Omat työkalut
SLL Piiri Tiedotus Tiedotteet Liitto 2006 EU:n ympäristötavoitteet eivät toteudu itsestään

EU:n ympäristötavoitteet eivät toteudu itsestään

(22.9.2006) Tänään perjantaina Eurooppalaisen ympäristötoimiston järjestämässä seminaarissa Brysselissä arvioidaan EU:n ympäristöpolitiikan tilaa ja tulevaisuutta.

Eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen mielestä EU:n ympäristöpolitiikka ei nykyisellään riitä ratkaisemaan kriisiytyviä ympäristöongelmia. Ympäristölainsäädäntö, sen toteutuksen valvonta ja rahoitus on vietävä uudelle tasolle. EU:n kuudennen ympäristöohjelman väliarviointi luo tähän hyvät puitteet.

Euroopan unioni on viime vuosina tehnyt tärkeitä poliittisia havaintoja ympäristön tilan heikkenemisestä. Keväällä 2005
ympäristöneuvosto kirjasi päätelmiinsä, että kasvihuonekaasupäästöjä on unionin maissa vähennettävä 60-80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Neuvosto on myös todennut, että biodiversiteetin väheneminen on pysäytettävä vuoteen 2010 mennessä. Vesipuitedirektiivin mukaan kaikissa EU-alueen vesistöissä pitää olla hyvä ekologinen tila viimeistään vuonna 2015.

Tästä huolimatta ympäristöjärjestöt ovat huolissaan, sillä tavoitteiden saavuttamiseen tarvittavia ohjauskeinoja ei ole otettu
käyttöön. Institute for European Environmental Policy -tutkimuslaitoksen (IEEP) selvityksen mukaan EU:n hyvien ympäristötavoitteiden saavuttaminen ei näytä todennäköiseltä. EU:n kuudennen ympäristöohjelman 41 päätavoitteesta vain kuusi on saavutettu, 23 osalta EU:ssa on tapahtunut jotain kehitystä ja 12 osalta ei ole edistytty lainkaan. Hallinnon suosiossa olleet temaattiset strategiat eivät ole konkretisoituneet lainsäädännöksi.

Tänään eurooppalaiset ympäristöjärjestöt kokoontuvat Brysseliin etsimään ympäristöongelmien ratkaisuja yhdessä useiden EU-maiden ympäristöministerien kanssa. Myös Suomen Jan-Erik Enestam pitää tilaisuudessa puheenvuoron.


Lisätietoja:

  • IEEP:n analyysi kuudennen ympäristöohjelman toteutuksesta EEB:n kommenteilla: www.eeb.org/activities/env_action_programmes/IEEPFinalReport6EAP-April2006.pdf

Brysselin seminaarissa:

  • Bernt Nordman, toiminnanjohtaja, Natur och Miljö, puh. 050 5250348
  • Eero Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 3478778


Tehdyt toimenpiteet