Hailuodon liikenneyhteyttä ja Oulunsalon-Hailuodon välin tuulipuistohanketta koskevat YVAt susia 22.6.2010
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry ja Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry
tiedottavat 22.6.2010
Luontojärjestöt pitävät Hailuodon liikenneyhteyttä ja Oulunsalon-Hailuodon välin tuulipuistohanketta koskevaa ympäristövaikutusten arviointia epäonnistuneena
Ympäristöselvitykset ovat pääosin niin puutteellisesti tehtyjä, että ne eivät anna eväitä tehdä oikeita johtopäätöksiä vaihtoehtojen vaikutuksista.
Ympäristövaikutusten arviointi on tehty liian suppealta alueelta, lähinnä vain lauttaväylältä ja aivan sen lähialueelta ja sieltäkin vähän pinnalta raapien. Selvitysten olisi pitänyt kattaa Hailuoto kokonaisuudessaan sekä Luodonselän ympäristö Liminganlahtineen. Selvitystä vaivaa myös historiattomuus. Oulun tiepiirin tuottama vuoden 1993 Hailuodon liikenneyhteyksien kehittämisen tarveselvitys on jätetty hyödyntämättä -ilmeisen tarkoitushakuisesti, koska selvitys oli huomattavasti laadukkaampi kuin nämä tuoreet sepitelmät. Sen perusteella Oulun tiepiiri toki puolsi kiinteää yhteyttä, mutta ympäristöministeriö päätyi lauttayhteyden kehittämisen kannalle.
Jos hankkeita ja merialueen kaavoitusta halutaan jatkaa, ympäristövaikutusselvitykset on tehtävä uudelleen ja ne on teetettävä hankkeista taloudellisesti riippumattomilla tahoilla.
Selvitysten kimpussa ekonomisen lokeron osakkaat
Vastavalmistunut YVA on kammottavan hyvä esimerkki vaikutusten arvioinnin luisumisesta korruptoituneeksi sisäpiirimenettelyksi, jossa ollaan vain selvittelevinään hankkeen vaikutuksia. Aluehallinnon uudistaminen on vain vahvistanut kehitystä ja roolien sekoittumista. Samat tahot suunnittelevat, selvittävät, päättävät ja valvovat.
Liikenneyhteyshankkeen vastaava on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue eli entinen tiehallinnon Oulun tiepiiri. Pääkonsulttina toimii Destia Oy, joka on tiehallinnosta yhtiöitetty osa. Se puolestaan on sulauttanut itseensä Maarakennus Jaara Oy:n, joka muun muassa toimittaa kiviainesta penkereisiin. Tuulivoimahankkeen pääkonsultin WSP Environmental Oy:n osaaminen on myös paremminkin erilaisten liikenne- yms. hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa kuin ympäristövaikutusten selvittämisessä.
Metsähallitus, joka on tuulivoimahankkeen vastaava, jakaa saman intressin liikennepuolen kanssa. Laatumaan toiminta on laajentunut tuulivoimalapaikkojen tarjoamiseen ja Morenia myy ostajille Suomen maa- ja kallioperää maalla ja merellä. Lisäksi yhtiö harjoittaa maa- ja vesirakennustoimintaa sekä maansiirtotoimintaa ja myy toimialaan liittyviä konsultointi- ja rakennuttajapalveluita.
Mikä vakavinta koko pengertieprojektin pääpuolustuksen, kiinteän yhteyden paremmuutta perustelevan kannattavuuslaskelman (tiehallinnon tilaaman selvityksen ''Kiinteän yhteyden kannattavuus suhteessa nykyiseen lauttaliikenteeseen'') tekijät ovat LT-konsultit OY ja PwC Corporate Finance Oy. LT-konsultit siirtyi jo vuonna 2001 WSP:n omistukseen, joka tekee pengertiehen kytkeytyvän tuulipuiston YVA:a, mutta joka on varsinaisesti erikoistunut siltahankkeisiin. . .
ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Matti Räinä on nyt myös koko ELY-keskuksen ylijohtaja. Hankkeesta vastaavana hän päättää jatkosta ja onkin jo kiirehtinyt välittömästi arviointiselostuksen valmistuttua liputtamaan virastonsa nimissä kiinteän yhteyden eli pengertien puolesta. Samaisen viraston ympäristö- ja vastuualue ilmoittaa yhteysviranomaisen roolissaan oman kantansa vasta 9.8.2010 mennessä.
Itsenäisen ympäristöaluehallinnon lakkauttamisen jälkeen yhteysviranomainen olisi pitänyt hakea toisesta ELY-keskuksesta. Nyt yhteysviranomainen on hankevastaavan alainen.
YVA-prosessi tuottaa nykymuodossaan vain kaikkia hankkeita palvelevia näennäisselvityksiä, jotka eivät täytä tutkimuksen alkeellisimpiakaan kriteerejä, vaikka hankkeet vaikuttavat usein laajoilla alueilla. YVA-selvityksiä tuottaa hyvin keskittynyt konsulttiliiketoiminta. Pörssiyhtiö Pöyry, Ramboll-konserni, kansainvälinen WSP ja muutama muu yhteenliittymä ovat käytännössä jatkuvassa suhteessa tilaajiin, joita ne pyrkivät mielistelemään saadakseen uusia tilauksia.
Uskottavuuden palauttamiseksi ympäristövaikutusten arviointimenettely on pantava remonttiin. On päästävä eroon lopputuloksen päättämisestä etukäteen ja tulosten muokkaamisesta siihen sopivaksi. Toistaiseksi Hailuodon ja mantereen liikenneyhteydeksi on lauttaliikenteen kehittäminen toteuttamiskelpoisin ratkaisu. Tuulivoimaloille salmi on väärä paikka - ainakaan niitä ei voi rakentaa muuriksi elintärkeälle lintujen muuttoreitille.
Lisätiedot:
Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, suojelutoimikunnan puheenjohtaja Ari-Pekka Auvinen, 050-4133403 ja jäsen Juha Markkola, 0400-155939
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, aluepäällikkö Merja Ylönen, 044-929 0550
Järjestöjen lausunto Hailuodon liikenneyhteyden ja Oulunsalo-Hailuoto tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksista on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.sll.fi/Pohjois-Pohjanmaa > Kannanotot




