Retket rakentavat luontosuhdetta

Eletään huhtikuun alkua. Vaikka merenrannalla onkin jo lumetonta ja aurinko paistaa, ilma on keväisen kolea ja varjoisissa paikoissa maa on roudassa. Vielä ei tuoksu keväälle.

Olen Luonnonkukkien päivän suunnitteluretkellä yhdessä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen, Helsyn, oppaiden kanssa. Nenä maanpintaa hipoen tutkimme kallion painanteita. Sieltä täältä kuuluu innostuneita huudahduksia: ”keto-orvokki”, ”isomaksaruoho”, ”joku lemmikki”.

Kun tarpeeksi lähelle katsoo, luonnossa on valtavasti merkkejä kesän väriloistosta, joko edellisen tai sitten jo tulevan. Se, mikä kaukaa katsottuna näytti vielä tyhjälle, onkin jo täynnä elämää.

Hiljennä vauhtia

”Luonnossa kulkiessa kannattaa ottaa kaikki aistit käyttöön, hiljentää vauhtia ja istahtaa alas”, Esko Vuorinen Raaseporin Luonnosta vinkkaa.

Hän kertoo, kuinka hän kerran hiljaa ojan penkalla istuessaan kohtasi lähietäisyydeltä hirviemän ja vasan, joka leikkisän ihmislapsen tavoin hypähteli ojan reunalta toiselle. Pysähtyminen ja hiljentyminen luonnossa auttavat meitä havainnoimaan ympäristöä. Luonto tuntuu tulevan lähelle.

Pieniä unohtumattomia luontohetkiä tai suuria elämyksiä varten ei tarvitse matkustaa kauas – monesti niitä voi kokea lähimetsässä, vaikkei siellä kansallismaiseman veroisia näkymiä olisikaan.

”Luontoa on joka paikassa, kunhan vain kulkee silmät auki”, Vuorinen muistuttaa.

Katso uusin silmin

Vuorinen kertoo opastamastaan urbaanista luontoretkestä ja siitä, kuinka Helsingin Senaatintorin kiviportaista voi löytää täydellisen miniatyyri-mansikan. Ahomansikka paljastaa ihmisen olleen läsnä. Samoin tekee auringossa kiviportaiden raoissa viihtyvä tyräruoho. Kasvi kertoo tarinaa kaupungin historiasta ajalta, jolloin purjelaivat seilasivat satamiin. Yllättäen retki kaupunkiluontoon alkaa kuulostaa tutkimusmatkalta tai seikkailulta.

Christina Lindén Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksestä kertoo, että hänen silmänsä avautuivat kaupunkiluonnon runsaudelle, kun hän liikkui lastensa kanssa Lauttasaaren lähimetsissä ja rannoilla. Uteliaisuus monimuotoisiin luontokohteisiin heräsi ja samalla kasvoi huoli niiden säilymisestä kaavoituksen ja hoitosuunnitelmien rinnalla.

Luonto herättää

Luontoretkillään Lindén oivalsi retkien vahvan luonnonsuojelullisen merkityksen. Saman ajatuksen jakavat myös Vuorinen ja Hämeenlinnan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen Heli Jutila, joka kiteyttää sen sanomalla: ”Luontoretkeily lisää luonnon arvostusta”. Luontosuhteemme kautta opimme siis ymmärtämään, millainen on hyvä elinympäristö.

Suomen luonnonsuojeluliitto ja sen paikallisyhdistykset rakentavatkin suomalaisten luontosuhdetta viemällä suomalaisia luontoon ja tuottamalla tietoa luonnosta. Moni vapaaehtoisista retkioppaista on alansa asiantuntijoita. Tärkeintä on kuitenkin kiinnostus luontoa kohtaan ja halu jakaa tietämystään meidän kaikkien kanssa.

”Retkeläisten kysymykset ja toisinaan jopa mukaan tuomat kasvinäytteet avartavat myös omaa tietämystä”, Jutila kertoo kokemuksistaan.

Innostavimmillaan luontoretki onkin vuoropuhelua oppaan ja retkeläisten kesken: kokemusten, tarinoiden ja tietojen jakamista, yhdessä pohtimista ja oppimista, innostumista ja innostuksen jakamista.

Retkeläisiä ja oppaita yhdistää yksi asia, rakkaus suomalaiseen luontoon. Lämminhenkinen ja mieleenpainuva retki syntyy yhdessä tekemällä.