Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Tiedotus Tiedotteet Liitto 2008 EU luopui johtajuudesta ilmastoneuvotteluissa

EU luopui johtajuudesta ilmastoneuvotteluissa

(13.12.2008) Puolan Poznanin tänään päättyneissä ilmastoneuvotteluissa edettiin vaarallisen hitaasti. EU:n oma vesitetty ilmasto- ja energiapaketti vei pohjaa globaalien neuvottelujen tavoitteilta. Neuvottelut sopeutumisrahoituksesta ja joustomekanismeista junnasivat paikallaan. Keskusteluissa vuoden 2009 työsuunnitelmasta päästiin kuitenkin eteenpäin. Lukuisat valtiot toistivat myös vuosi sitten Balilla teollisuusmaille sovitut 25-40 prosentin päästövähennystavoitteet vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä.

”Meillä on nyt vajaa vuosi aikaa saada aikaiseksi kunnianhimoinen ilmastosopimus. Neuvotteluiden vauhtia pitää kiihdyttää ratkaisevasti, mikäli katastrofaalinen ilmastokriisi halutaan vielä estää”, kommentoi Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava Leo Stranius kokouspaikalta Poznanista.

Samaan aikaan Poznanin kokouksen kanssa kokoontuivat Brysseliin myös EU:n päättäjät keskustelemaan ilmastopolitiikasta. Vesitetty EU:n ilmasto- ja energiapaketti on omiaan viemään EU:n johtajuutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Nyt katseet kääntyvät Yhdysvaltoihin ja sen uuteen hallintoon.

”EU:n pitäisi pystyä vähentämään päästöjä jopa 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä pelkästään kotimaisin toimin. Nyt EU:n ilmasto- ja energiapaketti lähtee vaatimattomasta 20 prosentin tavoitteesta, josta yli puolet on mahdollista toteuttaa EU:n ulkopuolella erilaisin joustomekanismein. Tämä on todella synkkää kansainvälisten neuvotteluiden kannalta. Europarlamentaarikkojen tulisi hylätä osa paketista, esimerkiksi direktiiviesitys vastuunjaosta”, kommentoi ilmastovastaava Leo Stranius.

”Suomi on ollut Italian, Puolan ja Saksan ohella keskeisessä asemassa murentamassa EU:n kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Meidänkin maamme on aika ryhdistäytyä, jotta Kööpenhaminassa saadaan aikaiseksi ilmastosopimus, joka antaa tuleville sukupolville vielä toivoa”, kommentoi Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.


Lisätietoja:

  • ilmastovastaava Leo Stranius, SLL, puh. 040-754 7371, leo.stranius@sll.fi (Poznanissa)
  • puheenjohtaja Risto Sulkava, SLL, puh. 050-5602113