Turve

Luonnonsuojeluliitto ajaa turpeen energiakäytöstä luopumista, koska:

– Suot ovat metsiäkin suurempi hiilivarasto. Tuhansia vuosia kehittyneiden soiden turvekerroksia kaivetaan pois parissakymmenessä vuodessa. Turpeen polttaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. Polttamisen hiilidioksidipäästöt ovat jopa suuremmat kuin esimerkiksi kivihiilellä.

– Suoluonto häviää kaivettavalta alueelta turpeen kaivamisen ajaksi käytännössä kokonaan ja palautuu erittäin hitaasti vain jos suon vesitalous palautetaan turpeen kaivamisen jälkeen ennalleen. Noin puolet suoluontotyypeistä on valtakunnallisesti uhanalaisia. Etelä-Suomessa kaikki muut suotyypit paitsi keidasrämeet ja rahka-rämeet on arvioitu alueellisesti uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Esimerkiksi avosoiden lintulajeilla menee Suomessa erittäin huonosti, koska soita on suojeltu riittämättömästi. Suolintujen tilanteeseen vaikuttaa niin turpeenotto kuin soiden ojittaminen metsätalouskäyttöön

– Turpeen kaivamisen vaikutukset vesistöihin ovat suuret erityisesti pienten latvavesistöjen alueella. Muokatusta suosta vapautuvat ravinne-, rauta- ja kiintoainespäästöt kulkeutuvat vesistöihin kiihdyttäen niiden rehevöitymistä. Turpeen kaivaminen aiheuttaa myös humuspäästöjä, jotka aiheuttavat vesistöjen liettymistä.

Turpeella tuotetaan vuodesta riippuen noin 4-5 % Suomessa käytetystä energiasta. Turpeen energiakäytön aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt taas muodostavat jopa 15 % kokonaispäästöistä.

Turvetta ei teknisesti tarvita uuden ajan polttokattiloissa. Turpeella tuotettu sähkö ja lämpö voitaisiin korvata uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten aurinko- ja tuulivoimalla sekä kestävällä bioenergialla. Muun muassa purusta, kuoresta tai pienläpimittaisesta puusta tehdyllä metsähakkeella voidaan korvata turvetta erityisesti sisämaan polttokattiloissa.

Suomessa on päätetty luopua kivihiilestä vuoteen 2030 mennessä. Nyt on tärkeää varmistaa, ettei Suomessa siirrytä kivihiilestä turpeeseen, joka aiheuttaa jopa kivihiiltä vastaavat tai suuremmat kasvihuonepäästöt. Turpeen ja metsähakkeen tukikytkös, ns. kiikkulauta on katkaistava ja turpeen verotuet poistettava niin, että turpeen verokohtelu yhdenmukaistuu muiden fossiilisten polttoaineiden kanssa.

Tämä johtaisi turpeen verotuksen kymmenkertaistumiseen. Kaukolämpöverkon monopoliasema on purettava sallimalla hajautetusti uusiutuvilla tuotetun lämpöenergian syöttäminen kaukolämpöverkkoon. Uusiutuvaa- ja hukkalämpöä lämpöä voidaan hyödyntää lämpökeräinten, lämpöpumppujen ja kausivarastojen avulla.

Ei ole. Turve on fossiilisiin energialähteisiin rinnastettava polttoaine, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Elinkaaritarkasteluiden perusteella tiedetään, että turve rasittaa ilmakehää kivihiiltä enemmän. Elinkaaritutkimusten mukaan kaikkein vahingollisin on luonnontilaisten tai sen kaltaisten soiden turve. Myös metsäojitettujen soiden turve on ilmaston kannalta kivihiiltä haitallisempi polttoaine.

Kun turvetta poltetaan, poltetaan kierrosta poistunutta varastoitunutta hiiltä. Nyt taivaalle poltossa vapautuva hiili on kertynyt soihin 5000–10000 vuoden ajan. Jääkauden jälkeen turvetta on kertynyt keskimäärin alle 1 mm vuodessa.  Turvetta kertyy kuitenkin vain luonnontilaisille soille. Kuivatuilla ja kaivetuilla turvemailla, entisillä soilla, turvetta ei muodostu.
Soiden käyttö ei Suomessa ole kestävällä pohjalla, sillä turpeen määrä soilla on ihmisen toiminnan seurauksena viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana vähentynyt ja jatkaa vähenemistään. Turpeen hiilivaraston on arvioitu pienentyneen yhteensä ainakin 70 miljoonaa hiilitonnia vuosina 1950-2000 (Turunen 2008). Merkittävimmät hävikit ovat aiheutuneet turpeenotosta sekä turvepelloilla ja metsäojitetuilla soilla ojittamisen seurauksena tapahtuvasta hajoamisesta.

Valtion turveyhtiö Vapon mukaan suopinta-alaa on Suomessa noin 10 milj. hehtaaria, josta turvetuotantoon riittäisi vain 2 % eli noin 200 000 ha.

Kymmenen miljoonan hehtaarin suopinta-ala on Suomen niin sanottu alkuperäinen suopinta-ala (ennen laajamittaisen soiden käytön aloittamista), mikä sisältää myös erilaisia soistumia ja pieniä alle 20 hehtaarin soita. Soista yli puolet on nykyisin ojitettu ja otettu muihin maankäyttötarkoituksiin.

Turveteollisuudelle ”teknisesti käyttökelpoista” suoalaa ja useimpien mielikuvaa suosta vastaavia soita, eli paksuturpeisia, yhtenäisiä ja suuria suoalueita, arvioidaan olevan vain 1,2 milj. ha. Tässäkään luvussa ei ole huomioitu muun maankäytön piirissä olevia suoalueita, esimerkiksi luonnonsuojelualueita, kaatopaikkoja, puolustusvoimien käytössä olevia alueita ja viljelyksiä jne.

Todellisuudessa turpeen kaivamiseen soveltuvaa alaa on arvioitu Suomessa olevan vain 260 000 hehtaaria, johtuen turvekerrostumista, maankäytön rajoituksista, maanomistuksesta, varojen sijainnista ja soiden koosta (KTM 14/2005). Käytännössä turveteollisuus siis tavoittelee käyttöönsä lähes kaikkia soveltuvia soita. Nämä alueet ovat myös usein luonnonsuojelullisesti arvokkaimpia suuria suomuodostumia.

Vapon markkinoinnissa käytetty 2 % antaa ymmärtää, että melkein mikä tahansa 200 000 hehtaarin osuus alkuperäisestä suoalasta riittäisi turpeenotolle. Todellisuudessa tuotanto kohdistuu hyvin tarkkaan rajattuun ja uhanalaiseen osaan soista.

Eivät ole. Ajoittain kuultava väite perustuu vanhaan tilastoon välittömästi taloudellisesti hyödynnettävistä varoista. Jos verrataan teknisesti käytettävissä olevien raaka-aineiden energiasisältöä, vastaavat Suomen turvevarat noin puolta Norjan alueella sijaitsevista ja vain murto-osa koko Pohjanmeren alueella sijaitsevista öljyvarannoista Geologian tutkimuslaitoksen mukaan.

Suomen turvevaroja puolestaan liioitellaan ottamalla laskelmiin mukaan turvemaita, jotka eivät ole teknisesti tai taloudellisesti turvetuotantoon hyödynnettävissä. Turve ja öljy ovat myös kauppatavarana varsin erilaisia ja eriarvoisia raaka-aineita.

Turpeenkaivun osuus ravinteiden eli fosforin ja typen kokonaiskuormituksesta vesistöihin on Suomen ympäristökeskuksen mukaan prosentin luokkaa. Turpeen haitallisimmat vesistöpäästöt liittyvät kuitenkin niin sanotun kiintoaineen eli orgaanisen aineen päästöihin.

Suurin osa turvesoilta ja ojituksista karkaavasta orgaanisesta aineksesta on pieniä partikkeleja ja liukoista humusta. Koska humusta ja hienojakoisinta ainesta ei päästöjä ja haittoja arvioitaessa lasketa kiintoainepäästöiksi, kertoo vesistökuormituksen mittauksessa käytetty ominaiskuormitusluku vain osan todellisesta huuhtoumasta.

Juuri orgaaninen aines muodostaa mökkijärvien rannoille kertyvää turvelietettä. Vettyessään kuiva turveaines täyttää järvien pohjia lietteellä. Lisääntynyt orgaaninen aines aiheuttaa lisäksi vesistöissä happikatoa, mikä puolestaan vapauttaa järvien pohjaan kertynyttä fosforia ja siten rehevöittää koko vesistöä.

Turvetuotantoalueiden kaikkien vesistöpäästöjen arvioinnit perustuvat lisäksi rajallisena ajanjaksona tehtyihin mittauksien keskiarvoihin. Todellisuudessa kuormitus kuitenkin vaihtelee suosta ja suon kerroksesta riippuen. Rankkasateiden tai tulvien aiheuttamat kuormitushuiput jäävät usein myös mittauksissa huomioimatta, samoin samaan vesistöön kohdistuvien turvekenttien yhteisvaikutus.

Turveala työllistää suoraan muutamia tuhansia henkilöitä. Toisinaan turveteollisuuden työllistämiksi henkilöiksi lasketaan myös sen välillisesti esimerkiksi energiantuotantolaitoksilla työllistämät henkilöt. Nämä työpaikat eivät kuitenkaan ole turpeen käyttöön sidottuja.