Omat työkalut
SLL Piiri Luonto ja ympäristö Maankäyttö Etelä-Suomen lentokenttähankkeet

Etelä-Suomen lentokenttähankkeet

(8.1.2011) Malmin lentokentälle on etsitty korvaavaa paikkaa, koska Helsingin kaupunki haluaa rakentaa kentän paikalle asuntoja. Kenttää kaavaillaan muun muassa Porvooseen ja Mäntsälään.



MITÄ HANKKEITA ON MENOSSA?

Malmin kenttää korvaavista vaihtoehdoista on tehty aikojen kuluessa kaksi aiempaa selvitystä.

Koska vaihtoehtoselvitys on Vanhasen hallituksen ohjelmassa ja valtakunnallissa alueidenkäyttötavoitteissa, LVM on tilannut Uudenmaan tiepiiriltä uuden ympäristövaikutusten arvioinnin (yva).

 

Yva ei kuitenkaan koskaan alkanut, koska sille ei löytänyt maksajaa. Selvitettävät vaihtoehdot olivat:

- Mäntsälän Hirvihaara

- Porvoon Backas tai Hinthaara

- Lisäksi Malmin kentän jatkaminen on lain vaatima 0-vaihtoehto

- ja Malmin kiitoradan käätäminen 0+ -vaihtoehto.

Asiaan palataan Uudenmaan maakuntakaavassa.


Lähtökohtaselvityksen lisäksi ympäristöministeriö tilasi Malmista elinkeinopoliittisen selvityksen. Sen mukaan lentokenttä ei ole Suomessa mikään kultakaivos.

 

TILANNE UUDENMAAN KOHDEALUEILLA


Mäntsälä

- kentän selvittäminen kuuluu Mäntsälän kunnan strategiaan (2009), mutta 2000-luvun alussa paikallinen vastustus kaatoi Hirvihaaran vaihtoehdon

- kentän lähellä oli myös muun muassa luonnonsuojelualueita ja alue on muuten hiljainen

- lentoreitit olisivat olleet hankalia myös Helsinki-Vantaan lentokentän toiminnan kannalta

- lisäksi Mäntsälä saattaa olla liian kaukana merestä ja pääkaupungista ollakseen todellinen vaihtoehto (mm. koulutus- ja helikopteriliikenne)

- Mäntsälä havittelee ilmeisesti Malmia isompaa rahtikenttää, jollainen vaatisi erilaisen, oman yvansa


Porvoo

 

- kaupunginvaltuustolla on ollut  kielteinen kanta

- Pelasta Porvoo -sivut

 

 

Karkkila

 

Karkkila on ilmoittanut tiedotteellaan 10.11. olevansa kiinnostunut lentokentän yvasta.

 

 

HYLÄTYT VAIHTOEHDOT

 

Lohja

 

- kaupunki halusi mukaan yvaan toukokuussa 2008 esittäen kahtakin sijoituspaikkaa

- kansanliike herätti lentokenttäkeskustelua

- nyt kunta ei enää halua lentokenttää Lohjalle, joten se ei ole selvityksissä mukana

- Lohjan lentokenttäliikkeen sivut

 


Kärkölä

 

- asiasta oli Kärkölän, Orimattilan ja Mäntsälän virkamiesten hahmottelema "Levanto-Marttila-Henna -alueen maankäytöllinen visio 2030"

- kenttää ei ole Päijät-Hämeen tuoreessa maakuntakaavassa

- SLL:n Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ja Mäntsälän lsy auttoivat paikallisia ihmisiä pitämään asiasta yleisötilaisuuksia

- nyt Kärkölä on pudotettu selvityslistalta (se on myös liian kaukana)

 

Humppila

 

- Hämeen liitto on antanut hankkeelle maakunnan kehitysrahaa selvityksiä varten kesäkuussa 2008

- mutta kenttä on liian kaukana ollakseen Malmin vaihtoehto

- asia kummittelee nyt maakuntakaavan luonnoksessa

 

Kiikala (uusi Salo)

 

- kenttä sijaitsee liian kaukana Malmilta toimiakseen sen toimintojen vaihtoehtona

- kentällä on ongelmia muun muassa Natura-suojelualueiden

takia

- kenttä ei ole enää selvityksissä mukana


LENTOKENTTÄHANKKEIDEN ONGELMIA

Jotta lentokenttätominta olisi taloudellisesti kannattavaa, uuden kentän pitäisi olla Malmia suurempi. Kentälle tulisi siksi pienkoneiden ja helikopterien lisäksi rahti- ja halpalentokoneita. Isot koneet vaativat myös pitemmät kiitoradat ja terminaalit ym. tilat. Isompi kenttä johtaisi myös suurempiin ympäristöongelmiin.

Maankäyttö

- tila: mitä isompi kenttä, sitä suurempi tilantarve

- Ruuhka-Suomessa ei ole enää "tyhjiöitä", joissa ei olisi jo jotakin muuta maankäyttöä.

- ympäristövaikutuksissa on huomattava myös kentän tarvitsemat tiet, sähkölinjat ja muu infrastruktuuri

- usein alueella on lähellä suojelualueita (esimerkiksi Mäntsälän kenttä kaatui viime kerralla osin tähän), teollisuusalueita (Porvoon kenttä ja Sköldvikin jalostamo sekä ydinvoimalat) tai esimerkiksi Helsinki-Vantaan kentän kanssa risteäviä lentolinjoja

 

Melu

- melu on ihmisten lisäksi suuri ongelma myös monille eläimille

- erityinen ongelma lentoliikenne on hiljaisille alueille, joita Ruuhka-Suomessa ei enää ole paljon

- lentokenttäsuunnitelmilla on usein myös vaikutusta läheisten alueiden asuntojen hintaan, koska kukaan ei halua asumaan melualueelle tai sen läheisyyteen

 

Pohja- ja pintavedet

- esimerkiksi Vantaan glykoliongelma

 

Ilmastonmuutos

- IImastonmuutos on kiistämätön tosiasia ja lentoliikenteen kasvu on sen kannalta ongelmallista.

- Polttoaineiden hintojen noustessa lentoyhtiöiden tulevaisuus on vaakalaudalla. Tässä tilanteessa uuteen lentokenttään investoiminen olisi huonoa taloudenhoitoa ja kestämätöntä kehitystä.

 

Taloudelliset ongelmat

- Uuden lentokentän rakentaminen maksaa koosta riippuen kymmenistä miljoonista sataan miljoonaan euroon.

- Suomessa on nytkin vain pari kannattavaa lentokenttää, joten kuka pitäisi yllä lentokenttää?

 

 

LUONNONSUOJELULIITON KANTA

 

Koska Malmin kentälle ei ole löytynyt parempia vaihtoehtoja, se tulee pitää Helsingissä.

- se on jo olemassa oleva ratkaisu, jollaisia pitäisi suosia. Missään nimessä olemassa olevia lentokenttiä ei pitäisi siirtää neitseellisille luonnonalueille, brownfield-alueilta greenfield-alueille

- yvissa Malmi on pakollinen 0-vaihtoehto

- lisäksi Malmin kentän kiitoradan mahdollinen kääntäminen olisi myös 0+ -vaihtoehto

- Malmin kentän alue on niin pieni, että se ei vaikuta pääkaupunkiseudun kaavoitukseen. Pääkaupunkiseudun kaavoissa on jo nyt valmista rakennustilaa yli sadalle tuhannelle uudelle asukkaalle.

Luonnonsuojeluliitto vastustaa uuden kentän rakentamista Etelä-Suomeen. Uusien kenttien sijaan tulee kehittää jo olemassa olevia lentokenttiä.

 

Malmin siirrolle ei perusteita

2.10.2004

Malmin lentokentän ystävät -järjestön sivut  

 

LENTOKENTÄN PÄÄTÖSPROSESSEJA

 

Lentokenttähankkeisiin voi vaikuttaa monella tavalla, koska uuden kentän tekeminen vaatii muun muassa

- kaavoja (maakuntakaava, yleiskaava, asemakaava)

- erilaisia lupia, keskeisimpänä ympäristölupa

- isot kentät vaativat aina ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) ja pienistäkin sellainen voidaan määrätä tehtäväksi harkinnanvaraisena yvana

- valtion budjettirahoitusta

 

MITÄ VOIT TEHDÄ?

 

Jos lentokenttähanke uhkaa, asiaan voi onneksi vaikuttaa monella tavalla

- ole yhteydessä kuntaan ja kunnanvaltuutettuihin

- selvitä mikä on hankkeen päätösprosessi ja sen aikataulu: kuka päättää mitä missä ja milloin?

- mahdollisia lausuntovaiheita varten kannattaa ruveta keräämään hyvissä ajoin alueelta luontotietoja

- kerro naapureille, kesäasukkaille ja kylätoimikunnalle; kerää kiinnostuneiden yhteystietoja vastaisen varalle

- tee nettisivu, johon voi linkittää tietoja ja asiakirjoja

- ota yhteyttä Luonnonsuojeluliittoon luonnonsuojelusihteeri Tapani Veistolaan. Luonnonsuojeluliitolla on joka kunnassa toimiva paikallisyhdistys ja piiri sekä kokemusta lentokenttähankkeistakin. Liitosta saa apua muun muassa tilaisuuksien järjestämiseen, luontokartoituksiin, melumittauksiin jne.

- verkostoidu muiden lentokentän uhkaamien alueiden kanssa, koska heiltä saa kokemuksia ja tietoja!

 

Kansalaistoiminta kannattaa!

 

Lentokenttäuhka on saatu torjuttua kansalaistoiminnalla tätä ennen muun muassa Lohjalta, Lopelta ja Riihimäeltä sekä Lapinjärveltä!

 

Myös Porvoon ja Mäntsälän vaihtoehdot on hylätty aikaisemmissa selvityksissä.


LISÄTIETOJA

 

- luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola, puhelin (09) 228 08 266, tapani.veistola (at) sll.fi

- Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin varapuheenjohtaja Pertti Sundqvist, puhelin 050 432 8281, pertti (at) dinikon.net (kentät yleensä mutta myös melu)

- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puhelin 0400 153 133, ilpo.kuronen (at) sll.fi (Malmi-asiantuntijamme)

 

Tehdyt toimenpiteet