Suomalainen lepakkotutkimus etenee harrastajien tuella
(5.9.2005) Lepakoista on tulossa Suomessa merkittävä luonnonharrastusmuoto. Harrastuksessa yhdistyvät kiinnostavasti tietotekniikka, biologia ja suojelu.
Euroopan lepakkoyötä vietettiin Suomessa 14 paikkakunnalla. Pääosa Luonnonsuojeluliiton ja Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen järjestämistä tapahtumista oli täysikuun aikaan 19.8. Pohjoisin retki oli Kempeleellä. Varsinais-Suomen retkillä oli jopa ruuhkaa: Turussa 130 ja Paraisilla 80 osallistujaa. Helsingin Viikissäkin 80 osallistui opastukselle.
Tietämys Suomen lepakoista kasvaa nyt nopeasti. Uusilla laitteilla voidaan seurata pesimis- ja talvehtimispaikkojen elämää ympäri vuorokauden. Suomen Luonnon syyskuun numerossa kerrotaan Turussa Heikkilän kasarmialueelta löytyneestä lepakkoluolasta. Vuonna 2002 Turun lepakkoluolasta löydettiin 43 horrokseen vaipunutta lepakkoa. Sittemmin luolasta on tavattu kaikki Suomen yleisimmät lepakkolajit. Luolaan on asennettu liiketunnistimet. Kaarinassa lepakoiden suosimaan taloon on asennettu valvontakamerat tuottamaan tietoa lepakoiden elämästä. Yleisön tuella etsitään lepakkojen talvehtimispaikkoja ja kesäisiä yhdyskuntia. Lepakkoja myös rengastetaan.
"Lepakkotutkimus on salapoliisin työtä, jossa tarvitaan teknisiä laitteita ja uupumatonta maastotyötä. Osaavia tekijöitä alkaa maassa jo olla, mutta rahoitus on vähäistä ja sattumanvaraista", toteaa Markku Lappalainen Suomen Luonto -lehdessä.
Suomi on liittynyt Euroopan lepakoidensuojelusopimukseen (EUROBATS) vuonna 1999. Sopimus velvoittaa maatamme hankkimaan lepakoista tuoretta tutkimustietoa.
Luonnonsuojeluliiton mielestä lepakkotutkimukselle kannattaisi suunnata varoja juuri nyt, koska ammattimaisesti koordinoidulle tutkimustyölle on saatavissa tukea taitavilta harrastajilta. Näin Suomi voi edistää tehokkaasti kansainvälistä sitoutumistaan. Vakavammin asiaa tutkivien tai harrastavien käyttämiä lepakkodetektoreja on Suomessa jo muutama kymmen.
LISÄTIETOJA:
- Markku Lappalainen, 0400-748186
- Suomen Luonto -lehden syyskuun numero 2005 (saatavissa mm. lehtipisteistä)
- www.lepakko.org
- www.eurobats.org

