Tarinoita retkiltä ja leireiltä

Metsäkurssi Ylöjärvellä 24.10.2009

Pilvisenä myöhäissyksyn lauantaiaamuna Ylöjärven työväentalolle kokoontui 30 metsiensuojelusta kiinnostunutta henkilöä. Joukossa oli luontoharrastajia, metsänomistajia ja järjestöaktiiveja. Tavoite oli yhteinen: oppia tunnistamaan ekologisesti arvokkaita metsiä ja edistämään niiden suojelua.

Metsäasiantuntija Harri Hölttä Luonnonsuojeluliitosta kertoi, että suojelunarvoisia metsiä on noin miljoona hehtaaria - viitisen prosenttia Suomen metsistä. Kuva: Eero Jurvelin

Päivän aikana keskityttiin ennen muuta METSO-ohjelmaan, joka vuoden 2010 alussa pääsee kunnolla vauhtiin. Valtio on tuleville vuosille varannut kymmeniä miljoonia euroja metsiensuojeluun, ja sopivien metsien etsijöitä tarvitaan. METSO-ohjelmasta kurssilaisille kertoi metsäluontoneuvoja Jukka Ruutiainen Pirkanmaan metsäkeskuksesta.

Harri Hölttä Suomen luonnonsuojeluliitosta kertoi metsiensuojelusta periaatteista, suojeluarvoisista metsistä ja erilaisista suojelukeinoista. Materiaali on kaikkien luettavissa Luonnonsuojeluliiton nettisivuilla. Myös järjestöjen roolia metsiensuojelukentällä puitiin.

Iltapäivällä kurssi maastoutui läheiselle harjulle. Retken varrella nähtiin vanhaa metsää, joka todettiin yksissä tuumin METSO-kelpoiseksi. Suojelunarvoisia metsiä voi löytyä aivan asutuksen vierestä siinä missä kaukaa syrjäseuduiltakin.

Maasto-osuus suuntautui Soppeenharjulle - valoisasta harjumetsästä laskeutuu jyrkkä polku kohti korkeina humisevia ikikuusia. Kuva: Eero Jurvelin

Tiedotuksen arveltiin olevan METSO-ohjelmassa haastavinta. Metsänomistajilla on Suomessa nyt ainutlaatuinen mahdollisuus suojella metsiään vapaaehtoisesti täyttä korvausta vastaan – korvaus on monesti jopa parempi kuin puukaupan tuotto. Pohjimmiltaan omistajalle karttuva voitto on kaksinkertainen: taloudellinen hyöty + pystyyn jäävä metsä, jossa voi edelleen kulkea, marjastaa ja sienestää, istua mättäällä ja ihmetellä maailmaa.

Metsäkurssin osanottajia kannustettiin kertomaan suojelumahdollisuudesta eteenpäin, jotta luonnontilaisia metsiä ei hakattaisi ainakaan siitä syystä, ettei omistajalla ollut tietoa METSO-ohjelmasta. Linja-auto kuljettikin iltapäivällä kotikontuja kohti matkustajien mukana aimo annoksen intoa ja toiveikkuutta.

Lue lisää METSO-ohjelmasta.

Retki Kauhanevalle - joutsenia ja syksyn hehkua

Teksti: Teemu Tuovinen ja Anni Kytömäki

Lauantaina 26.9.2009 lähes 70 luontoihmisen retkikunta suuntasi Kauhanevan kansallispuiston pitkosreitille. Kyseessä oli Suomen luonnonsuojeluliiton kolmen piirin yhteinen suoretki, jonka viesti oli selvä: jäljellä olevat luonnontilaiset ja lähes luonnontilaiset suot on säästettävä.

Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan luonnonsuojelupiirien alueella turpeenotto uhkaa edelleen hienoimpiakin soita, vaikka turpeen polttaminen on todettu ilmastonsuojelun, luonnon monimuotoisuuden ja virkistysmahdollisuuksien kannalta kestämättömäksi.  Pois kaivettu suo ei palaa takaisin meidän elinaikanamme – ei vuosituhannessakaan, sillä turvekerros kasvaa parhaimmillaan muutaman millimetrin vuodessa.

Kierroksen Kauhanevan ruskaisissa maisemissa, alueen mahtavimmalla suolla, opasti tienoon läpikotaisin tunteva luonto-opas Keijo T. Seppälä. Suon kasvien, eläinten ja luontotyyppien lisäksi kulkijat saivat tietoa mm. seudun historiasta, vesistöistä ja kansallispuiston synnystä.Monenlaista nähtävää ja kuultavaa

Suon eläimet olivat jo hiljentyneet kesän tiimellyksistä. Syksy teki tuloaan ja oli jättänyt jälkeensä voimakkaan ruskan, joka hehkutti värejään suosaarekkeissa ja suon laitamilla. Kiikaroijat onnistuivat näkemään kalasääsken, ja useimmat huomasivat Kauhalammen joutsenet. Myös jalkojen juuressa väriloisto oli huumaava, vehreät sammalet ja keltainen saraikko kiinnostivat, samoin soittemme pienet, punaiset lihansyöjät – kihokit.

Soiden hupeneminen huolettaa

Iltapäivällä väki lounasti Muurahaisen luontotuvalla ja syventyi kuuntelemaan esitelmiä soiden tilasta ja kurkien elämästä. Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikön tutkija Markku Saarinen esitti hienon läpileikkauksen soista ja ojitusten muuttamasta luonnosta. Soiden kuivatuksella on saatu aikaan puuston lisäkasvua, mutta noin viidesosa ojituksista on mennyt pieleen. Suurimpana menetyksenä on luonnontilaisten korpien ja pienvesien tuhoutuminen. Luonnontilaisia, täysin ojittamattomia soita on nykyisin jäljellä niukasti, reunoiltaan ojitettuja on jäljellä enemmän.

Metsänkasvatuksen lisäksi soita on kohdellut kaltoin turpeenkaivu. Keskusteluissa kävi ilmi, että ongelma on sama kaikkien kolmen luonnonsuojelupiirin alueella. Turpeenottajat pyrkivät saamaan kaivurinsijaa edelleen luonnontilaisilta soilta, vaikkei niihin periaatteessa enää tule lupia myöntää. Noin kolmannes uusista lupahakemuksista koskee luonnontilaisia soita.

Kurkien kurja tulevaisuus

Satakuntalainen pitkän linjan kurkiharrastaja Pekka Mustakallio esitteli Muurahaisessa kurkien muuttoa ja elinoloja. Mustakalliolla oli kurkihavaintoja vuosikymmenten ajoilta ja runsaasti tietoa kurkien radiotelemetrisestä seurannasta, jonka avulla muuttoa on pystytty havainnoimaan laajasti.

Kurkien kuolleisuus on suuri, sillä lintuja joutuu saaliiksi sulkasadon aikana. Lisäksi sähkölinjat tappavat kurkia ja ulkomailla niitä ammutaan yhä. Monessa Euroopan maassa kurki ei pesi lainkaan, mutta Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kurkien tärkeää pesimisalueita. Kun aukeat suoalueet hupenevat, vähentää se myös kurkien elinmahdollisuuksia.

Kurki on arka ja varovainen lintu ja vaatii avoimia – puoliavoimia aloja. Suomen suot ovat parhaita elinpaikkoja kurjille. Samankaltaiset maisemat miellyttävät myös ihmisten silmää. On sanottu, että soiden niittymäinen avoimuus höystettynä puuryhmillä muistuttaa savannimaisemaa ja on siksi ihmiselle kotoisa näkymä katsella.

Talkoissa ja vaeltamassa Seitsemisen kansallispuistossa 25.6.-4.7.2009

Kuvat: Timo Tamminen
 
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on järjestänyt talkooleirejä Seitsemisen kansallispuistossa vuodesta 1992 lähtien (ks. Kuvakertomus Seitsemisen talkoista). Vuoden 2009 talkoot kestivät niinkin kauan kuin 10 päivää: talkoiden pääohjelmanumero oli tervanpoltto, jossa ei auta kiirehtiä.

Tervahautaa alettiin rakentaa talkoiden alussa torstaina 25. kesäkuuta. Hauta koottiin samalle paikalle, jossa Seitsemisen ensimmäiset asukkaat, Koveron kruununtorpan väki, polttivat tervaa 1800-luvulla. Muutamaa päivää myöhemmin tervahauta sytytettiin, ja sen palamista valvottiin yötä päivää viikon ajan.

Tervaa kertyi kaikkiaan 550 litraa, 50 litraa enemmän kuin lieksalainen tervamahtari Hilpi Liimatainen oli etukäteen arvioinut saatavan. Tervaa myytiin jo paikan päällä, ja tällä erää sitä voi ostaa Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin toimistolta (Varastokatu 3 A, Tampere – varmista puhelinsoitolla ennen kuin tulet, ollaanko toimistolla paikalla, p. 03-213 1317).

Kattopäreitä naulataan Pitkäjärven tallin katolla.

Tervanpolton ohella talkooväki rakensi Pitkäjärven tukkikämpän vanhaan talliin pärekattoa 100 neliömetrin verran. Koveron kruununtorpalla pystytettiin pätkä riukuaitaa ja tehtiin muita kunnostustoimia. Talkoisiin osallistui 37 vapaaehtoista. Keskimääräinen vahvuus oli noin 20 henkilöä päivää kohti – kahdeksan talkoolaista oli mukana koko 10 päivän ajan.

Keskiviikkona 1.7. luonnonsuojelupiiri järjesti juhlavaelluksen halki Seitsemisen. Vaellus oli osa piirin 40-vuotisjuhlavuoden toimintaa. Mukana oli 35 ihmistä, jotka vaelsivat eräopas ja luontokartoittaja Kaija Helteen johdolla noin viiden kilometrin matkan Multiharjun aarnialueen pysäköintipaikalta Pitkäjärven kämpälle.

Vaeltajajoukko kuuntelee Kaija Helteen opastusta. Puheääniä lukuunottamatta kansallispuistossa ei kuulunut mitään ihmislähtöistä, sillä isommille teille on matkaa.

Matkan varrella nähtiin ja kuultiin kesäistä luontoa parhaimmillaan: suopursut, yövilkat ja valkolehdokit kukkivat, metsän kätköissä ääntelivät korpit ja kurjet, raidankeuhkojäkälä ja korpiluppo koristivat puita ikimetsäsaarekkeissa.

Ennen kansallispuiston perustamista Seitsemisessä on hakattu puita ja kuivatettu soita, mutta maisemat ovat vähitellen muuttumassa luonnontilaisemmiksi. Joskus kehitystä voidaan nopeuttaa aktiivisin ennallistamistoimin. Juhlavaelluksellakin päästiin näkemään ennallistamistalkoissa tukittuja suo-ojia ja luonnonmukaiseksi palautettu Seitsemisjoki. Vesi ei tosin juuri silloin virrassa kulkenut, sillä majava oli rakentanut yläjuoksulle padon.

Nuori kulkija levähti ikivanhan hongan palokorossa.

Vaellus päättyi saunontaan ja uintiin tummavetisessä Pitkäjärvessä. Ennen kotiinlähtöä vielä laulettiin muutama yhteislaulu ja palkittiin Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin juuri eläkkeelle jäänyt aluesihteeri Kaija Helle Suomen Luonnonsuojeluliiton kultaisella ansiomerkillä sinnikkäästä työstään luonnonsuojelun hyväksi.

Pitkäjärven kämpälle saapui trubaduuri lauluvihkoineen sopivasti saunan ja uinnin jälkeen.

Talkooleiriläiset jatkoivat puurtamistaan juhlavaelluksen aikana ja sen jälkeen. Talkoot päättyivät lauantaina 4.7. tervahaudan sammuttamiseen ja talkootansseihin Koveron pihamaalla.

- Oli hienoa päättää työni luonnonsuojelupiirissä loistavasti sujuneeseen talkooleiriin hyvässä porukassa, kiteytti leirin vetänyt Kaija Helle 10 päivän rupeaman.

Suoretkeilyä lokakuussa 2008

Teksti: Anni Kytömäki
Kuvat: Raine Lehtoranta