Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Luonto ja ympäristö Ympäristöhallinto

Ympäristöhallinto

Vahva ja riippumaton ympäristöhallinto on perusedellytys luonnon- ja ympäristönsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Luonnonsuojeluliitto toimii ympäristöhallinnon yhtenäisyyden ja riippumattoman aseman säilyttämiseksi.

Valtion ympäristöhallinto

Ympäristöministeriö perustettiin Suomeen vuonna 1983.

Nykymuotoonsa valtion ympäristöhallinto on koottu 2000-luvulle tultaessa. Ympäristöministeriön alaisuudessa toimii ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Suomen ympäristökeskus (SYKE).

Aluehallintoa hoitavat 13 alueellista ympäristökeskusta ja kolme ympäristölupavirastoa, joissa työskentelee kaksi kolmannesta henkilöstöstä. Lisäksi ministeriö rahoittaa ja ohjaa Metsähallituksen luontopalveluita.

Kustannustehokasta toimintaa

Suomen ympäristöhallinnon tehokkuutta on arvostettu maailmalla. Ympäristöhallintomme on 2000-luvulla toistuvasti pitänyt ykkössijaa Maailman talousfoorumin (WEF) ympäristövertailussabudjetti2009.jpg.

Valtion budjetissa ministeriö sen sijaan pitää perää. Vuoden 2009 talousarviossa ympäristöministeriön hallinnonalan määrärahat ovat 316 miljoonaa euroa,  0,7 prosenttia ministeriöiden yhteisestä kakusta.

Tästäkin ollaan tinkimässä, vaikka ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja vesiensuojelun haasteet ovat suuremmat kuin koskaan.

Aluehallinnon uudistaminen (ALKU) romuttaa toimivan ympäristöhallinnon