Vesihuolto
Abioottisten luonnonvarojen kulutus:
Vesihuollon abioottisten luonnonvarojen kulutukseen on laskettu veden tuotanto, jakelu kuluttajille sekä jäteveden huolto. Veden tuotanto pitää sisällään kaivon, sekä veden ylöspumppauksen ja vedentuotantorakennuksen. Jakelun kulutus on laskettu verkostoputkista, ylävesisäiliöistä, paineenkorotuspumppaamoista sekä tonttijohdoista. Jätevedenhuolto sisältää tonttiviemärit, viemäriputket ja -kaivot, sekä pumppaamot ja jäteveden käsittelyn. Mukana on siis sekä rakenteiden vaatimat materiaalit että niiden ylläpito ja käytön aikainen energian kulutus. Laskelmat perustuvat Lahti Vesi Oy:n vuoden 2002 tilanteeseen.
Veden ja ilman kulutuksen luvut:
Tässä esitetyt luvut veden ja ilman kulutuksesta vesihuollossa pitävät sisällään ainoastaan sähkön- ja lämmönkulutuksen aiheuttaman veden ja ilman kulutuksen juomaveden elinkaaressa. Mukana ei ole vesi- ja jätevesihuollon rakenteet ja niiden aikaansaaminen. Vaikka energian kulutus on veden ja ilman kulutuksen kannalta merkittävimpänä tekijänä, on esitetyt veden ja ilman kulutuksen luvut pidettävä minimiarvioina, jotka ovat ainakin jossain määrin todellisuutta pienempiä.

LÄHDE: Salla Hänninen, Adeline Ries ja Michael Lettenmeier 2005. Lahden kaupunki ja ekotehokkuus. Lahti Vesi Oy:n vesihuollon kokonaisluonnonvarapanos 2002. Teknillinen korkeakoulu Lahden keskus. Julkaisusarja www.aluenet.com 33.
Takaisin olemassa olevia MIPS-lukuja sivulle.

