Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Luonto ja ympäristö Ympäristöhallinto Aluehallinnon uudistaminen (ALKU) 4. Ympäristöhallintoa karsitaan

4. Ympäristöhallintoa karsitaan

Neljän ympäristökeskuksen häviämisuhka väistyi

ALKU-hankkeessa perustettiin vain yhdeksän ns. täyden palvelun ELYä, yksi kullekin yhteistoiminta-alueelle. Vain täyden palvelun ELYissä on kaikkien kolmen päävastuualueen osastot: elinkeino-, liikenne- sekä ympäristö- ja luonnonvaraosasto. 

Ympäristökeskuksista Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Hämeen keskukset olivat marraskuuhun 2008 asti toimintojen alasajolistalla. Hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä (Halke) korjasi kuitenkin 18.11.2008 aiempaa linjaustaan ja päätti, että ympäristövastuualueita perustetaan 13.

Lisää henkilöstöleikkauksia

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on leikannut ympäristöhallinnosta viime vuosina jo 200 henkilötyövuotta.

Aluehallinnon uudistamisen yhteydessä tavoitteena on vähentää ympäristöhallinnosta vielä 200 henkilötyövuotta vuosina 2012-15. Säästöjä haetaan kenttätöistä ja valvonnasta. Työllistämisvaroin tuettua ympäristönhoitotyötä on tarkoitus vähentää merkittävästi. Maatalouden tukivalvonnan ja ympäristöhallinnon valvonnan tehtäviä on tarkoitus yhdistää. Ympäristökeskuksiin kohdistuu lisäksi vuosina 2010-11 henkilöstövähennyksiä 70 henkilötyövuotta.

Henkilöstöleikkausten lopullista määrää on kuitenkin mahdotonta arvioida. Samaan aikaan on meneillään useita muitakin prosesseja: valtionhallinnon tuottavuusohjelma ja alueellistaminen sekä tehtävien siirto ministeriöistä virastoihin ja aluehallintoon ja toisaalta aluehallinnosta kuntiin. 

Uuden aluehallinnon lopullisten henkilöstövähennysten määrän arvioivat huomattavasti esitettyä suuremmiksi myös henkilöstöjärjestöt eriävässä mielipiteessään ALKU-hankkeen henkilöstötyöryhmän raporttiin 7.11.2008 (s. 69 alkaen; pdf, 2,1 Mt).

Hallituksen esityksen mukaan vuosina 2010-15 valtion aluehallinnon henkilöstöä vähennetään viidenneksellä: aluehallinnosta leikataan yli 1 100 henkilötyövuotta. Vähennyksiä on ryhdytty panemaan toimeen. 

Luvitusta kunnille

Henkilöstöleikkaukset eivät onnistu ilman tehtävien vähentämistä.

Hallinnonuudistuksen tavoitteena on siirtää kuntiin osa ympäristöluvista sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeusluvat.

Siirrettävät poikkeusluvat koskevat useimmiten rakentamista kaavoittamattomalle ranta-alueelle.

Ympäristöhallinnon heikentäminen kaventaa kansalaisdemokratiaa

Valtionhallinnon säästötalkoissa kaavojen ja ympäristölupien käsittelyä on viime vuosina pyritty sujuvoittamaan kansalaisdemokratian kustannuksella.

Ympäristönsuojelussa on lisätty normiohjausta. Lupamenettelyyn verrattuna se merkitsee kansalaisten kuulemisen heikentämistä ja valvonnan painottumista jälkivalvontaan.

Kun sekä kunnat että valtion ympäristöhallinto potevat ratkaisevaa resurssipulaa, valvonta jää yhä enemmän kansalaisten ja haitankärsijöiden harteille.

Sama koskee rantarakentamista. Ranta-alueiden rakentamista koskevista poikkeusluvista osa on siirtymässä kunnille. 

Maankäyttö- ja rakennuslain viimeaikaisissa muutoksissa on rajoitettu muutoksenhakuoikeutta.

5. Maakuntaliitoille valtaa - kansanvaltaako?

Takaisin ALKU-pääsivulle