Suomen susikannan kehittämisestä ja hoitamisesta

Maa- ja metsätalousministeriö
Kala- ja riistaosasto
PL 30
00023 Valtioneuvosto

Viite: lausuntopyyntö n:o 788/722/2002

Asia: Lausunto Suomen susikannan kehittämisestä ja hoitamisesta

Suomen susikannan hoidon ja suojelun tulee perustua sekä itsenäiseen että elinvoimaiseen susikantaan. Suomen susikanta on ollut 1800-luvun loppupuolelta lähtien Venäjältä vaeltavien susien varassa, vaikka Suomessa tavataan vuosittain lisääntyviä susipareja. Millään biologisella mittarilla Suomen nykyistä susikantaa, noin 130-150 yksilöä, ei voi pitää elinvoimaisena tai itsenäisenä.

Suomen susikannan hoitoa ja suojelua tulee tarkastella kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon kaikki susikantaan vaikuttavat biologiset ja yhteiskunnalliset tekijät. Susi on voimakkaita intohimoja herättävä laji, sitä halutaan yhtälailla niin suojella kuin tappaakin. Tällöin käytännön susikannan hoidon tulee perustua suunnitelmallisiin ja maltillisiin toimenpiteisiin.

Suomen susikantaa on hoidettava niin, että se saavuttaa ja sen jälkeen säilyttää elinvoimaisuutensa, ja myös niin, ettei susista aiheudu liikaa haittaa ihmisille. Suden aiheuttamiin uhkiin tulee suhtautua vakavasti ja suojelu- ja hoitotoimenpiteiden tulee mahdollisuuksien mukaan estää ja lieventää ihmisille aiheutuneita haittoja.

Susikannan hoidon tulee aina perustua luonnontieteellisille tietämykselle sudesta. Vaikkakin susista koettaisiin aiheutuvan haittaa ja uhkaa, ei kaatolupia voi antaa kuin selvästi pienemmän määrän mitä Suomessa vuosittain susia syntyy. Laillisen metsästyksen lisäksi susia tapetaan laittomasti, niitä kuolee liikenteessä sekä menehtyy sairauksiin ja lajin sisäisiin aggressioihin. Arktisia alueita lukuun ottamatta kaikkialla maailmassa suden suurin kuolleisuutta aiheuttava tekijä on ihmisen vaino. Ympäri maailmaa susikanta on kasvanut vain niillä alueilla, joissa susi on kokonaan tai lähes täysin rauhoitettu.

Myös Suomessa susien suurin kuolleisuutta aiheuttava tekijä on ihmisen vaino. Luvanvaraisen metsästyksen lisäksi Suomessa tapetaan susia salaa ja niitä myös menehtyy liikenteessä. Tämän vuoksi Suomen susikantaa tulee aina tarkastella vuosittaisen kokonaispoistuman mukaisesti.

Suomen susikanta on edelleen varsin Itä-Suomi painotteinen, vaikkakin aivan viime vuosina suden on varmuudella todettu lisääntyneen myös Länsi-Suomessa. Suomen susikannan hoidossa tulee aktiivisesti pyrkiä siihen, että sudet levittäytyisivät tasaisemmin poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen. Sudelle on tarjolla paljon harvaan asuttuja elinalueita myös Sisä- ja Länsi-Suomessa, missä ne voisivat elää ilman, että niistä aiheutuisi kohtuuttoman suurta rasitusta alueen asukkaille.

Eri puolilla maailmaa tehdyissä radiotelemetriaseurantatutkimuksissa on havaittu susien palaavan takaisin entisille elinalueilleen omin jaloin, mikäli tämä sallitaan, ja että jossakin on olemassa vahva, vaeltavia yksilöitä tuottava susikanta. Vastaava ilmiö on pienessä mittakaavassa havaittu myös Suomessa. Kuhmossa ja Sotkamossa syntyneiden ja nuorina radiomerkattujen susien on havaittu vaeltaneen niin Länsi- kuin Pohjois-Suomeen. Uusilla elinalueilla nämä sudet ovat alkaneet lisääntyä, mikäli niitä ei ole tapettu sitä ennen joko laillisesti tai laittomasti.

Susi rauhoitettiin Sisä- ja Länsi-Suomessa vuonna 1973. Siitä huolimatta susikanta ei ole kasvanut niillä alueilla, vaikka susi on varsin tehokas lisääntyjä, hyvissä elinolosuhteissa susikanta voi kasvaa jopa 30-35 prosenttia vuodessa. Susia on suojeltava aktiivisesti salametsästykseltä, etenkin jos susikanta on pieni. Silloin jo muutaman yksilön poistaminen kannasta saattaa rikkoa susien laumarakenteen, tai estää susia lisääntymästä, kun sopivaa kumppania ei ole tarjolla. Näin on havaittu tapahtuneen muun muassa eristäytyneessä Isle Royalin susikannassa, jossa lisääntymistä on haitannut susikannan pienuus, muutamia kymmeniä yksilöitä ja kannan eristäytyneisyys.

Susia ei tulisi metsästää poronhoitoalueen eteläpuolissa Suomessa niin kauan kuin susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Erittäin uhanalaista lajia ei voi suojelle sitä metsästämällä, vaikka kyse on merkittäviä vahinkoja aiheuttavasta suurpetolajista. Missään maailmassa metsästyksellä ei ole voitu suojella uhanalaisia suurpetoja, kuten puumia, tiikereitä tai leijonia. Ainoastaan sellainen kannanhoitopolitiikka on johtanut uhanalaisten suurpetojen kannan kasvuun, jossa on poistettu vain erittäin merkittäviä vahinkoja aiheuttaneita tai ihmiselle vaarallisia yksilöitä.

Susien laillinen tappaminen tulisi sallia vain, jos kyseessä on todella toistuvasti vahinkoja aiheuttavasta yksilöstä. Susilaumoihin vahinkoyksilöiden poistoa ei tulisi kohdistaa ellei varmuudella kyse ole toistuvasti erittäin merkittäviä vahinkoja aiheuttavasta laumasta tai yksilöstä laumassa ja muut käytettävissä olevat keinot eivät ole mahdollisia. Tällöin tulisi ehdottomasti tehdä selvitys siitä, miksi esimerkiksi susiaidoilla ja muilla vastaavilla keinoilla ei voida vahinkoja ehkäistä.

Susikannan hoidon ja suojelun kannalta on tarkoituksenmukaisinta poistaa toistuvasti vahinkoja aiheuttavat yksilöt viranomaisten toimesta. Tällöin kyse ei ole ns. tavanomaisesta sudenmetsästyksestä vaan vahinkoyksilöiden poistamisesta, jolloin tulisi tilanteen mukaan käyttää tarkoituksenmukaisimpia keinoja. Sen sijaan perinteinen sudenmetsästys ei sovellu häiriöitä aiheuttavien yksilöiden poistoon. Esimerkiksi susien yksilöllinen tunnistaminen vaatii ammattitaitoa ja monissa tapauksissa vahinkoja aiheuttaneiden yksilöiden metsästys on riistäytynyt viranomaisten käsistä yleiseksi sudenmetsästykseksi.

Mikäli Suomen susikanta kasvaa niin paljon, että sen uhanalaisuusluokitusta voidaan muuttaa vaarantuneeksi ja pienimuotoinen sudenmetsästys on mahdollista ja tarkoituksenmukaista, on sudenmetsästyksestä poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa tehtävä tarkka ja aluekohtainen metsästyssuunnitelma, jota myös valvotaan.

Suomen susikannalle on laadittava laajapohjainen, numeerinen ja aluekohtainen kannanhoitosuunnitelma, jossa otetaan huomioon myös muiden suurpetolajien suojeleminen ja kannanhoito. Tässä kannanhoitosuunnitelmassa tulisi keskittyä niihin alueisiin, joilla sudella on elinmahdollisuuksia. Tällaisia elinalueita ovat harvaan asutut alueet, joilla ei harjoiteta voimaperäistä karjankasvatusta tai porotaloutta, ja joilla voidaan ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä vähentää susien ihmisille aiheuttamia vahinkoja. Esimerkiksi poronhoitoalueella sudet aiheuttavat erittäin merkittäviä porovahinkoja, joita ei juurikaan voida ehkäistä. Sen sijaan poronhoitoalueella tulisi keskittyä toisen Suomessa erittäin uhanalaisen suurpetolajin, ahman suojelemiseen. Pohjoinen Suomi on ahman luontaista elinaluetta, eikä ahma ole yhtä sopeutumiskykyinen elämään erilaisissa elinympäristöissä kuin susi. Yksilömäärään nähden ahma aiheuttaa vähemmän porovahinkoja kuin poroja paremmin tappamaan kykenevä susi. Kansantaloudellisesti on tarkoituksenmukaisempaa keskittää susikannan suojelu poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen ja ahmakannan suojelu pohjoiseen Suomeen. Tosin sudella tulisi olla mahdollisuus levitä Suomesta Ruotsiin ja Norjaan, joiden susikanta kärsiin sukusiittoisuudesta.

Suomen susikannan hoidon ja suojelun kannalta suurpetotutkimus, vahinkojen ehkäisy ja korvaaminen sekä suurpetotiedotus ovat keskeiset kannanhoitotoimenpiteet. Niitä tulee harjoittaa rakentavassa yhteistyöhengessä, jolloin ne tukevat toisiaan ja näin mahdollistavat susikannan järkiperäisen hoitamisen.

Susitutkimuksessa on keskityttävä nykyistä enemmän yksilökohtaiseen susien seuraamiseen radio-, gsp- tai setelliittipannoin. Ilman susien seurantaa ei ole mahdollista saada luotettavaa tietoa niiden lukumäärästä, elinalueista, liikkumisesta, vaelluksista, ravinnosta, lisääntymisestä, kuolleisuudesta jne. Muut keinot, kuten riistanhoitopiirien suurpetolaskennat ja petoyhdyshenkilöverkosto eivät tuota riittävän luotettavaa ja arvovapaata tietoa sudesta. Ne ovat pikemmin yksilökohtaista seurantatutkimusta täydentävää havaintotoimintaa.

Yksilökohtainen susien seuraaminen mahdollistaa myös vahinkojen ennaltaehkäisevän toiminnan ja vahinkoyksilöiden tunnistamisen. Susilaumojen elinalueille voidaan rakentaa susiaitoja ennen kuin vahinkoja edes syntyy, ja koirien käytöstä muun riistan metsästyksessä voidaan pidättäytyä siellä, missä susien tiedetään kulloinkin olevan. Mikäli susivahinkoja jossain esiintyy, niiden toteaminen ja mahdollisesti vahinkoa aiheuttavan yksilön tunnistaminen ja poistaminen on hyvin vaikeata ilman yksilökohtaista seurantatutkimusta.

Susien yksilökohtainen seurantatutkimus myös vähentää susien luvatonta tappamista ja metsästystä. Susiseuranta lisää huomattavasti kiinnijäämisen riskiä, ja näin se on eräs hyvin tärkeä tekijä, jolla voidaan parantaa susien hengissä säilymistä. Näin on tapahtunut Suomen ja Ruotsin lisäksi Kalliovuorilla Yhdysvalloissa.

Susivahinkojen korvaamisen ohella tulisi Suomessakin siirtyä enemmän susivahinkojen ennaltaehkäisevään toimintaan. Susiaitojen rakentaminen tulisi järjestää viranomaisten toimesta, ja karjan suojelemisen lisäksi susiaitoja tulisi rakentaa koirien suojaksi kaikkein riskialttiimmilla alueilla. Kaikki susien kanssa toimivat tahot hyötyvät siitä, että susivahingot ehkäistään, sillä susivahingot aiheuttavat suuttumusta, vaikka ne korvataankin. Myös asennoituminen sutta kohtaan on myönteisempää, jos ne eivät aiheuta vahinkoja kuin satunnaisesti. Tämä on tullut erityisen selvästi esille Ruotsissa tehdyissä asenneilmapiiritutkimuksissa. Myös porovahinkojen korvausjärjestelmää susivahinkojen osalta tulisi kriittisesti tarkastella, onko siinäkin meillä syytä toimia Ruotsin mallin mukaisesti. Niinikään on entistä selkeämmin tuotava esille suden merkitys ja rooli hirvikannan säätelijänä.

Susivalistus ja –tiedotus tulee nostaa nykyistä tärkeämmäksi keinoksi Suomen susikannan suojelussa ja hoitamisessa. Useissa maassamme tehdyissä asennetutkimuksissa on tullut selvästi esille kansalaisten vähäinen petotietous. Esimerkiksi runsaslukuisinta suurpetoamme ilvestä ihmiset pitävät kaikkein uhanalaisimpana ja sutta taas pidettiin kaikkein vähiten uhanalaisena. Suurpetotiedotusta tulee kehittää, jotta se palvelee entistä paremmin kansalaisten tiedontarvetta. Säännöllinen, ajankohtainen ja uusimpaan susitietämykseen perustava suurpetotiedottaminen tulee ottaa hyvin keskeiseksi osaksi susikannan hoitosuunnitelmaa.

Susiasioiden hoitamista varten tulisi perustaa säännöllisesti, useita kertoja vuodessa kokoontuva susineuvottelukunta. Siinä tulisi olla tasapuolisesti kaikkien susien kanssa toimivien tahojen edustus. Tämä parantaisin rakentavaa vuoropuhelua eri intressiryhmien välillä ja edistäisi Suomen susikannan järkiperäistä kannanhoitoa. Tällöin susikysymyksistä voidaan keskustella saman pöydän äärellä eikä pelkästään julkisuuden välityksellä.

Suomen luonnonsuojeluliitto r.y.

Heikki Simola
puheenjohtaja

Esko Joutsamo
pääsihteeri