Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Riihimäen yhdistys

Riihimäki
Navigaatio päälle/pois

Vuosikokous 2019

Yhdistyksen vuosikokouksessa Tunne ry:n Taneli Saari ja Sanni Saarimäki esitelmöivät ilmastonmuutoksen ja ympäristöahdistuksen tuomasta kuormituksesta ja reagoimisesta siihen ja siitä, millaisia työkaluja tunnemaailman käsittelyyn on.

Suhtautuminen voi ilmetä täydellisestä torjunnasta liialliseen antautumiseen ympäristötyölle ja paras jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta on löytää tasapaino ääripäiden väliltä.

Tunteiden tiedostaminen, käsittely ja jakaminen muiden kanssa on tässä asiassa ä tärkeää, kuten elämässä muutoinkin.

Esitelmä nostatti hyvää keskustelua, joka toivottavasti jatkuu kunkin kohdalla, sillä tarvetta sille varmasti on. Yhdessä edeten tässäkin olemme vahvempia. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin ‒ tässäkään.

Yhdistyksen puitteissa tai yksityiselämässään voi kukin toteuttaa ympäristön suojelua omalla tavallaan ja vinkkejä ja ideoita hyvien valintojen tekoon voi keksiä itse tai saada muilta.

Mm. koululaisten ja nuorten liikehdintä ja kannanotot vaatia enemmän tekoja päättäjiltä yhteisen planeettamme suojelemiseksi ja elinkelpoisuuden ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi on rohkaiseva esimerkki siitä, että voimme ja meidän tuleekin ottaa asia vakavasti.

Ohessa on kuvia vuosikokouksesta
(kuvat: Sakari Savolainen).

YLE oli kuvaamassa, ja varmistamattoman tiedon mukaan 3.4. YLE:n iltauutisissa tai myöhemmin on kooste asiasta.

Suojeluterveisin,
Sakari ”Sakke” Savolainen