Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2005 Viidennen ydinreaktorin peruskiven muurauksen yhteydessä täytyy puhua myös riskeistä

Viidennen ydinreaktorin peruskiven muurauksen yhteydessä täytyy puhua myös riskeistä

(12.9.2005) Uuden ydinreaktorin peruskiven muuraus tänään Eurajoen Olkiluodossa on synkkä hetki eurooppalaisessa energiapolitiikassa. Edellisen ydinreaktorin rakentamisesta on kulunut yli 20 vuotta. Satakuntalaiset ovat tottuneet naapurissa toimiviin voimaloihin, eikä rakentamishanke ole herättänyt laajaa keskustelua. Kuitenkin liika turvallisuuden tunne johtaa ydinvoimateollisuuden itsensäkin mukaan hutilointiin ja odottamattomiin tapahtumiin, jotka lisäävät onnettomuuden riskiä. Parhaita takeita turvallisuudelle on kriittinen keskustelu.

"Ydinvoiman suurimmat riskit liittyvät inhimillisiin tekijöihin. Kriittisyys muistuttaa myös ydinvoimalasta vastuussa oleville, että käytön täytyy olla tarkkaa", sanoo Rauman seudun luonnonystävien puheenjohtaja Pasi Tanner. "Täällä Raumalla ei ydinvoimasta liiemmin keskustella, vaikka jätteen varastointi ja onnettomuuden riski kaupunkilaisia huolettavatkin."

Myöskään valtakunnantasolla ydinvoimakeskustelulle ei Suomessa ole tarjottu paikkoja, vaikka prosessia on mainostettu demokraattiseksi. "Lausunnot voimalan rakentamisluvasta piti jättää vaiheessa, jossa rakennettavan EPR-reaktorin tekniset yksityiskohdat olivat vielä auki. Säteilyturvakeskuksen tekemän turvallisuusarvion julkaisemisen jälkeen uutta lausuntokierrosta ei ympäristöjärjestöjen vaatimuksista huolimatta järjestetty, vaan lupahakemus eteni suoraan valtioneuvostoon", harmittelee Luonnonsuojeluliiton energia-asiantuntija Tuuli Kaskinen.

Uusien laitosten lupaprosessit muualla maailmassa ovat vieneet vuosia, mutta Suomessa luvitus on kutistettu ennätyslyhyeksi. "Erityistä huolta prosessin tiukka aikataulu herättää, koska EPR-reaktori on prototyyppi, jollaista ei koskaan aiemmin ole rakennettu. Kiire ei voi olla vaikuttamatta laitoksen turvallisuuteen", varoittaa Tuuli Kaskinen.

Vuonna 2002, kun eduskunta teki periaatepäätöksen uuden ydinreaktorin rakentamisesta, myönteistä päätöstä perusteltiin erityisesti ilmastonmuutoksen uhkalla. Ilmastotavoitteiden varmistamiseksi eduskunta teki ns. risupaketin uusiutuvien energiamuotojen ja energiansäästön edistämiseksi. Päätöksen jälkeen Suomen päästöt ovat kuitenkin edelleen kasvaneet odotettuakin nopeammin. "Suomen nykyinen kamppailu päästöjen kanssa osoittaa, että valittu tie oli väärä. Toivottavasti muu maailma ymmärtää, että Suomen ratkaisun kopioiminen johtaa ongelmiin niin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä kuin turvallisuusasioissakin", muistuttaa Tuuli Kaskinen.

Jotta keskustelulle syntyisi paikkoja, Rauman seudun luonnonystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto pitävät tänään maanantaina ydinvoimatiedotuspistettä Rauman torilla klo 13-16. Tarjolla on ajankohtaista tietoa ydinvoimasta ja Olkiluodon kolmannen reaktorin rakentamishankkeesta.

LISÄTIETOJA:

  • Tuuli Kaskinen, Luonnonsuojeluliiton energia- ja ilmastoasiantuntija, puh. 050 5149752 (paikalla Rauman torilla)
  • Pasi Tanner, Rauman seudun luonnonystävät puheenjohtaja, puh.050 5493051
Tehdyt toimenpiteet