Moniongelmainen energiaturve

Ojitusten seurauksena suuri osa soistamme on muuttunut hiilinieluista tai kasvihuonekaasutaseeltaan neutraaleista ekosysteemeistä huomattaviksi hiilen lähteiksi. Polttoaineista turve on ongelmallisin, sillä sen poltosta aiheutuu tuotettua energiayksikköä kohti noin 12 prosenttia korkeammat hiilidioksidipäästöt kuin kivihiilestä. Tästä johtuu, että turpeella tuotetusta energiasta, joka on noin 6-7 prosenttia koko energiantuotannosta, aiheutuu lähes 20 prosenttia hiilidioksidipäästöistä. Viime vuosina turpeenpolton vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat olleet 9-10 miljoonan tonnin tasolla.

Päästökaupan oloissa tästä lankeaa uusi mittava lasku kansantaloudelle, jota vielä turpeen käytön nauttimat suorat ja epäsuorat tuet kasvattavat. Turpeen energiakäytön tukemista perustellaan sen kotimaisuudella ja huoltovarmuudella. Tällä hetkellä turvetta ei veroteta enää lainkaan, kun valmisteverokin poistettiin turpeelta 1.7.2005.  Päästökauppalain tehoa vähentää valtion ratkaisu jakaa päästöoikeuksia ilmaiseksi ja tukea tarvittaessa turvelauhdesähkön tuotantoa syöttötariffilla.

Turve on fossiilinen polttoaine

Turpeen luokittelusta käydään sitkeää kisaa. Suomella on virallisena tavoitteena saada laskettua turpeen päästökerrointa parantaakseen turpeen hyödyntämisen taloudellisuutta. Turve on luokiteltu tähän asti fossiiliseksi kansainvälisessä luokituksessa ja niin Suomenkin virallisissa tilastoissa.

Poliittisessa retoriikassa turve on fossiilisen kaltainen, (hitaasti) uusiutuva tai biopolttoaine puhujasta riippuen. Suomi on tehnyt hartiavoimin työtä turpeen luokituksen muutoksen puolesta ja saanut läpi joitain myönnytyksiä omalle näkökannalleen. Euroopan parlamentti on hyväksynyt turpeen hitaasti uusiutuvaksi bioenergiaksi ja kansainvälisen ilmastotutkijoiden paneelin IPCC:n raporteissa turve on siirretty omaksi luokakseen 'turve' erotuksena fossiilisista ja myös uusiutuvista. IPCC ei kuitenkaan ole muuttanut turpeen päästökerrointa, joka määräytyy todellisten päästöjen perusteella. Turpeen päästökerroin on 106, kivihiilen 93 ja maakaasun 55.

Luonnonsuojeluliitto sijoittaa energiaturpeen epäröimättä fossiilisten sarjaan. Kun turvetta poltetaan, poltetaan kierrosta poistunutta varastoitunutta hiiltä. Nyt taivaalle poltossa vapautuva hiili on kertynyt soihin 5-10 tuhannen vuoden ajan. Ero metsä- ja peltobiomassoihin on selkeä. Niihin sitoutunut hiili vapautuu ilmaan kasvin lahotessa tai sitten palaessa polttouunissa. Hiilen kierron aikajänne on lyhyt, peltokasveilla vain vajaan parin vuoden mittainen. Puihin tai metsän maaperään hiili voi sitoutua pitkänkin aikaa, mutta Suomessa suurin osa metsistä on talousmetsiä, joiden puuston kiertoaika on jo alle sata vuotta ja moni puusta valmistettu tuote vain lyhyesti käytössä.

Kioton sopimuksen vastaista toimintaa

Suomen oloissa turvetta ei voi pitää myöskään hitaasti uusiutuvana polttoaineena, sillä hiiltä sitoutuu takaisin ainoastaan luonnontilaisille turvemaille. Selvityksissä (Silmu) on todettu luonnonsoiden pitkäaikaiskertymän olevan keskimäärin 0.74 tonnia hiilidioksidia hehtaarille (hiilenä 20 grammaa neliömetrille vuodessa), yhteensä kolmisen miljoonaa tonnia vuodessa. Laskelmia vaikeuttavat suo- ja vuosikohtaiset vaihtelut. Sadanta ja toisaalta kuivuus suon iän ohella vaikuttavat merkittävästi hiilen kertymiin.

Keskimääräiseltä turvesuohehtaarilta vapautuu poltettaessa lähes 4000 tonnia hiilidioksidia ja yhteensä turpeenpolton vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat noin 10 miljoonaa tonnia. Saman verran hiiltä karkaa suopelloilta ja metsäojitusalueilta. Jos ilmastonmuutoksen seurauksena kasvukaudet alkavat kuivua, luonnontilaistenkin soiden hiilensidonta heikkenee oleellisesti.

YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja määrittelevät suot hiilen varastoiksi, joita sopijaosapuolien tulee suojella ja lisätä kansallisilla ohjelmilla.

Sillä on merkitystä Suomen ilmastopolitiikassa. YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja määrittelevät suot hiilen varastoiksi, joita sopijaosapuolien tulee suojella ja lisätä kansallisilla ohjelmilla. Toistaiseksi Suomen energia- ja ilmastostrategioissa on painotettu lähinnä turpeen käytön lisäämistä ja varmistamista. Sitä voi pitää suorastaan Kioton sopimuksen vastaisena toimintana, sillä sopimus velvoittaa sellaisten käytäntöjen ja menetelmien kehittämiseen ja soveltamiseen, jotka vähentävät ihmisen toiminnan aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Soiden osalta Suomi on laiminlyönyt kaikki Kioto-velvoitteensa.

Maat raportoivat  päästönsä 100 vuoden ajanjakson mukaan arvioiden. Turpeen elinkaaritarkasteluissa hiilen takaisinsidontaa tarkastellaan sadan ja kolmensadan vuoden ajanjaksoilla. Sata vuotta on ilmastonmuutoksen torjunnassa  pitkä aika. Geologisesti se on taas hyvin lyhyt aika. Vaikka turpeenottoalue soistettaisiin kaivuun loputtua, sadan vuoden kuluttua turpeen varastoitumista ei sanottavasti olisi vielä ehtinyt tapahtua. Pääosa turvemaan vuotuisesta biomassasta lahoaa kasvukauden aikana. Metsittämälläkään ei saada talteen muutamaa prosenttia enempää suonpoltossa vapautuneesta valtavasta hiilimäärästä.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa turve on Suomelle erityinen kipupiste. Vain todelliset päästövähennykset auttavat torjumaan ilmastonmuutosta. Se edellyttää tosiasioiden tunnustamista.

Luonnonsuojeluliiton tavoitteena on, että Suomen suot säilyvät hiilinieluna. Tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä, jos:

• Turvetta kohdellaan hiilitaselaskelmissa ja päästökaupassa fossiilisena ja uusiutumattomana polttoaineena. Kun kyse on ilmastonmuutoksesta ja kasvihuonekaasutaseista, on täysin valheellista ja harhaanjohtavaa nimittää turvetta "hitaasti uusiutuvaksi", "biomassapolttoaineeksi" tai "vihreän sähkön raaka-aineeksi". Ilmaan tupruttelun sijaan soiden vuosituhantisia hiilivarastoja tulee kartuttaa säilyttämällä suot vesitaloudeltaan ja hiilen sidonnaltaan häiriintymättöminä.

• Turpeenpoltto lopetetaan vuoteen 2020 mennessä. Siirtymäaikana turpeennostoon ei oteta uusia luonnontilaisia, lievästi muutettuja tai ennallistamiskelpoisia soita, vaan turpeenotto ohjataan luontoarvonsa menettäneille metsäojitetuille soille ja suopelloille. Turpeella tuotettua lauhdesähköä ei tueta. Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa turvetta korvataan asteittain ja suunnitelmallisesti pääosin metsä- ja peltobiomassoilla.

• Turpeennostoalueiden pääjälkikäyttömuoto on uudelleensoistaminen. Varsinkin arvokkaiden suoalueiden lähellä sijaitseville, käytöstä pois jääville ottoalueille on palautettava soistumista edesauttavat hydrologiset olosuhteet. Hyväksyttävä suojeluarvoiltaan vähämerkityksisten vanhojen turpeennostokenttien jälkikäyttömuoto on myös peltoenergian tuottaminen, esimerkiksi ruokohelven viljely.

Lisää turpeenoton ongelmista


(teksti: Merja Ylönen, kuvat: ylempi kuva Harri Hölttä/SLL, alempi Luonnonkuva-arkisto/Kuvaliiteri)