Jätealan tutkimuksen kehittämistarpeet

Tutkija Eija Koski

Alustus seminaarissa Jätealan tutkimuksen kehittäminen 9.4.1997

Jätelain tavoitepykälässä tiivistyvät luonnonsuojeluliiton toiveet jätealan tutkimukselle:

1. Jätealan tutkimuksen kysymyksenasettelu tulee johtaa kestävän kehityksen periaatteista, ja jätetutkimuksen näkökulma tulee laajentaa luonnonvarainkäyttöpolitiikkaan.
2. Ennaltaehkäisyn tulee olla ensisijaista, ja sen tulee saada pääpaino tutkimusresursseja suunnattaessa.

Seuraavassa esittelen hiukan tarkemmin, mitä kestävän kehityksen huomioonottaminen mielestäni tarkoittaa jätealalla, ja mitä luonnonvarapolitiikkaan ja jätteiden synnyn ennaltaehkäisyyn keskittyvän tutkimuksen tulisi sisältää.

Kestävä kehitys

Kestävän kehityksen määritellään yleensä edellyttävän ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kehitystä.

1 Ekologisesti kestävä kehitys

Ympäristön ja kehityksen prosessin punainen lanka on kehityksen ja ympäristönsuojelun tarpeiden yhteensovittaminen tavalla, jolle maapallon ekologinen kantokyky asettaa viime kädessä rajat. Lisäksi periaatteena on sukupolvien välinen tasa-arvo, eli ekologisesti kestävä kehitys tyydyttää nykyihmisten tarpeet tavoilla, jotka eivät vie tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan.

Melko yleisesti nähdään ympäristöongelmien aiheutuvan ympäristön tarjoamien resurssien (energia-, raaka-aine- ja pinta-alavarat sekä saasteiden vastaanottokyky) ylikulutuksesta. Kestävästi käytettävissä olevaa tasoa kutsutaan ympäristövaraksi (myös muita rinnakkaisia käsitteitä on käytössä). Kehitysmaissa ylikulutukseen luo paineita väestönkasvu, teollisuusmaissa tuotannon ja kulutuksen määrä ja laatu.

Käytettävissä oleva tutkimustieto viittaa siihen, että globaalilla tasolla ympäristön kulutusta on leikattava noin puoleen nykyisestä noin vuoteen 2050 mennessä pyrittäessä kestävään kehitykseen. Ympäristövaran tarkempi määrittäminen on laajin kestävän kehityksen asettama haaste jätetutkimukselle; on ymmärrettävä, millaista on luonnonvarojen järkevä käyttö, joka tukee kestävää kehitystä.

Materiaalivirtojen seurantaa tulee kehittää muun muassa yrityskohtaisessa ja kansallisessa tilastoinnissa ja toimintojen suunnittelussa. Välineeksi yhteiskunnan toimintojen ainevähennyksen seurantaan on kehitetty ns. MIPS-yksikkö (Material Intensity per Service Unit, materiaalin käyttö hyöty-yksikköä kohden). MIPS:in käyttömahdollisuuksia Suomessa tulee tutkia. Materiaalivirta-ajattelu sopii lähestymistavaksi esimerkiksi tuotteiden ympäristömerkinnässä, tuotesuunnittelussa ja -kehityksessä, yritysten ympäristöhallintajärjestelmissä sekä esim. materiaalien kierrätysjärjestelmien ja liikennejärjestelmien suunnittelussa. Suomen toimintojen sopeuttamista ympäristövaraan tulisi jatkuvasti seurata myös materiaalivirta-analyysein.

2 Sosiaalisesti kestävä kehitys

Sosiaalisesti kestävä kehitys edellyttää mm. toimintaa köyhyyden poistamiseksi ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Agenda 21:n mukaan maailmassa esiintyy yhtä aikaa yletöntä kulutusta samalla kun ihmiskunnan suurin osa elää puutteessa. Teollisuusmaiden tuleekin ohjelman mukaan olla tiennäyttäjä ihmiskunnan perustarpeita tyydyttävien tuotanto- ja kulutustapojen kehittämisessä sekä tiedon ja ymmärryksen lisäämisessä kulutuksen vaikutuksista ja kestävämpien kulutustapojen aikaansaamisesta.

Materiaalitalouden näkökulmasta erityisen haasteen asettaa ympäristövaran puitteisiin alennettavan resurssien käytön oikeudenmukainen jako maapallon ihmisten kesken. Resurssien epäoikeudenmukainen jakautuminen johtaa siihen, että köyhyydessä elävät pyrkivät jatkuvasti saavuttamaan rikkaiden kulutustason. Jos kehitysmaiden köyhyys pyrittäisiin poistamaan nostamalla resurssien kulutus teollistuneiden maiden tasolle, tämä johtaisi ympäristön kulutuksen moninkertaistumiseen.

Ainoa pitkällä tähtäimellä kestävä ratkaisu on, että teollistuneet maat vapaaehtoisesti laskevat oman ympäristön kulutuksensa oikeudenmukaiselle ja kestävälle tasolle ja osoittavat ja tekevät tämän mahdolliseksi myös kolmansille maille. Tällöin teollistuneiden valtioiden tulee alentaa ympäristön kulutustaan ainakin kymmenesosaan nykyisestä. Tästä seuraa kokonaan uusi tutkimuskenttä luonnovara- ja jätetaloudessa: miten eri toiminnot on mahdollista järjestää kuluttaen vain murto-osan materiaaleja nykyiseen verrattuna. Tällaisen tutkimuksen pitäisi läpäistä koko yhteiskunta liikenteestä maatalouteen ja lasten päiväkodeista suuryrityksiin.

Sosiaalisesti kestävään kehitykseen kuuluu myös kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen. Tämä tulee ottaa lähtökohdaksi kaikissa jätealan tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Kansalaisiin jotenkin vaikuttaviin hankkeisiin tulee edellyttää liitettäväksi laaja julkinen keskustelu sekä mahdollisuus vaikuttaa hankkeisiin jo suunnitteluvaiheessa. Ekologisen ja sosiaalisen kestväyyden yhdistämiseksi ja mahdollisuuksien parantamiseksi mielekkään ja kestävän arjen elämiseen myös paikallisten, ekologisten periaatteiden mukaan toimivien lähiyhteisöjen ja verkostojen toimintaa tulisi tukea ja uusia toimintamalleja kokeilla.

3 Taloudellisesti kestävä kehitys

Rion prosessin yhteydessä on määritelty, että ekologisesti kestävä kehitys merkitsee taloudellisen kasvun sopeuttamista luonnon asettamiin reunaehtoihin. Keskustelussa on kuitenkin varsin vaillinaisesti analysoitu, mitä tämä käytännössä merkitsee. Koska talous on suljetun, rajallisen ja kasvamattoman ekosysteemin avoin alasysteemi, se ei voi kasvaa rajattomasti ylittämättä ekosysteemin kantokykyä. Jos lähtökohtana pidetään em. ympäristövaraa, kestävää talouskasvua voi olla vain sellainen kasvu, jossa materiaalin käyttöä vähennetään yli kymmenenteen osaan yksikköä kohden, jotta tehostuminen kompensoisi talouskasvun vaikutuksen. Joidenkin arvioiden mukaan näin suuri dematerialisaatio ei tarvittavalla nopeudella ole ehkä mahdollista. Tällöin tulisi rajoittaa määrällistä kasvua, mutta laadullinen kehitys esimerkiksi teknologian ja tietämyksen kehityksen tai tulonjaon tai resurssien kohdentamisen muutosten avulla on mahdollista.

Myös talouskasvun tavoiteltavuus on kyseenalaistettu. Talousjärjestelmän tavoite on alunperin hyvinvoinnin tuottaminen. Hyvinvointi riippuu kuitenkin muistakin tekijöistä kuin materiaalisesta kulutuksesta. Uusien tutkimusten mukaan henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi ovat Pohjoismaissa vähentyneet viime vuosikymmeninä huolimatta talouden kasvusta. Talouden kasvun on toivottu ratkaisevan työttömyysongelman, mutta nykyinen työvoiman tuottavuuden kasvuun perustuva kasvu on ennemminkin yksi syy työttömyyteen. Lisäksi talouskasvun hyödyt kertyvät lähinnä maapallon rikkaille, ja köyhyydessä elävien ihmisten osuus maapallon väestöstä on jatkuvasti kasvanut. Talouskasvu ei ole parantanut demokratiaa ja ihmisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tai esimerkiksi naisten asemaa suuressa osassa maailmaa. Talouskasvuun pyrkiminen on paikoin johtanut kulttuurisen monimuotoisuuden väheksyntään ja vähemmistökulttuurien häviämiseen. Lisäksi toimintoja, jotka saastuttavat tai ehdyttävät luonnon pääomaa, pidetään laskelmissa taloudellista hyvinvointia lisäävinä tekijöinä. Tämän vuoksi ekosysteemejä hävitetään, jolloin menetetään niiden tarjoamat elämää ylläpitävät, taloudellisenkin toiminnan perustana olevat palvelut. Tämän vuoksi BKT ei kerro taloudenkaan kehityksestä oleellista tietoa.

Jäte- ja materiaalitalouden uusi tutkimushaaste on talouskasvun mahdollisuuden ja vaihtoehtojen analysointi. Miten toimisi kasvun sijasta riittävään ja kohtuulliseen hyvinvointiin pyrkivä talous? Miten talouden rakenne voitaisiin kehittää sellaiseksi, että luonnonvaroja käytettäsiin mahdollisimman järkevästi? Mitkä vaihtoehtoisista taloudellisista mittareista luonnon palvelujen, taloudellisen suoritteen ja inhimillisen hyvinvoinnin arvioimiseksi (esim. HDI, Human Development Index; ISEW, Index of Sustainable Economic Welfare; GPI, Genuine Progress Indicator) palvelisivat parhaiten ja miten niitä tulisi kehittää?

Jätteiden synnyn ennaltaehkäisy

Materiaalitalouden tehostamiseksi voidaan esittää kaksi eri tavoitetta:

1. Ekotehokkuuden edistäminen ("enemmän palvelua vähemmistä materiaaleista"): Näin pyritään siihen, että kuluttamamme palvelut ja tuotteet ovat ekologisesti kestäviä
2. Riittävyyteen ja kohtuuteen pyrkiminen ("vähemmillä toiminnoilla vastaava hyvinvointi"): Näin pyritään tuottamaan tarpeellisia asioita maailmassa, jossa monet eivät voi tyydyttää edes perustarpeitaan.

Jätelain 4 pykälän velvoitteet jätteiden syntymisen ehkäisemiseksi antavat hyviä keinoja kestävään materiaalitalouteen pyrkimiseksi. Laki velvoittaa huolehtimaan muun muassa siitä, että tuotannossa käytetään säästeliäästi raaka-ainetta ja että tuotteet ovat kestäviä ja korjattavia. Lain velvoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan kuitenkin huomattava määrä uutta tutkimustietoa

Pääosa tutkimus- ja kehitystoiminnan voimavaroista on suunnattava jätepolitiikan päätavoitteen edistämiseen. Muu kehitystyö ei saa olla ristiriidassa välttämistavoitteiden kanssa. Erityisen pidättyväinen tulee olla sellaisten jäykkien ja investointeja vaativien hyödyntämisrakenteiden kehittämisessä, jotka perustuvat kertakäyttötuotteista kertyvään jätevirtaan. Tulee pyrkiä estämään tutkimuksen painopisteen vinoutuminen sen vuoksi, että tutkimusrahoitus kertyy eri lähteistä eri kohteisiin (esim. KTM:n rahoitus jätteen polton kehittämiseen).

Tutkimuksen koordinointia pitäisi kehittää. Esim. alueellisten ympäristökeskusten, kuntien ja valtakunnallisten tutkimushankkeiden yhteistyötä, työnjakoa ja tulosten yhteistä hyödyntämistä tulee parantaa.

1 Ekotehokkuuden edistäminen

Tuotantotoiminnan kehittäminen

Selvitettävä mahdollisuudet eri aloilla lisätä resurssien tuottavuutta eli ekotehokkuutta sekä vähentää haitallisten kemikaalien käyttöä muuttamalla tuotteiden tai niiden raaka-aineiden koostumusta tai kehittämällä valmistusprosesseja samojen raaka-aineiden käyttämiseksi tehokkaammin.

Selvitettävä keinot parantaa merkittävästi tietämystä näistä keinoista viranomaisten ja yritysten keskuudessa.

Tuotteiden pitkäikäisyyden lisääminen

• Tuotesuunnittelun uusien haasteiden ja pitkäikäisyyden tutkimusarviointimenetelmien tutkimus.
• Tuotteiden lyhytikäisyyteen kannustavien rakenteiden tutkimus, uusien pitkäikäisyyteen ohjaavien ohjauskeinojen käyttömahdollisuuksien ja tehokkuuden tutkimus.
• Huolto- ja korjauspalveluiden elinehtoja rajoittavien tekijöiden ja elinehtojen parantamismahdollisuuksien tutkimus.
• Kuluttajien toimintamahdollisuuksien tutkimus tuotteiden käyttöiän pidentämiseksi (mm. tiedonsaanti ostotilanteessa, huolto- yms. palveluiden saatavuus, käyttö- yms. ohjeet, käytönaikaiset neuvontapalvelut).
• Uudelleenkäyttömarkkinoiden toimivuuden ja kehittämisen tutkimus
• Pitkäikäisyysstrategian hyötyjen, edellytysten ja käytännön toteuttamisen tutkimus yritystoiminnassa.
• Kertakäyttötuotteiden ja -pakkausten rajoittamis- ja korvaamismahdollisuuksien tutkimus

Tuotteiden käytön tehostaminen ja palveluyhteiskunta

• Tuotteiden yhteisomistuksen ja lainaus-, vuokraus- ja liisauspalveluiden sekä muiden tuotteita korvaavien palveluiden hyötyjen (ml. yhteiskuntataloudelliset hyödyt kuten työllisyys, kotimaisuusaste), mahdollisuuksien, esteiden ja edistämiskeinojen tutkimus.
• Toimintatapojen kehityksen mahdollisuudet eri aloilla.

Kierrätys

• Kierrätysjärjestelmien suunnittelu niin, että ne kokonaisuudessaan vähentävät luonnonvarojen kulutusta.
• Materiaalien suunnittelu (tuotteen pitkän käyttöiän jälkeen) helposti kierrätettäviksi.

2 Riittävyyden ja kohtuullisuuden tavoittelu

Riittävään tai kohtuulliseen kulutustasoon pyrkiminen jatkuvan kasvun sijaan nousee keskeiseen asemaan kestävää kehitystä tavoiteltaessa. Riittävyysstrategioiden eri ulottuvuuksia on kuvattu esimerkiksi seuraavalla jaottelulla:

• luonnonvarojen kulutusta lisäävän sosiaalisen ja taloudellisen muutoksen hidastaminen (esimerkiksi uusien tarpeiden jatkuva luominen mainonnan ja muodin avulla)
• paikallisuuden arvostuksen edistäminen (esimerkiksi lähituotannon ja paikallisen palvelurakenteen suosiminen vähentävät liikennepalveluiden tarvetta)
• toimintojen epäkaupallistaminen (esimerkiksi virkistystä voidaan hakea monin eri tavoin, joiden ulkopuolisten panosten tarve vaihtelee huomattavasti)
• yksinkertaisempien tuotteiden ja elämäntapojen arvostuksen lisääminen.

Toistaiseksi riittävyyttä, sen sisältöä ja erityisesti käytännön sovellusmahdollisuuksia eri toiminnoissa on hyvin vähän tutkittu.

3 Ohjauskeinojen tutkimus

Yhteiskunnan muuttamiseksi toimimaan kestävän kehityksen tavoitteiden ja jätelain mukaisesti edellyttää ohjauskeinojen käytön uudelleensunnitelua. Tämän pohjaksi tarvitaan tutkimustietoa eri ohjauskeinojen vaikutuksista ja tehokkaasta kohdentamisesta.

Esimerkiksi tulee tutkia tiettyjen ohjauskeinojen vaikutuksia (esim. taloudelliset ohjauskeinot kuten verotuksen painopisteen siirtäminen työvoiman käytöstä luonnonvarojen käyttöön) sekä toisaalta laajalti etsiä keinovalikoima mm. säästävän materiaalitalouden yritystoiminnan edistämiseksi (esim. elinkeinopolitiikka, kaavoitus, alakohtaiset kehittämis- ja kokeiluhankkeet ja niistä tiedottaminen, julkiset hankinnat...).

Jäte- ja materiaalivirtojen pienentäminen edellyttää laajaa yleistä keskustelua tuotannon, tuotteiden ja kulutuksen muuttamiseksi ympäristöä vähemmän kuormittavaksi. Keskustelun lisäämiseksi tutkimukseen tulisi pääsääntöisesti liittää tavoitteeksi aineiston tuottaminen myös neuvonnan ja tiedotuksen tarpeisiin.

4 Seuranta ja tilastointi

Seurannalla pyritään viime kädessä selvittämään, kuinka paljon jätteiden synnyn ehkäisyn ja eri materiaalien kierrätyksen, kompostoinnin ja muun hyödyntämisen avulla on vähennetty luonnonvarojen käyttöä ja edistetty kestävää kehitystä. Pelkkien välttämis- ja kierrätystavoitteiden saavuttamisen seuranta ei kerro jätelain tavoitteen toteutumisesta eikä anna riittävää pohjaa luonnonvara- ja resurssipolitiikan suunnittelulle. Tämän vuoksi tulee kehittää käyttöön otettujen materiaalien määrien seurantaa jätevirtojen seurannan ohessa.

Jätteiden määrän ja laadun kehitystä tulee seurata erikseen eri aloilla. Materiaalikohtaisesti tehty jätetilastointi ei tue jätteiden synnyn ehkäisyn suunnittelua, vaan siihen tarvitaan jätetuotekohtaista tarkastelua. Jätteen syntyä ehkäistäessä tulee tietää, miksi jokin tuote muodostuu jätteeksi, jotta näihin syihin voidaan puuttua. Seurantaa ja tilastointia tulisi kehittää siten, että

• etsitään seurannan mittarit, jotka parhaiten mahdollistavat jätteiden synnyn ehkäisyn suunnittelun
• tiedetään mitkä jätetuotteet ovat merkityksellisiä tai ongelmallisia jätteiden synnyn ehkäisyn kannalta
• osataan arvioida jätteen synnyn ehkäisyn eri keinojen tuloksellisuutta.