Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2007 Geenirehu veisi suomalaisen lihan puhtauden

Geenirehu veisi suomalaisen lihan puhtauden

(12.7.2007) Suomen luonnonsuojeluliitto tuomitsee geenirehun maahantuonnin. Tähän asti suomalainen liha on ollut gmo-puhdasta. LSO Foods on kuitenkin ilmoittanut aloittaneensa gmo-soijan tuonnin kesäkuussa.

Luonnonsuojeluliiton mielestä ihmisillä on oikeus tietää, mitä heidän ruokansa sisältää ja miten se on tuotettu. Lainsäädännöllä pitää kyetä varmistamaan ihmisten valinnanvapauden säilyminen.


Tällä hetkellä pakkausmerkinnöissä ei kerrota, onko liha tuotettu geenirehulla. Keväällä EU:n komissiolle luovutetulla miljoonan ihmisen allekirjoittamalla vetoomuksella vaadittiin gm-rehuilla kasvatetun lihan merkitsemistä.

EU:n komissio on ilmoittanut ottavansa vakavasti kuluttajien huolen gm-merkinnöistä. Kesäkuussa Suomessa vierailleet EU:n komission edustajat Michael Fluh ja Jacques Gennatas kertoivat komission harkitsevan tarvittavia toimia kuluttajien valinnanvapauden säilymiseksi.

Mikäli gmo-lajikkeiden käyttö lisääntyy, on olemassa riski, että ne sekoittuvat ajan myötä tavanomaisiin siemeniin, jonka jälkeen valintaa tavanomaisten ja gmo-kasvien välillä ruoantuotannossa ei voi enää tehdä.


"Esimerkiksi Kanadassa luomurapsiöljyn tuottaminen on nykyisin mahdotonta, sillä geenirapsi on saastuttanut kaikki viljelmät”, kertoo GMO-asiantuntija Liisa Kuusipalo Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Tieteellisesti gm-tuotteet herättävät yhä suurempaa huolta. Geenitekniikan perusajatus yhden ominaisuuden muuttamisesta kerrallaan ei nykytutkimusten perusteella pidä enää paikkaansa. Uuteen eliöön siirretty geeni voi aiheuttaa arvaamattomia vaikutuksia, esimerkiksi myrkkyaineiden syntymistä ruokakasveihin.

"Geenitekniikka ei ole täsmäjalostusta, vaan se sisältää laajakantoisia riskejä. Ei ole olemassa systeeminhaltijaa, joka poistaisi luontoon karanneet synteettiset, virusmaiset muuntogeenit", Kuusipalo muistuttaa.

Vaikka geenimuunneltuja kasveja on viljelty Amerikassa jo kymmenen vuotta, ei niiden turvallisuudesta ole selkeää näyttöä, sillä seurantatutkimusta ei ole olemassa. Kuluttajat ovat siten joutumassa geeniruoan koekaniineiksi.

Luonnonsuojeluliitto suosittelee luomulihaa. Vain siten kuluttaja voi tietää syövänsä gmo-puhdasta lihaa.


LISÄTIETOJA:

  • Suomen luonnonsuojeluliiton GMO-asiantuntija, solubiologi FT Liisa Kuusipalo, puh. 050-547 6548
  • Kansainvälinen vetoomus gmo-rehuilla tuotetun lihan, maidon ja kananmunien merkitsemiseksi löytyy osoitteesta:

http://www.greenpeace.org/international/press/releases/1-million-europeans-call-for-g

  • gmo = geenimuunneltu organismi

Tehdyt toimenpiteet