Norpat palaavat Pirkanmaalle vuosituhanten jälkeen
Erittäin ajankohtaisen saimaannorpan elämästä kertova ”Taru saimaannorpasta” -näyttely saapuu Pirkanmaalle Tampereen pääkirjasto Metsoon. Näyttely on kiertänyt aiemmin Suomessa Saimaan alueella sekä ollut esillä myös Helsingissä. Näyttely on koonnut Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piiri. Tampereella näyttely vierailee Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Näyttely kertoo maailman harvinaisimpiin ja uhanalaisimpiin nisäkkäisiin kuuluvasta saimaannorpasta. Norpan elämää, ahdinkoa ja suojelua valotetaan näyttelyssä monipuolisesti. Tavoitteena on kannustaa ihmisiä elämään ja liikkumaan Saimaalla siten, että saimaannorpalla olisi hyvä olla ikiaikaisilla kotivesillään.
- Näyttelyn yleinen sanoma luonnon monimuotoisuuden suojelusta on ajankohtainen myös Pirkanmaalla, toteaa Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Anni Kytömäki. - Pirkanmaalla ei ole hylkeitä, koska ne pyydettiin Luopioisten Kukkia-järvestä sukupuuttoon esihistoriallisella ajalla. Täällä elää kuitenkin lukuisia muita uhanalaisia lajeja.
Saimaannorppia on jäljellä vain 260 yksilöä. Suojelutoimista huolimatta kanta on laskusuunnassa. Suurimpia uhkia ovat alkukesän verkkokalastus, ilmaston lämpenemisestä johtuvat huonot pesimäolot sekä ihmisen aiheuttamat muut häiriötekijät.
Norppanäyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin aluepäällikkö, tekstiiliartenomin koulutuksen saanut Kaarina Tiainen. Näyttelyn on ideoinut Etelä-Karjalan piirin norppatyöryhmä.
Yleisö ja toimittajat ovat lämpimästi tervetulleita näyttelyn avajaistapahtumaan 30.11. klo 14 Tampereen pääkirjasto Metsoon (os. Pirkankatu 2, luentosali 1). Näyttely on avoinna yleisölle 12.12. saakka maanantaista perjantaihin klo 10-20 ja lauantaisin klo 10-16.
Avajaistapahtumassa Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Timo Tamminen kertoo lyhyesti Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin 40-vuotisesta taipaleesta. Hänen jälkeensä Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin aluepäällikkö Kaarina Tiainen kertoo saimaannorpasta ja sen suojelusta sekä esittelee näyttelyn.
Lisätietoja:
Kaarina Tiainen, aluepäällikkö, SLL:n Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri, p. 050 530 3270,
kaarina.tiainen@sll.fi
Anni Kytömäki, aluesihteeri, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, p. (03) 213 1317 / 040 515 4557 anni.kytomaki@sll.fi








