Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2007 Metsiensuojelu sai ensimmäisen pysyvän näyttelynsä

Metsiensuojelu sai ensimmäisen pysyvän näyttelynsä

(9.8.2007) Parkanon metsämuseossa avataan lauantaina 11.8. Polkuja metsään –näyttely. Se on ensimmäinen pysyvä metsiensuojelua esittelevä näyttely maamme museoiden tarjonnassa.


”Metsämuseot keskittyvät yleensä esittelemään metsätalouden historiaa eri näkökulmista. Metsiensuojelu on jäänyt taka-alalle tai satunnaisten näyttelyiden varaan, vaikka suojelu on olennainen osa metsien kestävää käyttöä”, toteaa puheenjohtaja Marianne Kortesoja Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistyksestä.

”Parkanon metsämuseo tarjoaa näyttelylle oivat puitteet. Ulkomuseoalue tukkilaiskämppineen sijaitsee kauniin Kaitojenvetten rannalla, aivan metsiensuojelualueen tuntumassa”, Kortesoja iloitsee.

Näyttely valaisee metsien merkitystä suomalaisille, metsäluontomme muutoksia sekä metsiensuojelun historiaa ja nykytilannetta. Näyttelyssä esitellään myös luonnonsuojelujärjestöjen toimintaa ja metsänomistajan mahdollisuuksia vaalia metsäluontoa. Polkuja metsään –näyttely osallistaa myös yleisöään. Kävijöille on varattu mahdollisuus saada esille omia metsävalokuviaan ja kirjoituksia metsäkokemuksista.

Näyttelyä ovat rahoittaneet Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Suomen kulttuurirahasto, Pirkanmaan liitto ja Parkanon kaupunki. Yhteistyökumppaneita ovat olleet Metsäntutkimuslaitos, Metsähallituksen luontopalvelut, Pirkanmaan ympäristökeskus sekä yksityiset luontokuvaajat.

Polkuja metsään-näyttely avataan lauantaina 11.8. klo 12.00. Samalla juhlistetaan myös Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistyksen 20-vuotispäivää.

Parkanon metsämuseo on perustettu vuonna 1986 ja sen omistaa Parkanon kaupunki. Museo sijaitsee 10 km Parkanon keskustasta pohjoiseen, Kaidatvedet-järven rannalla, osoitteessa Rännärin museotie, 39700 Parkano. Museo on avoinna kesäkaudella, elokuussa sunnuntaisin 10-16 ja muulloinkin ryhmille tilauksesta.

 
Lisätietoja:

  • Puheenjohtaja Marianne Kortesoja, SLL, Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys ry, p. 050 367 4932
  • Aluesihteeri Kaija Helle, SLL, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, p. 040 515 4557
  • Metsäasiantuntija Harri Hölttä, SLL, p. 040 722 9224
  • Vapaa-aikatoimenjohtaja Reino Rauhala, Parkanon kaupunki, p. 040 864 4104


Tehdyt toimenpiteet