Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Liikenne- ja vies­tin­tä­mi­nis­te­riön noudatettava ym­pä­ris­tö­pe­ri­aat­tei­ta liikenneverkon uudistuksessa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) maanantain tiedotustilaisuuden mukaan liikenneverkon uudessa kehittämishankkeessa maksut ovat muuttumassa palveluperusteisiksi, jolloin esimerkiksi polttoaineverotusta voitaisiin laskea. Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä saastuttaja maksaa -periaatteesta luopuminen olisi ympäristön kannalta haitallista.

Liikenteen kustannusten pitäisi sen sijaan jatkossa yhä enemmän ja suoremmin heijastaa liikkumisen ympäristövaikutuksia. Näin tapahtuisi polttoaineveron laskun sijaan nimenomaan sitä nostamalla.

”Polttoaineverotus on suora kulu saastuttajalle. Sen korotus kannustaa turhan liikkumisen vähentämiseen ja liikkumisen tehostamiseen. Saman ympäristöohjauksen saavuttaminen muilla keinoin yhtä tehokkaasti on vaikeaa”, sanoo Luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen.

Myös erot eri liikkumismuotojen ilmastovaikutuksissa ovat suuret. Raideliikenne on vähäpäästöisyydessä ylivertainen suhteessa maantieliikenteeseen, minkä vuoksi yhteiskunnan tulisi ohjata liikennettä raiteille.

”Liikennesektorilla tarvitaan täysremonttia. Sipilän hallituksella on nyt hyvä mahdollisuus painottaa ympäristön kannalta kestäviä vaihtoehtoja, jotka ohjaavat vähäpäästöisyyteen. Polttoaineveron laskeminen ei ole tällainen vaihtoehto”, sanoo liiton suojeluasiantuntija Hanna Aho.

Lisää aiheesta

http://www.lvm.fi/-/valmistelu-valtion-liikenneverkon-kehittamiseksi-kaynnistyy

Jaa sosiaalisessa mediassa