistyö on myös merkittävästi laajenemassa.
”Luonnonsuojeluliitto on selvästi myötätuulessa”, sanoo toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen. ”Vaikuttaa siltä, että liiton merkitys kansallisena ja riippumattomana vaikuttajana on viime aikoina korostunut kansalaisten ja yritysten keskuudessa, jotka hakevat kotimaista ja luotettavaa tahoa puolustamaan luontoa.”
Toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen pitää jäsenmäärän ja yritysyhteistyön kehitystä ilahduttavana. ”Tuen merkitys korostuu aikana, jolloin ympäristöjärjestöjen valtionapua uhataan leikata viidenneksellä”, sanoo Yrjö-Koskinen.
Suomen luonnonsuojeluliitto on kaikille avoin valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka paikallistoiminta kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Lisätietoja:
- toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, puh: 050-3478778
- järjestöpäällikkö (vs.) Heini Jalava, puh: 044-9362374