Energian ympäristömerkki uudistuu
(13.12.2007) Suomen luonnonsuojeluliiton myöntämän energian ympäristömerkki, Norppaenergia-merkki uudistuu. Merkin nimi ja ulkoasu on uudistettu ja merkin myöntämiskriteerejä on muutettu. Uudistuksella pyritään ohjaamaan energian käyttäjiä entistä ympäristöystävällisempiin uusiutuvan energian valintoihin. Erityistä huomiota on kiinnitetty vesivoiman ympäristövaikutuksiin.
Vesivoiman osalta uutta on vesiensuojelurahaston perustaminen sekä selvitys kalateiden rakentamisesta voimalaitoksiin. Vesivoimalla sähköä tuottavat yhtiöt maksavat vuodesta 2009 alkaen kilowattituntikohtaisen maksun rahastoon, jonka varat käytetään vesiensuojeluhankkeisiin. Vastaava rahasto on ollut menestyksekkäästi käytössä Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksellä Bra Miljöval-merkin yhteydessä.
Lisäksi Suomen luonnonsuojeluliitto käynnistää selvityksen kalateiden rakentamisesta vesivoimalaitoksiin. Kalateiden rakentamisesta sovitaan vuoteen 2010 mennessä. "Voimalaitokset muodostavat esteen kalojen nousemiselle ja siten myös lisääntymiselle joen yläjuoksulla. Kalateiden rakentamattomuus on suorastaan häpeäpilkku Suomen vesivoiman käytölle. Sekä vesiluonnon että virkistyskäytön kannalta pidämme toimivien kalateiden rakentamista ehdottoman tärkeänä", toteaa luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.
Vuoden 1995 jälkeen rakennettua vesivoimaa ei edelleenkään hyväksytä merkin piiriin. Suomen luonnonsuojeluliitolla on kielteinen kanta vesivoiman lisärakentamiseen.
Muutoksia tulee myös tuulivoiman kriteereihin. Jatkossa Norppaenergia-merkki myönnetään tuulivoimalle sillä ehdolla, että voimala ei sijoitu arvokkaalle maisema-, kulttuuriperintö- tai lintualueelle.
Suomen luonnonsuojeluliitto pyrkii jatkossa tekemään Norppaenergia-merkkiä entistä tunnetummaksi ja tarjoamaan kattavasti tietoa energiavalinnoista. Kotitalouksien lisäksi myös yrityksiä ja julkista sektoria kannustetaan siirtymään ympäristömerkityn energian käyttäjiksi. Yrityksille tarjotaan ensi vuodesta alkaen mahdollisuutta hankkia Norppaenergia-merkki tuotteeseen, jonka valmistuksessa on käytetty norppasähköä. Myös ympäristömerkityn kaukolämmön markkinoita kehitetään.
"Kotitaloudet ja yritykset ovat kiinnostuneita vihreään sähköön siirtymisestä. Tarvitaan vain lisää tietoa ja kannustusta päätöksenteon tueksi", sanoo ekoenergiavastaava Kaarina Toivonen. "Vihreään sähköön siirtyminen on helpoimpia, mutta samalla vaikuttavimpia tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi."
Suomen luonnonsuojeluliitto on myöntänyt energian ympäristömerkkiä uusiutuvalle energialle vuodesta 1998. Tällä hetkellä 12 energiayhtiöllä on myynnissä Norppaenergia-merkittyä sähköä tai kaukolämpöä. Vuonna 2006 ympäristömerkittyä norppasähköä käytti noin 235 000 kotitaloutta ja 12 500 yritystä.
Vanha nimi "Norppa suosittelee ekoenergiaa -merkki" ja vanha ulkoasu poistuvat käytöstä 31.12.2007 mennessä. Norppaenergia-merkin uudet kriteerit astuvat voimaan vuoden 2009 alusta.
Norppaenergia -merkki on ladattavissa osoitteessa:
http://www.norppaenergia.fi/norppamerkki/lataamerkki
Norppaenergi-merkin uudet kriteerit ja säännöt ovat ladattavissa osoitteessa:
http://www.norppaenergia.fi/norppamerkki/tiedotteet
LISÄTIETOJA:
- Ekoenergiavastaava Kaarina Toivonen, puh. (09) 228 08 289, 050 301 8703, kaarina.toivonen@sll.fi
- Luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. (09) 28 08 215, 0400 153 133, ilpo.kuronen@sll.fi

