Luonnonsuojeluliitto hallitukselle: Näpit irti perusoikeuksista!
(25.8.2000) Luonnonsuojeluliitto tuomitsee hallituksen suunnitelmat vähentää kansalaisten perusoikeuksia kaavoituksessa. Tontteja on jo tarpeeksi, ja rakentamisen kiihdyttäminen voi johtaa ylikuumenemiseen ja kustannusten nousuun.
"Kansalaisten perusoikeuksia kaavoituksessa ei saa rajoittaa", luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola sanoo. "Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki siirsi kaavojen valvontaa hallinnolta kansalaisille. Jos kansalaisten valvonta poistetaan, gryndereitä ei valvoisi enää kukaan. Silloin tulisi enemmän rakennuksia ja vähemmän puistoja. Siitä kärsisivät sekä ihmiset että luonto."
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että muutoksenhakuoikeus asemakaavoista on yhtä tärkeä kuin yleiskaavoista. "Asemakaavassa ei päätetä vain rakennuksista, vaan myös virkistysalueista, puistoista ja liikenteestä."
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan asemaakaava on laadittava siten, että "luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita."
Muutoksenhakuoikeuden rajoittaminen on ristiriidassa myös Suomen perustuslain ja Århusin sopimuksen kanssa. Niiden takia kansalaisten tiedonsaantia, osallistumista ja muutoksenhakuoikeutta tulee edistää eikä vähentää.
Luonnonsuojeluliitto pitää hallituksen suunnitelmia kaavoituksen vauhdittamisesta tarpeettomina. Pääkaupunkiseudullakin on valmiiksi kaavoitettuja tontteja noin sadalle tuhannelle asukkaalle. "Rakentamisen lisäkiihdyttäminen voi johtaa ylikuumenemiseen ja rakennuskustannusten nousuun. Elinkeinoelämä on jo nyt varoittanut, että rakennusalalla on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta", Veistola muistuttaa.
LISÄTIETOJA:
- luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistola, puhelin 0400 615 530
- SLL:n kaavatiedote 3.8.2005 http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2005/kalliomaki

