Luonnonsuojeluliitolla käynnissä kaksi vesiensuojeluhanketta
Puroista syntyy virta -hankkeessa kunnostetaan pienvesiluontoa ja elvytetään taimenvesiä Isojoki-Lapväärtinjoen (Pohjanmaa) ja Karvianjoen (Satakunta) alueilla. Hanke toteutetaan Suomen luonnonsuojeluliiton ja energiantoimittaja Kraft&Kulturin välisenä yhteistyönä.
Mustionjokea kunnostetaan Suomen luonnonsuojeluliiton ja Fortumin käynnistämällä yhteistyöhankkeella. Hankkeella pyritään löytämään parhaat tavat raakun, lohen ja taimenen elinkierron parantamiseksi.
Puroista syntyy virta -hanke hakee kumppaneita
Suomen luonnonsuojeluliiton Puroista
syntyy virta -hankkeessa toimitaan pienvesien äärellä. Maamme
virtavesien tilassa on paljon parantamista, koska pienvedet ovat
jääneet vuosikymmenten ajan lähes kaikkien ihmistoimintojen
runtelemaksi. Monet pienvesien lajit ovat taantuneet ja
luonnontilaiset pienvedet ovat lähes hävinneet.
Nyt on aika toimia ja miettiä pienvesien säilymistä tulevaisuuteen!
Yhteistyöllä voidaan kohentaa pienvesien osalta tietämystä tai viritellä esimerkiksi yhteistyöhankkeita vesienhoidon, kalaston tai rantaluonnon kohentamiseksi koko maassa.
Pienvesien merkitys vesistöille on merkittävä. Valuma-alueiden vedenlaatu ratkaisee myös pääuoman vesien laadun ja sitä kautta vaikuttaa koko vesistön tilaan.
Puroista syntyy virta -hankkeen pääpaino on kalastoon liittyvissä asioissa, mutta asiat kulkevat käsi kädessä veden laadun, valuma-alueen tilan ja rantaluontoon liittyvien asioiden kanssa. Jokaisen tekijän kohentaminen parantaa myös kokonaisuutta ja on siten kaikkien etu.
Ota yhteyttä ja kysy pienvesistä lisää, katsotaan mitä voimme tehdä yhdessä!
Suomen luonnonsuojeluliiton pienvesikoordinaattorina toimii Teemu Tuovinen, jonka tavoittaa puhelimitse numerosta 050 3435 366 tai sähköpostilla osoitteesta pohjanmaa@sll.fi.
Mustionjokihankkeessa parannetaan raakun, lohen
ja taimenen elinoloja
Mustionjokihankkeessa selvitetään erilaisten kunnostustoimenpiteiden
vaikutuksia Karjaanjoen vesistön vaelluskala- ja simpukkakantoihin.
Tavoitteena on löytää parhaat keinot jokihelmisimpukan, lohen ja
taimenen elvyttämiseksi.
Selvityksen tulosten perusteella ryhdytään käytännön toimenpiteisiin joita voivat olla esimerkiksi kalateiden rakentaminen tai ylisiirrot, lohen ja taimenen elinympäristökunnostukset ja kotiutusistutukset sekä erilaiset jokihelmisimpukan lisääntymistä parantavat toimet.
Mustionjokea kunnostetaan Suomen luonnonsuojeluliiton ja Fortumin käynnistämällä yhteistyöhankkeella. Hankkeen ovat mahdollistaneet yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, jotka ovat ostaneet Fortumilta Luonnonsuojeluliiton Ekoenergia-merkillä varustettua sähköä.

