Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2007 Meneekö hermot vesiskoottereihin?

Meneekö hermot vesiskoottereihin?

(13.7.2007) Vesilain mukaan jokaisella on oikeus liikkua vesillä häiriötä aiheuttamatta. Esimerkiksi vesiskootterit voivat kuitenkin häiritä mm. melullaan ja edestakaisin ajelulla niin mökkiläisten kuin lintujenkin rauhaa. Haittaavaa vesiliikennettä voidaan tarvittaessa rajoittaa nopeusrajoituksin esimerkiksi 10 kilometriin tunnissa tai se voidaan kieltää kokonaan.

"Vesillä liikkuminen ja rannoilla luonnosta nauttiminen kuuluu suomalaisten perusoikeuksiin. Tätä oikeutta ei saa kaventaa turhanpäiväisellä vesiskootteri- tai moottoriveneajelulla. Ihmisillä on lakiin perustuva oikeus - toivoisinpa melkeinpä velvollisuus - hakea rajoitusta häiritsevälle vesiliikenneajelulle", sanoo luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Vesikulkuneuvolla liikkuminen voidaan kieltää määräajaksi tai toistaiseksi määrätyllä vesialueella tai rajoittaa sitä, jos kielto tai rajoitus harkitaan tarpeelliseksi esimerkiksi liikenteen, ympäristön taikka yleisen luonnon virkistyskäytön tai muun yleisen edun vuoksi.

Vesialueita koskevista kielloista ja rajoituksista päättää alueellinen ympäristökeskus. Kulkuväyliä koskevista kielloista ja rajoituksista päättää merenkulkulaitos.

Kieltohakemuksen voi tehdä kunta, kunnan jäsen tai sellainen viranomainen, yhteisö tai vesialueen omistaja, jota asia koskee. Hakemuksen voi siis tehdä niin luonnonsuojeluyhdistys kuin kesämökin omistajakin. Yhteistyö naapurien kanssa kannattaa, koska päätös maksaa 440 euroa. Yhteishakeminen tuo myös asialle enemmän painoarvoa.

Rajoituksia ja kieltoja haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulee ilmetä hakija, kiellon tai rajoituksen voimassaoloaika ja perustelut. Mukaan tulee liittää kartta alueesta, johon rajoitusta haetaan.

"Kuntien pitäisi käyttää enemmän vesiliikennelain suomaa mahdollisuutta ja turvata kansalaisten mahdollisuus nauttia rauhaisasta vesiympäristöstä", kehoittaa Kuronen.


LISÄTIETOJA:

- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puhelin 0400 153 133

- Vesiliikennelaki:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960463?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=vesiliikennelaki

- linkki alueellisiin ympäristökeskuksiin:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=68&lan=fi

Tehdyt toimenpiteet