Ammattimainen malminetsintä erotettava jokamiehenoikeuksista
(7.9.2007) Jokamiehenoikeuksien päivää vietetään sunnuntaina 9. syyskuuta. Tänä vuonna on ollut epäselvää, kuuluuko malminetsintä jokamiehenoikeuksiin. Suomen Latu ja Suomen luonnonsuojeluliitto vaativat, että uudessa kaivoslaissa ammattimainen malminetsintä erotetaan selvästi jokamiehenoikeuksista.
Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Kuusamossa monikansalliset yhtiöt ovat etsineet uraania jokamiehenoikeuteen vedoten alueilla, joiden valtauspäätöksistä maanomistajat ja luonnonsuojelijat ovat valittaneet korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tämä jokamiehenoikeuden väärinkäyttö on herättänyt maanomistajissa arvostelua, joka vaarantaa jokamiehenoikeuden tulevaisuutta.
Koska malmin etsintä on kaivoksen perustamiseen tähtäävää elinkeinotoimintaa, sen pelisääntöjä on syytä selventää uutta kaivoslakia parhaillaan valmistelevassa työryhmässä.
Suomen Latu ja Suomen luonnonsuojeluliitto vaativat, että uudessa kaivoslaissa ammattimainen malminetsintä tulee selvästi erottaa pois jokamiehenoikeuksista.
Kaivoslakia tulee muuttaa niin, että malminetsintään pitää aina saada lupa maanomistajalta. Kivinäytteiden ottaminen tulee verrata esimerkiksi oksien taittamiseen puusta, mitä ei saa tehdä ilman lupaa. Huomattakoon, että myös elinkeinotoimintana tehtävä erämatkailu ja isommat joukkotapahtumat tarvitsevat maanomistajan luvan. Malmin etsiminen luonnonsuojelualueilta tulee olla aina kielletty.
Jokamiehenoikeudet ovat pohjoismainen perinne, joka tarjoaa kansalaisille laajat oikeudet liikkua ja virkistäytyä luonnossa. Samanlaiset oikeudet ovat voimassa lähinnä vain muissa Pohjoismaissa. Jokamiehenoikeuksiin sisältyy aina vaatimus niiden harmittomuudesta: oikeutta ei saa käyttää haittaa tai häiriötä tuottavalla tavalla.
Lisätietoja:
- luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliitto, puhelin 0400 615 530
- ulkoilupäällikkö Matti Hirvonen, Suomen Latu, puhelin 040 589 4979
- järjestöpäällikkö Tarja Ketola, puhelin 040 527 5212

