Luonnon monimuotoisuudelle annettava iso painoarvo maakunnan päätöksenteossa 21.11.2009
TIEDOTE 21.11.2009
Luonnonsuojelupiirin väki syyskokouksessaan Liminganlahden luontokeskuksessa 21.11.2009
Luonnon monimuotoisuudelle annettava iso painoarvo maakunnan päätöksenteossa
Vuosi 2010 on luonnon monimuotoisuuden kansainvälinen teemavuosi. Biodiversiteetin köyhtyminen pitää saada pysähtymään. Se on kova tavoite Suomessakin, jossa luonto köyhtyy, mitä ilmaston lämpeneminen vielä uhkaa kiihdyttää.
Luonto on hankkeiden puristuksessa. Ajankohtaisia luonnon köyhdyttämishankkeita Pohjois-Pohjanmaalla ovat esimerkiksi ydinvoimala Pyhäjoen Hanhikivenniemelle ja Oulun kaupungin aikomus siirtyä Viinivaaran pohjaveden käyttöön. Hanhikiven alueella suojeluvaraukset halutaan raivata pois teollisuuslaitoksen tieltä, joka jättäisi alueen muutaman vuosikymmenen kuluttua pahoin saastuneeksi. Oulun kaupungin pohjavesihanketta markkinoidaan illuusiona hyvän tekemisestä ihmisille. Ympäristöön kohdistuvia seurausvaikutuksia pidetään epäolennaisina.
Pyhäjoen Hanhikivenniemellä on harvoja mahdollisuuksia säästää maankohoamisrannikon luontoa. Mistään muualta maapallolta ei samanlaista maankohoamisen ja murtoveden vaihettumisvyöhykettä löydy. Toinen erikoisuutemme on aapasuoluonto. Viinivaaran pohjavesihankkeen ottoalueella vaikutukset kohdistuisivat erikoiseen uhanalaiseen ja siksi suojeltuun lähdevaikutteiseen suo- ja pienvesiluontoon.
Hankkeet eivät ole välttämättömiä eivätkä vaihtoehdottomia. Päinvastoin, teknistaloudellisesti ja sosiaalisesti parempia vaihtoehtoja on lukuisia.
Sekä hankkeista vastaavien että rahavarojen jaosta päättävien ekologista lukutaitoa on parannettava huikeasti. Luontovaikutusten iso painoarvo valinnoissa koituisi yhteiseksi hyväksi. Nyt resursseja hukataan sitkeisiin kiistoihin, joissa joudutaan usein puolustamaan jo suojeltuakin.
Luonnonsuojelupiiri jatkaa monimuotoisuuden teemavuonnakin pitkäjänteistä työtään erityisesti soiden suojelemiseksi. Suo on monipuolisesti arvokas, muistuttaa piirin puheenjohtajaksi uudelleen valittu Esko Saari. Se on hiilen varasto ja nielu, vesien säätelijä valuma-alueellaan ja kauniskin se on monimuotoisine piirteineen. Näissä ekosysteemipalveluissa on jäljellä olevan uhanalaiseksi päätyneen ojittamattoman suoluonnon tehtävä, Esko Saari painottaa. Ekosysteemin ja samalla valuma-alueen tilaa luonnonsuojelupiiri kunnostaa ihan konkreettisestikin tukkimalla ojia kesän ennallistamistalkoissa.
Jokihelmisimpukka eli raakku valittiin luonnonsuojelupiirin uudeksi vesiluontoa edustavaksi teemalajiksi. Puhtaiden virtavesien pitkäikäinen raakku on uhanalainen ja erityistä suojelua vaativa laji. Vesiluonnon köyhtymisen pysäyttäminen vaatii ymmärtämään, että Iijoen jatkorakentamishaaveista pitää päästää irti ja antaa tilaa raakulle ja sen isännälle, lohelle elää ja lisääntyä Iijoen latvavesillä.
Lisää luonnonsuojelupiirin toiminnasta voi lukea nettiosoitteessa www.sll.fi/pohjois-pohjanmaa
Lisätiedot: aluepäällikkö Merja Ylönen, 044-929 0550




