Pohjoisen metsien lisäsuojelun vaikutuksia liioiteltu
(13.7.2005) Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä Pohjois-Suomen metsiensuojelun vaikutuksia liioitellaan. Laskennallisilla työllisyysvaikutuksilla pelottelu ei edistä Pohjois-Suomen metsäkiistojen ratkaisua. Kirveenkoskemattomia aarniometsiä on yhä jäämässä hakkuiden piiriin.
Metsähallituksen kesäkuisen Pohjois-Suomen metsien lisäsuojelupäätöksen yhteydessä puhutaan 100 000 hehtaarin suojelusta. Kuitenkin tästä alasta vain arviolta 20 000 hehtaaria on kokonaan uusia suojelumetsiä. Metsätaloudellisesti merkityksettömiä kitu- ja joutomaita on 45 000 hehtaaria. Loput alueista olivat jo aiemmin rajoitetussa käytössä tai kokonaan käytön ulkopuolella.
Luonnonsuojeluliiton mielestä suojelun vastustamisessa on unohdettu asian mittasuhteet. Metsä kasvaa nopeammin kuin ennen ja puuta riittää sekä käyttöön että suojeluun.
Metsähallituksen mukaan puuta poistuisi markkinoilta 150 000 kuutiometriä vuodessa. Vertailun vuoksi Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta hakattiin viime vuonna ennätykselliset 8,6 miljoonaa kuutiometriä puuta. Koko Suomessa kasvaa puuta 87 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja markkinahakkuut olivat 55 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2003. Kannattavuuden eikä suojelun takia lakkautusuhan alla olevan Kemin Veitsiluodon sahan tuotantokapasiteettikin on 300 000 kuutiometriä vuodessa.
"Pohjois-Suomen todella arvokkaiden vanhojen metsien suojelu on välttämätöntä alkuperäisluonnon säilyttämiseksi", sanoo Luonnonsuojeluliiton metsävaliokunnan puheenjohtaja Harri Hölttä. "Suojelu- ja monikäyttöarvoiltaan merkittävien valtionmetsien roikuttaminen metsätalouden tuottotavoitteiden piirissä ei ole järkevää. Metsähallituksella on myös lakisääteinen velvollisuus huolehtia valtionmaiden monimuotoisuudesta, kuten näiltä alueilta löydetyistä uhanalaisista lajeista."
Kun Metsähallitus keskeytti keskustelut, käsittelemättä jäi monia luonnontilaisia alueita, joiden arvo on todistettu kattavilla lajistoinventoinneilla. Tällaisia hakkuiden uhkaamia metsiä on esimerkiksi Sodankylässä, Kittilässä ja Suomussalmella.
LISÄTIEDOT
- Luonnonsuojeluliiton metsävaliokunnan puheenjohtaja Harri Hölttä, puhelin 040 722 9224
- Luonnonsuojeluliiton maastoasiantuntija Metsähallitus-neuvotteluissa Olli Manninen, puhelin 050 594 0429
Kuvia ja kuvauksia hakkuisiin jäävistä alueista Luonto-Liiton metsäsivuilta

