Perinnemaisemaprojekti Satakunnassa
TIEDOTE
Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri hoitaa perinnemaisemia
Perinnemaisemat ovat maatalousympäristöä parhaimmillaan. Ne ovat muotoutuneet vuosisatojen saatossa ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa. Metsälaitumet, kedot ja niityt ovat lajirunsaudessaan maisemiemme eliittiä. Viime vuosikymmenten aikana maatalouden työmenetelmät ovat kuitenkin muuttuneet ja maankäyttö tehostunut. Niityt ovat korvautuneet pelloilla ja karja laiduntaa viljellyillä laitumilla luonnonlaitumien sijaan. Rehevöittävät lannoitteet ja torjunta-aineet yksipuolistavat lajistoa entisestään. Sadassa vuodessa erilaisten niittyjen määrä on vähentynyt reilusta puolestatoista miljoonasta hehtaarista muutamaan kymmeneen tuhanteen hehtaariin. Tästäkin alasta vain noin puolta hoidetaan. Hoitamattomia perinnebiotooppeja uhkaa umpeenkasvu ja luonnonarvojen hiipuminen.
Perinnemaisemien ja -biotooppien säilyminen hoidettuina on ensiarvoisen tärkeää paitsi luonnon monimuotoisuudelle ja uhanalaiselle eliölajistolle, myös maaseutumaiseman kulttuurihistoriallisille arvoille. Meillä jokaisella on nyt mahdollisuus osallistua esi-isiemme perinnön vaalimiseen tarttumalla viikatteeseen tai haravaan: Perinnemaisemia hoidetaan Suomen luonnonsuojeluliiton piirien ja yhdistysten voimin ympäri maata useissa kymmenissä erilaisissa kohteissa. Koko Suomen kattavassa Matkalla maisemaan -hankkeessa Luonnonsuojeluliitto kunnostaa VR:n tuella kymmeniä pusikoitumassa olevia perinnemaisemia ja tuo esiin perinnemaisemien hoidon tärkeyttä. Käytännössä viikatteet viuhuvat ja haravat heiluvat loppukesällä ja alkusyksyllä, jolloin lintujen pesimäkausi on ohi ja valtaosa niittykasveista kukkinut. Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirissä talkoillaan ensi kesänä Porissa Ahlaisten kirkon kedoilla ja Merikarvian Köörtilän kyläkalliolla.
Luonnonkukkapäivän retki Vaajalan valtakunnallisesti arvokkaaseen perinnemaisemaan Harjavaltaan
Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 14.6.2009. Sll:n Satakunnan piiri ja Porin kaupungin ympäristötoimi järjestävät luonnonkukkapäivänretken Harjavaltaan Vaajalan laitumille. Retken oppaana toimii Janne Lampolahti. Ilmoittautuminen Hööveliin 8.6. alkaen. Vaajalan laitumet on useista perinnemaisematyypeistä muodostunut valtakunnallisesti arvokas kokonaisuus. Aluetta on laidunnettu vuosikymmeniä ja osalla aluetta laidunnus jatkuu edelleen. Lajistoon kuuluvat mm. ketoneilikka, päivänkakkara, kissankello, särmäkuisma, keltamatara, aholeinikki, ketonoidanlukko, punatyvipoimulehti, kissankäpälä, virnasara, ketoneilikka ja jäkki.
Lisätietoja:
Sll:n Satakunnan piirin perinnemaisemakohteista ja talkoista: Sakari Lehtonen, 0400 661 746, sakari.lehtonen@gmail.com
Retki Vaajalan laitumille: http://www.sll.fi/satakunta/toiminta/retket






