Valtiovarainministeriön budjettiesitys törmäyskurssilla ympäristön kanssa
(10.8.2007) Suomen luonnonsuojeluliitto pitää valtiovarainministeriön 3.8. julkaisemaa talousarvioesitystä luonnon- ja ympäristönsuojelun vastaisena. Metsiensuojelu ja monimuotoisuuden tutkimus jäävät vaille riittävää rahoitusta. VM:n budjettiesityksessä ehdotetaan myös ympäristöjärjestöjen valtionavun leikkaamista viidenneksellä.
”Järjestömäärärahoja koskevasta esityksestä herää kysymys, onko ministeri Katainen perehtynyt hallitusohjelman sisältöön. Hallitusohjelmassa puhutaan kauniisti yhteistyön lisäämisestä kolmannen sektorin kanssa. Onko valtionavun leikkaaminen kansalaisjärjestöiltä sitä?” kysyy Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen.
Ympäristöjärjestöt tekevät arvokasta asiantuntija- ja valistustyötä, joka jäisi muuten hoitamatta.
”Esimerkiksi Luonnonsuojeluliitolla on edustajia yli sadassa valtakunnallisessa toimikunnassa ja asiantuntijamme ovat säännöllisesti eduskunnassa valiokuntien kuultavina. Asiantuntijatoimintaa ei kyetä jatkamaan tässä laajuudessa, jos valtionapua leikataan viidenneksellä. Pahiten ministeri Kataisen esittämät leikkaukset vaikuttavat kuitenkin pieniin järjestöihin”, Yrjö-Koskinen varoittaa.
Luonnonsuojeluliitto on tyytymätön myös Etelä-Suomen metsiensuojelun rahoitukseen. Puun korkea hinta vaikuttaa suojelukorvausten hinnannousuun ja siten kasvattaa määrärahojen tarvetta, joka on kertaluokkaa budjettiesitystä suurempi. Vakavia puutteita on myös luonnon monimuotoisuuden tutkimuksen rahoituksessa, vaikka Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemisen.
”Ilman asianmukaista rahoitusta METSO-ohjelmalta putoaa pohja”, arvioi metsäasiantuntija Harri Hölttä Luonnonsuojeluliitosta.
Luonnonsuojeluliitto toivoo, että VM:n esitykseen tehdään vielä korjauksia elokuun lopulla järjestettävässä budjettiriihessä.
LISÄTIETOJA:
- toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen, puh. 050-347 8778
- metsäasiantuntija Harri Hölttä, puh. 040-7229224
- luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola, puh. 0400-615530

