Suomi Areena 2009

Suomi Areenan keskustelijat vasemmalta: Anne Savola, Risto Sulkava, Ville Komsi ja Ville Niinistö.
Puhetta johti toimittaja Tuomas Tahvanainen, kuva: Niina Uusi-Seppä
SUOMALAISET USKOVAT YMPÄRISTÖN TILAN PARANEVAN
Suomalaisten enemmistö luottaa, että ympäristön tilan kohenee ja ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan vuoteen 2040 mennessä. Asiantuntijat ovat epäilevämpiä. Kaikki uskovat kuitenkin kamppailun Suomen luonnonvaroista
kiihtyvän.
Kansalaisten näkemykset ilmenevät Suomen luonnonsuojeluliiton ja Satakuntaliiton teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka toteutti Taloustutkimus Oy. Siinä
haastateltiin kesäkuun lopulla puhelimitse 1010 suomalaista Ahvenanmaata lukuunottamatta. Vastanneet olivat 15-79 vuoden ikäisiä.
Tutkimuksessa kysyttiin, ”uskotteko Suomen ympäristön tilan kohentuvan vuoteen
2040 mennessä?” Vastaajista 57 prosenttia uskoi näin tapahtuvan, 35 prosenttia
vastasi kieltävästi. Miehet olivat hieman luottavaisempia ympäristön
tulevaisuuteen kuin naiset. 15-24 vuotiaat nuoret olivat epäilevämpiä kuin
vanhemmat ikäluokat.
Kysyttäessä ”onnistutaanko ilmastonmuutoksen hillinnässä vuoteen 2040 mennessä”,
saatiin lähes vastaavat tulokset. Vastaajista 55 prosenttia uskoi onnistumiseen
ja 36 prosenttia epäonnistumiseen. Vastaajista luottavaisimpia olivat hyvä- ja
keskituloiset sekä lappilaiset.
Usko Itämeren rehevöitymisen pysäyttämiseen jakaa suomalaiset tasan kahtia.
Kantansa ilmaisseista 45 prosenttia uskoo onnistumiseen ja saman verran
epäonnistumiseen.
Selvä enemmistö arvioi, että kamppailu Suomen luonnonvaroista kiihtyy 30
seuraavan vuoden aikana. Yli kaksi kolmannesta suomalaisista on tätä mieltä.
Luonnonsuojeluliitto esitti vastaavat kysymykset kesä-heinäkuun vaihteessa myös
liiton ulkopuolisille asiantuntijoille. Internetin välityksellä anonyymisti
vastanneiden 21 ympäristöasiantuntijan joukossa oli johtavia virkamiehiä,
tutkijoita, toimittajia, poliitikkoja ja järjestöammattilaisia.
Asiantuntijoiden arviot poikkesivat kansalaisten näkemyksistä. Asiantuntijat
olivat varovaisempia arvioissaan ympäristön tilan kohentumisesta ja
pessimistisempiä ilmastonmuutoksen torjumisesta. Toisaalta asiantuntijat
uskoivat tavallisia suomalaisia enemmän, että Itämeren rehevöityminen saadaan
hallintaan. Asiantuntijat olivat selkeästi yhtä mieltä kansalaisten kanssa
siitä, että kamppailu luonnonvaroista kiihtyy.
”Tulokset saavat mietteliääksi. Meidän ei pidä passivoitua ajattelemaan, että
kaikki kääntyy lopulta parhain päin kuin itsestään. Kyse ei ole siitä uskommeko,
vaan tahdommeko. Nyt on syytä luoda askelmerkkejä kohti parempaa tulevaisuutta.
Silloin on hyvä, jos kansalaisilla on uskoa mahdollisuuksiimme”, kommentoi
tuloksia Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.
Tutkimusten tulokset julkistettiin SuomiAreenalla 14.7. Porissa, jossa
Luonnonsuojeluliiton järjestämään keskusteluun ympäristömme tulevaisuudesta
osallistuivat Risto Sulkavan lisäksi Koijärven aktivisti Ville Komsi, Vihreiden
eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö ja Satakuntaliiton
ympäristösuunnittelija Anne Savola. Keskustelu on nähtävissä kokonaisuudessaan
MTV3:n verkkosivuilla osoitteessa http://www.katsomo.fi/?progId=17281
Tutkimustulokset:
Ympäristön tila tulevaisuudessa -tutkimuksen keskeiset tulokset on vapaasti
ladattavissa graafisina esityksinä SLL:n verkkosivuilta PDF-tiedostona
(tiedoston koko 556 kt). Lähteenä mainittava: Suomen luonnonsuojeluliitto /
Taloustutkimus Oy 2009. Katso tutkimustulokset osoitteesta:
http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2009/ymparistontila-2040-tulokset/view
Tiedote SLL:n verkkosivuilla, nähtävillä myös kansalaisten ja asiantuntijoiden
vastausten vertailu:
http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2009/ymparistontila-tulevaisuudessa-tiedote-150709






