Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2008 Emeritusprofessorit haastavat luopumaan turhista etelänmatkoista ilmaston hyväksi

Emeritusprofessorit haastavat luopumaan turhista etelänmatkoista ilmaston hyväksi

Suomen luonnonsuojeluliitto käynnistää haastekampanjan osana valtakunnallista ilmastotyötään. Emeritusprofessorit Anto Leikola, Jaakko Paasivirta, Mirja Salkinoja-Salonen ja Veikko Huhta haastavat esimerkillään ensimmäisinä suomalaisia luopumaan yhdestä etelänmatkasta.


Professorit lahjoittavat säästämänsä summan Luonnonsuojeluliiton ilmastolahjoituskohteisiin, jotka ovat metsien suojelu, saimaannorppa, soiden ennallistus ja Maliin toimitettavat energiansäästöliedet. He haastavat muita suomalaisia tekemään samoin.

Haastekampanjassa halutaan kiinnittää huomiota lentämiseen, koska se on ympäristön kannalta haitallisin liikkumismuoto ja kiihdyttää ilmastokriisiä moninkertaisesti muihin liikkumismuotoihin nähden.

Kampanjan avaus pidettiin tänään Evolla Hämeessä.

”Kyseessä on samalla Luonto-Liiton vuonna 1958 järjestämän nuorison kansainvälisen luonnonsuojelujärjestön (IYF) pääleirin 50-vuotistapaaminen, johon osallistuvat 25.-26.6. useimmat leirin suomalaiset osanottajat sekä joukko ulkomaisia osanottajia”, selventää haastekampanjan yksi alullepanija professori Veikko Huhta.

Ilmastokampanjan ensimmäisinä haastajina ovat neljä leirin osanottajaa, jotka nyt ovat kaikki emeritusprofessoreja: Anto Leikola, Jaakko Paasivirta, Mirja Salkinoja-Salonen ja Veikko Huhta. He haastavat oman aikansa luonnonsuojelijat mukaan kampanjaan.

Suomen luonnonsuojeluliitto haastaa puolestaan kaikki suomalaiset sekä omat alueelliset toimijansa vähentämään kulutustaan ja tukemaan ilmastotyötään.


LISÄTIETOJA:

Luonnonsuojeluliiton ilmastohaastekampanja: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/energiajailmastonmuutos/ilmastohaastekampanja

Veikko Huhta, professori, puh. 050 358 5659 (haastekampanja)

Risto Sulkava, puheenjohtaja, SLL, puh. 050 560 2113

Leo Stranius, ilmastovastaava, SLL, puh. 040 754 7371 (haastekampanjan lahjoituskohteet ja SLL:n muu ilmastotyö)