Vapo haastettu suojelemaan soita
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry.
Tiedote
14.4.2010
Julkaisuvapaa heti
Vapo haastettu suojelemaan soita
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ja Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ovat toimittaneet Vapo Oy:lle aloitteen, jossa vedotaan yhtiöön Pirkanmaan viimeisten luonnontilaisten soiden säästämiseksi turpeenotolta. Aloitteeseen lukeutuu lista 45 suokohteesta, jotka huomattavien luontoarvojensa vuoksi ansaitsevat rauhan.
- Suuri osa aloitteemme soista on mainittu arvokkaina myös Pirkanmaan suoluonnon tila -selvityksessä, jonka Metsähallituksen luontopalvelut laati viime vuonna, kertoo Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Anni Kytömäki.
Vapolla on Pirkanmaalla vireillä useita turpeenoton ympäristölupahakemuksia, joista merkittävä osa kohdistuu maakunnan arvokkaimmille, ojittamattomille tai lähes ojittamattomille avosoille. Luonnonsuojelupiirin ja lintutieteellisen yhdistyksen mukaan luonnontilaisten soiden jättäminen turpeenoton ulkopuolelle koituisi lopulta myös Vapon itsensä eduksi.
Maailmalla turpeenottoon ja -polttoon suhtaudutaan ilmastovaikutusten vuoksi jo hyvin kielteisesti. Esimerkiksi Irlanti on vastikään päättänyt luopua turpeenpoltosta vuoteen 2030 mennessä. Irlanti on Suomen lisäksi ainut maa, joka hyödyntää turvetta energiantuotannossa merkittävästi.
Vapo on omassa tiedotuksessaan todennut kannattavansa soiden mittavaa lisäsuojelua.
- Pirkanmaalla Vapo pystyisi toteuttamaan suojelutavoitteita tehokkaasti, Anni Kytömäki toteaa. - Yhtiön hallinnassa on maakunnassa lukuisia luonnoltaan arvokkaita soita, joista suojelu olisi luontevaa aloittaa.
Pirkanmaan arvokkaista soista uhatuin on tällä hetkellä Parkanon Rukoneva. Vapo on saanut suon turpeenottoon ympäristöluvan ja aloittanut alueella ojituksen. Ojitusta tehdään paraikaa siitä huolimatta, että käsillä on alueellisesti uhanalaisen riekon lisääntymisaika. Rukoneva on riekon eteläisimpiä esiintymispaikkoja koko Suomessa - lajin levinneisyyden eteläraja on soiden ojituksen vuoksi jatkuvasti kivunnut kohti pohjoista.
Luonnonsuojelupiiri ja lintutieteellinen yhdistys vetoavat Vapoa keskeyttämään Rukonevan ojitukset. Yhdistykset esittävät, että Vapo peruuttaisi myös vireillä olevat ympäristölupahakemuksensa muilta arvokkailta soilta.
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan turpeenotto tulisi ohjata ojitetuille tai muuten voimakkaasti muuttuneille soille. Luonnonsuojelupiiri ja lintutieteellinen yhdistys kehottavat Vapoa jatkossa noudattamaan valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Valtio-omisteisena yhtiönä Vapolla on siihen velvollisuus.
Lisätietoja:
Anni Kytömäki, aluesihteeri, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri
p. 040 515 4557, s-posti: pirkanmaa@sll.fi
www.sll.fi/pirkanmaa (Vapolle toimitettu suojelualoite kokonaisuudessaan)







