Kioto ei saa olla jatkossa kielletty sana ilmastokeskusteluissa
Tänään Helsingissä päättynyt USA:n ja EU:n välinen ilmastodialogi osoitti, että ilmastonmuutos on yhtä sanaa lukuunottamatta myös Yhdysvaltain hallinnon huulilla. Kioton pöytäkirjasta tai sitovista päästövähennyksistä Yhdysvallat ei suostu puhumaan. Dialogin tuloksena syntynyt lista teknologian kehitykseen liittyvistä asioista ei ole verrannollinen niiden toimien kanssa, joita Kioton pöytäkirjaan sitoutuneet teollisuusmaat tekevät.
Suomea puheenjohtajana voi lämpimästi onnitella keskustelun avaamisesta. Jatkossa keskustelua on käytävä enemmän myös EU:n ehdoilla. EU:n vaatimat sitovat päästövähennystavoitteet on saatava keskusteluun myös Yhdysvaltain kanssa.
"Teknologiayhteistyö on osa ilmastonmuutoksen globaalia torjuntaa. Myös Kioton pöytäkirja kannustaa valtioita siihen. Se on kuitenkin vain pieni osa sitä kokonaispalettia, jossa yhteiskuntia muutetaan vähähiilisiksi. Pelkkä teknologinen kehitys ei riitä, jos teknologian käyttöönotolle ei luoda velvoitetta poliittisella ohjauksella eli sitovilla päästövähennystavoitteilla", kommentoi Tuuli Kaskinen Suomen Luonnonsuojeluliitosta.
Jotta pahimmilta myrskyiltä, vesipulalta ja ympäristöpakolaisuudelta vältytään, on teollisuusmaiden niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin vähennettävä päästöjään useita kymmeniä prosentteja lähivuosikymmeninä. Tämä edellyttää maiden keskinäistä luottamusta todellisten päästövähennysten toteuttamisessa. Siihen parhaat takeet ovat sitovat päästövähennystavoitteet, joihin maat sitoutuvat YK:n alaisessa järjestelmässä. Helsingin dialogissa sitovat päästövähennykset ja Kioton pöytäkirja olivat ympäristöministeri Enestamin mukaan kokonaan kiellettyjä sanoja.
"Nyt käytyjä keskusteluja täytyy pitää alkuna kehitykselle, jossaYhdysvallat vähitellen lähentyy muuta maailmaa ilmastonmuutoksen torjumisessa. Bushin jälkeinen hallinto voi sitten aikanaan liittyä mukaan Kioton pöytäkirjaan tai sen jatkoksi solmittavaan sopimukseen. Mikäli tämä ei ole tavoitteena, Helsingin dialogin tulokset jäävät Tyynenmeren valtioiden välisen ilmastosopimuksen kaltaiseksi mediatempuksi, jolla ei ole vaikutusta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen", sanoo Kaskinen.
LISÄTIETOJA:
- EU-koordinaattori Tuuli Kaskinen p. 050 5149752, tuuli.kaskinen@sll.fi
- Luonnonsuojeluliiton EU-puheenjohtajuuskauden sivut: www.sll.fi/eu

