Miten kauppa voi edistää jätteiden synnyn ehkäisyä
MMM Eija Koski, Suomen luonnonsuojeluliitto
Alustus seminaarissa Jätteen synnyn ehkäisy ja kierrätys kaupan alalla - tulevaisuuden mahdollisuudet 19.11.1996
Tavoitteena tehokas materiaalitalous kestävällä kulutuksen tasolla
Ihmisen toiminnan katsotaan kuormittavan ympäristöä jo laajuutensa vuoksi. Maapallon raaka-aine-, energia- ja pinta-alavarojen sekä saasteiden sietokyvyn ylikulutuksen katsotaan olevan kohtaamiemme ympäristöongelmien perussyy. Luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseksi on ryhdytty etsimään keinoja tehostaa materiaalitaloutta. Uusi haaste on, miten tuottaa mahdollisimman paljon palvelua ja hyvinvointia mahdollisimman vähällä luonnonvarojen kulutuksella, joka kokonaisuudessaan ei ylitä ympäristön kantokykyä.
Mm. Suomen kestävän kehityksen toimikunta on määritellyt luonnonvarojen säästäväisen käytön erääksi politiikan perustavoitteeksi. Ajatus materiaalitalouden kehittämisestä on liitetty jätelakiin, jonka tavoitteena on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä. Jätelaki esittää myös keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Jäte, joka kuitenkin syntyy, on hyödynnettävä, ensisijaisesti sen sisältämä aine ja toissijaisesti sen sisältämä energia.
Tuotannon ja kulutuksen ympäristökysymysten ratkaisua on viime vuosina etsitty päästöjen puhdistamisen ja tuotantoprosessien parantamisen lisäksi myös tuotteesta itsestään. Tällöin on kiinnitetty huomiota tuotteiden ympäristöominaisuuksien optimointiin tuotekehityksen avulla. Myös vähäjätteisyys on tavoitteena tuotteen ympäristökuormituksen minimoimiseksi.
Kestävä tuotekehitys on uusimpia ympäristömyötäisen tuotekehityksen käsitteitä. Siinä kiinnitetään huomiota raaka-aineiden riittävyyteen ja niiden elinkaaren aikaisen käytön tehokkuuteen suhteessa perustarpeisiin sekä tuotteen olennaisiin tehtäviin. Yksittäisten tuotteiden lisäksi tarkastellaan tuotannon ja kulutuksen kokonaismäärää sekä sen jakautumista kansakuntien ja sukupolvien kesken. (van Weenen 1994).
Tuotesuunnittelussa on ollut ongelmana epäselvyys siitä, millaista järjestelmää varten tuotteita suunnitellaan. Erilaiset tavoitteet ovat osin ristiriidassa - suunnitellaanko esimerkiksi mahdollisimman kevyttä ja helposti kierrätettävää vai mahdollisimman pitkäikäistä. (Heiskanen ym. 1995).
Kaupan portaassa voidaan ja tuleekin pohtia mahdollisuuksia kehittää toimintaa vähäjätteiseksi. Kaupan asema tuotannon ja kulutuksen välimaastossa antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden välittää uusia ajatuksia niin tuotekehitykseen kuin kuluttajille.
Toimintojen suunnittelemiseksi on myös hyvä katsoa nykyhetkeä pidemmälle. Ympäristöjärjestön näkökulmasta voi todeta, että vaikka kierrätys tällä hetkellä usein riittää ympäristötietoiselle kuluttajalle, erilaiset jätteiden synnyn ehkäisyyn liittyvät palvelut näyttävät nousevan tulevaisuuden kilpailutekijäksi. Tulevaisuuden kuluttaja arvostaa yhä enemmän laatua, kestävyyttä ja tuotteita korvaavia palveluita.
Seuraavassa esitellään erilaisia vähäjätteisen toiminnan mahdollisuuksia, jotka kaupassa voidaan ottaa huomioon niin tuotevalikoimien kehittämisessä, omien toimintojen järjestelyssä (esim. rakentamisessa ja remontoinnissa, tilojen kalustuksessa tai kuljetuksissa) sekä pitkällä tähtäimellä mietittäessä, mitä palvelua kauppa haluaa kuluttajalle tarjota.
Materiaalitalouden tehostaminen tuotteiden käyttöikää pidentämällä
Kestokulutustuotteet
Pitkäikäisyyden edistämiseksi tuotteet tulee alunperin suunnitella kestäviksi, käyttövarmoiksi, helposti korjattaviksi ja uudistettaviksi ja mahdollisesti parannettaviksi. Kauppa voi pyrkiä pitämään tuotevalikoimissaan tuotteita, joiden valmistaja on ottanut pitkäikäisyyden huomioon. Lisäksi omissa hankinnoissa toimistotavaroista kuljetuskalustoon ja rakennuksiin voidaan suurhankkijan ominaisuudessa edellyttää tuotteilta hyvää kestävyyttä.
Tuotteiden pitkäikäisyyteen vaikuttavat mm. niiden materiaali- ja rakenneratkaisut. Kovalle kulutukselle alttiit osat on valmistettava kestävistä materiaaleista. Kokoamistapa on tärkeä; onko laite esimerkiksi ruuvattu vai niitattu kiinni. Laitteiden purettavuus mahdollistaa huollon, korjaamisen ja parantamisen.
Parannettavuus on tarpeen erityisesti sellaisten tuoteryhmien kohdalla, joiden kehittyminen johtaa nopeaan tekniseen vanhenemiseen. Esimerkiksi atk-alalla ohjelmistot kehittyvät nopeasti, jolloin ne vaativat laitteilta lisää suorituskykyä. Mahdollisuus parantaa vanhaa konetta siirtää tarvetta uusia koko laite.
Tällä hetkellä tuotteille annettavat takuut ovat yleensä vuoden pituiset, viihde-elektroniikalle vain puoli vuotta. Suomessa mm. kuluttaja-asiamies on vaatinut kestokulutustavaroille pidempiä takuuaikoja. Kuluttajille pitkä Ð viiden tai jopa kymmenen vuoden mittainen Ð takuu osoittaisi, että tuote on todella tarkoitettu kestämään. On tärkeää, että takuun antaa tuottaja eikä myyjä, sillä tällöin järjestelmä tuottaa palautetta tuotesuunnitteluun ja vaikuttaa siten tuotteen laatuun. Kauppa voi esittää toivomuksia ja vaatimuksia myymiensä tuotteiden takuista sekä jakaa aiheesta tietoa kuluttajille.
Kuluttajille tulisi välittää ostotilanteessa tietoa myös tuotteiden käyttöiästä, jotta sen voisi ottaa huomioon ostopäätöksissä (esim. verrattaessa erilaisia lamppuja). Tieto käyttövarmuudesta ja kestävyydestä mahdollistaa hinnan arvioinnin tuotteen antamaa palveluyksikköä kohden.
Kulutuksessa inhimillinen tekijä aiheuttaa suurta vaihtelua tuotteiden ikään. Ikään vaikuttavat mm. käytön määrä ja huolellisuus, säilytystapa ja huolto. Käytön vaikutuksen voi ottaa huomioon jo tuotesuunnittelussa. Kuluttajan käyttöön tulisi myös tarjota hyvät huolto-, korjaus-, säilytys- ja käyttöohjeet sekä neuvontaa.
Huolto- ja korjauspalveluiden saatavuus ja helppo saavutettavuus ovat kuluttajille tärkeitä ominaisuuksia. Varaosia tulisi olla saatavilla kohtuuhintaan ja kohtuullisessa ajassa laitteen koko käyttöiän ajan. Kauppa voisi pohtia mahdollisuuksiaan tarjota kuluttajille soveltuvia huolto- ja korjauspalveluita. Kuluttajan kannalta erinomaista palvelua olisi esimerkiksi se, että kenkäkaupan yhteydessä olisi suutari tai vaatekaupan yhteydessä korjausompelimo, jotka auttaisivat kuluttajia säilyttämään ostamansa tuotteet laadukkaina. Tuotteiden pitkäikäisyyden aiheuttamaan tuotteiden kysynnän vähenemiseenkin on haettu ratkaisua siitä, että liiketoiminnan painopistettä siirretään tuotteiden valmistuksesta huolto- ja päivityspalvelujen tarjontaan sekä tuotteiden vuokraustoimintaan (Stahel 1991).
Eräiden näkemysten mukaan tulevaisuudessa tuottajat ottaisivat käytöstä poistetut omat tuotteensa vastaan mahdollisuuksien mukaan uudelleen käytettäviksi. Tarvittavan kokonaan uuden vastaanotto-, purku-, huolto-, korjaus- ja uudelleenkokoamisverkoston luomista on verrattu hyötyjätteiden erilliskeräysjärjestelmien kehittämiseen (Thurgood 1995). Eräät yksittäiset yritykset ottavat tuotteensa vastaan uudelleenkäyttöä (ei siis vain kierrätystä!) varten vapaaehtoisesti jo Suomessakin.
Tuottaja voidaan jätelain nojalla myös velvoittaa vastaamaan tuotteestaan jätteenä. Tällöin tavoitteena on motivoida valmistaja tekemään tuotteesta pitkäikäinen, helposti purettava, myrkytön, mahdollisesti uudelleenkäytettävä ja lopuksi kierrätettävä. Oletuksena on, että vastuusta aiheutuvat kustannukset stimuloivat ympäristötietoista tuotesuunnittelua. Ongelmia voi aiheutua, jos ympäristön kannalta vähemmän toivottava toimintatapa on hinnaltaan edullisin. Tällöin ympäristötavoittet saattavat jäädä toteutumatta.
Omistajalleen tarpeettomiksi jääneille yhä käyttökelpoisille tuotteille ja tuotteiden osille tulisi olla helppokäyttöinen uudelleenkäyttöverkosto (kierrätyskeskukset, osto- ja myyntiliikkeet jne.). Saattaisivatko myös kaupat tarjota tavaranvaihtotiloja asiakkaidensa käyttöön esim. nyt hyötyjätteiden erilliskeräykseen keskittyvissä ekopisteissä?
Mitä hyötyä yrityksille olisi kestävien tuotteiden valmistuksesta ja myynnistä?
- Tarvittava tutkimus voisi parantaa yritysten "ympäristöllistä kaukonäköisyyttä", jolloin niiden olisi helpompi valmistautua uusiin asenteisiin, kuluttajan käyttäytymiseen ja viranomaisten määräyksiin.
- Ne myös todennäköisemmin hyötyisivät ympäristöystävällisen teknologian saavutuksista.
- Kestävyys voi tuoda yritykselle myönteistä mainetta laatutuotteiden valmistajana tai myyjänä.
- Kestävyyttä voi olla helpompi markkinoida kuin kierrätettävyyttä, koska hyöty tulee suoraan kuluttajalle, ei yleisesti yhteiskunnalle.
- Kuluttajan lojaalisuus voi olla hyöty: jos yritys tarjoaa hyvää korjaus-, ylläpito- ja laadunkohotuspalvelua, asiakkaan säilyttäminen on todennäköistä. Joillekin yrityksille nämä palvelut voivat tarjota kasvun mahdollisuuden.
Kertakäyttötuotteet ja pakkaukset
Tuotteiden lyhytikäisyys on viety äärimmilleen kertakäyttötuotteiden ja -pakkausten kohdalla. Niiden välttäminen onkin monille tutuin esimerkki kulutuksen vähentämisestä, ja se näkyy erityisesti päivittäistavarakaupan alalla. Toimintoja voi kehittää vähäjätteisiksi myymällä tuotteita mahdollisuuksien mukaan pakkaamattomina tai kuluttajan omiin pakkauksiin tai uudelleentäytettävissä pakkauksissa.
Kaupat voivat yksin tai keskenään tai viranomaisten kanssa yhteistyössä suunnitella ja toteuttaa vähäjätteisyyteen tähtääviä kampanjoita. Esimerkkejä tällaisesta on saatu mm. Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Föhrin saarella Saksassa jätehuoltoviranomaiset, kauppiaat ja matkailuyrittäjät pitivät neuvoa jätteiden vähentämisestä. Ensimmäiseksi saaren kauppiaat luopuivat muovikassien käytöstä. Vuonna 1991 saaren kauppiaat, kioskinpitäjät, ravintoloitsijat ja huoltoasemien pitäjät vannoivat "Föhrin tölkkivalan", jossa he lupasivat luopua juomien myynnistä tölkeissä ja vähentää kertakäyttöpulloja. Föhrin tölkkivalalla on oma tunnuksensa. Se on vapaaehtoinen sopimus, jota valvovat käytännössä matkailijat. (Lettenmeier 1994)
Böblingenin piirikunta Saksassa haastoi kaikki vähittäiskauppiaat jätteiden vähentämiseen kerskastoppi-kilpailun avulla. Kerskastoppi-todistuksen saivat yritykset, jotka
- toimittivat mahdollisimman suuren osan jätteistään kierrätykseen
- järjestivät hankintansa ja valikoimansa tavalla, joka jättää asiakkaalle mahdollisimman vähän pakkaus- ja haitallisia jätteitä ostettavaksi
- lisäsivät valikoimaansa vähäjätteisiä ja ympäristöä säästäviä tuotteita ja myös markkinoivat niitä
- ottivat asiakkailtaan takaisin tiettyjä ongelmajätteitä palauttaakseen ne tukkuportaan kautta
- antoivat asiakkaille mahdollisuuden korjauttaa rikkinäisiä tuotteita (Lettenmeier 1994).
Käytännön mahdollisuus suosia uudelleentäytettäviä kestopakkauksia on oluiden ja virvoitusjuomien myynnissä. Tehokkaasti uudelleenkäytettyjen pullojen osuus juomapakkauksista on Suomessa ollut suuri taloudellisen ohjauksen ansiosta. Nyt kertakäyttöisen tölkin verotusta on alennettu. Tölkin ympäristöimagoa on nostettu kierrätyksen aloittamisen avulla, huolimatta siitä, että samalla tölkki osin syrjäyttää kestopakkauksen. Pakkausjärjestelmiä vertailevassa elinkaarianalyysissä 1/3-litran palautuspullo todettiin samankokoista alumiinitölkkiä paremmaksi lähes kaikkien ympäristövaikutusmuuttujien suhteen, vaikka tölkeistä kierrätettäisiin 90 %. (Mälkki ym. 1995, Suomen luonnonsuojeluliitto 1995). Uudelleenkäytettäviä kuljetuspakkauksia on Suomessa kehitetty myönteisellä tavalla.
Tällä hetkellä lähinnä markkinat ohjaavat kertakäytön ja pakkaamisen välttämiseen. Julkinen valta keskittyy enemmänkin kierrätyksen kehittämiseen. Esimerkiksi matkailualalla on kuluttajien vaatimuksesta vähennetty mm. ravintoloiden yksittäispakkauksia ja kertakäyttöisiä astioita ja käsipyyhkeitä. Kaupan puolella voitaisiin esim. antaa asiakkaalle pieni alennus, jos hän ostaa vaikkapa leikkeleet, hedelmät tai leivät omaan kestopakkaukseen tai jos hänellä on mukana oma kauppakassi.
Tuotteiden käytön tehostaminen ja palveluyhteiskunta
Järkevää luonnonvarojen käyttöä voidaan tavoitella tuotteen käyttöiän maksimoinnin ohella tuotteen käytön optimoinnilla. Kuluttajan kannalta ei ole väliä, tyydyttääkö tarpeet tietty tuote vai tuotteen korvaava palvelu. Niinpä joskus on järkevää korvata tuotteen myynti palvelun myynnillä (Weinberg 1994).
Yhteiskäyttö
Harvoin käytettyjen tuotteiden tuotantoa voidaan vähentää, jos jokainen käyttäjä ei osta niitä itselleen. Tällöin tuotteet voidaan myös suunnitella kestävämmiksi. Kaikki saavat käyttöönsä laadukkaampia palveluita kuin mihin kenelläkään yksin olisi varaa. Yhteiskäyttö voi toteutua yhteisomistuksena tai tuotteiden lainaus-, vuokraus- ja liisauspalveluina. (Cooper 1993).
Perinteisiä yhteiskäyttömuotoja ovat julkinen liikenne, kirjasto tai taloyhtiön pesutupa tai sauna. Kaupassa monet tuotteiden kuljetuspakkaukset ovat yhteiskäytössä, esim. maitojen ja virvoitusjuomien ja oluiden kuljetuslaatikot, samoin uudelleentäytettävät panttipullot.
Vuokraukseen ja liisaukseen keskittyvät yritykset voivat myydä tuotteen käyttöoikeutta sen sijaan, että myisivät tuotetta. Palvelua voi myydä ilman, että asiakas edes näkee itse tuotetta, tästä esimerkkinä puhelinvastaajapalveluiden myyminen puhelinvastaajalaitteiden sijaan. Tämä tarkoittaa yleisesti yritystoiminnan painopisteen siirtymistä tuotantotoiminnasta palveluiden suuntaan.
Pitkällä aikavälillä voidaan pohtia myös kaupan roolia. Onko kaupan tehtävä ehdottomasti vain myydä maksimaalinen määrä uusia tuotteita, vai voisiko kauppa laajentua vuokraus- ja liisauspalveluiden alalle. Kuluttajan kannalta kaupan toiminta mm. vuokraajana voisi olla myönteistä hyvän saavutettavuuden ja helpon asioinnin vuoksi.
Monikäyttöisyys
Yhteiskäytön ohella myös tuotteiden monikäyttöisyys edistää materiaalien tehokasta käyttöä. Ei kannata valmistaa paljon eri laitteita suorittamaan hyvin samantapaisia toimintoja. Kestokulutustuotteista voidaan mainita esimerkkinä kodinkoneet, joiden monikäyttöisyys tekee tarpeettomaksi hankkia useita laitteita eri tarkoituksiin. Toimistoissa puolestaan voidaan nykyisin yhdistää tulostin, kopiokone ja telefax samaan laitteeseen. Pakkauspuolella pakkausten standardointi mahdollistaa useiden tuotteiden myynnin käyttäen samoja pakkauksia (vrt. esim. virvoitusjuomapullot).
Luonnonvaratehokkaat toimintatavat
Toimintatapoja kehittämällä saatetaan joissakin tapauksissa pystyä säästämään huomattavasti materiaaleja. Nykyiset toimintatavat ovat usein vakiintuneet aikana, jolloin materiaalien säästäväinen käyttö ei ole ollut samalla tavalla arvostettua kuin nykyisin. Nyt kaupoissa voidaan esimerkiksi pohtia, voidaanko jotakin tehdä viimeisen päivän elintarvikkeiden käyttöön ohjaamiseksi tai muiden materiaalihukkien minimoimiseksi.
Toimintatapoja muuttamalla voidaan myös pyrkiä vähentämään ympäristölle ja terveydelle haitallisten kemikaalien käyttöä. Mm. Suomen kuntien kestävän kehityksen kuntaprojektissa on toteutettu ongelmajätteitä vähentäviä toimintatapojen muutoksia. Esimerkiksi siirtyminen lattioiden sumuvahauksesta paikkavahaukseen vähentää vahojen ja vahanpoistoaineiden käyttöä; rypsiöljy hydrauliikkaöljynä korvaa maaöljyn käyttöä, samoin kasvipohjaiset puhdistusaineet. (Lohi ja Salminen 1993).
Kauppojen toimintamahdollisuudet laajenevat, kun ajatellaan valikoimissa olevien tuotteiden koko elinkaaren aikaista jätteentuotantoa ja muita ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden tuotanto aiheuttaa selvästi vähemmän ympäristölle haitallisten kemikaalien päästöjä ja muuta ympäristökuormitusta. Kauppa voi pitää vähäjätteisiä ja ympäristöä säästäviä tuotteita valikoimissaan ja tuoda niitä esille mm. tuote-esittelyin, hyllynreunamerkinnöin ja muin kuluttajaneuvonnan keinoin. Ympäristölle haitalliset, ei-välttämättömät kemikaalit voidaan poistaa valikoimista.
Tuotteiden keventäminen
Tuotteiden keventyminen on joissakin tapauksissa vähentänyt merkittävästi niihin käytettyjen raaka-aineiden määrää. Esimerkiksi tietokoneet ja taskulaskimet ovat nykyisin selvästi pienikokoisempia kuin niiden tuotekehityksen alkuaikoina. Tuotteiden keventäminen ei kuitenkaan yleensä ole järkevää silloin, kun tuotteiden elinikä kevenemisen seurauksena lyhenee.
Saksalainen Öko-Institut on vertaillut tuotteen keventämisen vaikutuksia jätteen syntymiseen. Oletettu esimerkkituote on käytössä keskimäärin vuoden ajan. Öko-Institut tarkastelee tuotteesta syntyvän jätemäärän vähentämistä mm. seuraavin keinoin:
a) Vähennetään tuotteen valmistukseen käytettyä materiaalimäärää 20 %:lla. Samalla tuotteen käyttöikä lyhenee 10 % tuotteen oletetun heikkenemisen vuoksi. Jätettä syntyy 88 % aikaisemmasta.
b) Tuotteen käyttöikä nostetaan kahteen vuoteen, mikä vaatii materiaalikäytön lisäämistä 10 %:lla. Jätettä syntyy 55 % aikaisemmasta.
Mikäli tuotteen pitkäikäisyyden lisääminen onnistuu suhteellisen vähäisellä materiaalin käytön lisäyksellä, on tuotteen käyttöiällä ratkaiseva vaikutus siitä muodostuvaan jätteeseen. (Lettenmeier 1994).
Tehostaako kierrätys materiaalitaloutta?
Hieman kärjistäen voi vastata: ei, mikäli kulutus kasvaa vastaavasti tai mikäli kierrätystä käytetään perusteluna kertakäytön hyväksymiselle.
Fairlie (1992) on ehkä kriittisimmin verrannut kierrätystä ja tuotteiden käyttöiän pidentämistä. Fairlien mukaan kierrätys tarjoaa yrityksille ympäristötekosyyn tuotteiden välittömälle vanhentamiselle ja myynnin maksimoinnille ja kuluttajille tekosyyn lisätä kulutustaan. Kierrätys sotkee myös kestävän ja kertakäyttöisen käsitteen.
Kierrätyksellä on oleellinen osansa materiaalitaloudessa: kestäväkin muuttuu aikaa myöten käyttökelvottomaksi, ja silloin sen kierrätys on tarpeen, erityisesti uusiutumattomien luonnonvarojen kohdalla. Kuitenkaan kierrätys ei yksin riitä.
Mikä ohjaa materiaalien säästävään käyttöön?
Taloudelliset ohjauskeinot ovat avainasemassa vähäjätteisen toiminnan mahdollistamiseksi ja kannustamiseksi. Erikoistutkija Janne Hukkinen (1992) on osuvasti kiteyttänyt: "Jätteettömyyden lähteillä olemme tuotteita ja tuotantoa suunnitellessamme. Tällä en tarkoita sitä, että jäteongelmamme olisivat kykenemättämien suunnittelijioden vika. Päinvastoin. Minulle surpermarkettiemme monenkirjava tavaravalikoima on ylistyslaulu suunnittelijan ehtymättömälle nerokkuudelle hallita ehtymätöntä luontoa. Ympäristöveroilla lopetamme suunnittelijan illuusion ehtymättömästä luonnosta. Hänen ehtymätöntä nerokkuuttaan saamme onneksemme riistää loputtomiin."
Työn verotuksen alentaminen ja luonnonvarojen verotuksen lisääminen parantaisi pitkäikäisten, kestävien tuotteiden valmistamisen ja korjaus- ja kunnostustyön sekä vuokraus- ja liisaustoiminnan sekä mm. palvelumyynnin kannattavuutta.
Kestävää materiaalitaloutta voidaan edistää myös mm. neuvontaa, koulutusta ja tiedotusta kehittämällä. Tässä kaupat voivat odottaa apua ja yhteistyötä viranomaisilta, sillä jätelain nojalla kunnan on annettava jätelain ja sen nojalla annettujen säännösten täytäntöönpanemiseksi tarpeellisista neuvonta-, tiedotus- ja valistustehtävistä.
Kunnat voivat mm. neuvonnan keinoin auttaa kuluttajia käyttämään hyödykseen vähäjätteisten kauppojen palveluita. Kunnat voivat esim. tiedottaa, missä kaupoissa tuotteita voi ostaa omiin pakkauksiin. Kaupat voivat tehdä yhteistyötä jäteneuvonnan antamisessa tarjoamalla mm. tietoa myymiensä tuotteiden kestävyydestä ja korjattavuudesta.
Suurin kynnys edellä esitettyjen toimien toteutukselle lienee siinä, että hallinto ja elinkeinoelämä eivät vielä ole mieltäneet tarvetta selkeästi pienentää materiaalivirtoja. Tiedon lisääntyessä ja asenteiden kehittyessä on kestävän materiaalitalouden edistämiseen paljon välittömästi toteutettavissa olevia mahdollisuuksia.
Viitteet:
Cooper T. 1993. The Durability of Consumer Durables. Business Strategy and the Environment 1993.
Ehrenfeld 1994. Industrial ecology: a strategic framework for product policy and other sustainable practices. 2. International Conference on Product Oriented Environmental Policy "Green Goods". 26.-27.9.1994 Saltsjöbaden, Sweden.
Fairlie S. 1992. Lond Distance, Short Life; Why Big Business Favours Recycling. The Ecologist, Vol. 22, No 6, November/December 1992.
Heiskanen E., Kärnä A., Lovio R. 1995. Tuotelähtöinen ympäristönsuojelu. Tuotelähtöinen ympäristöjohtaminen yrityksissä ja ympäristönsuojelun julkinen ohjaus. Sitra 143. Helsinki.
Hukkinen J. 1992. Jätteetön Suomi? Esitelmä Jätehuoltoyhdistyksen 5-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä 24.11.1992.
Lettenmeier M. 1994. Roskapuhetta. Jäteneuvonnan käsikirja. Ympäristöministeriö, vesi- ja ympäristöhallitus, Rakennusalan Kustantajat RAK. Helsinki.
Lohi P. ja Salminen P. 1993. Kunnat kestävää kehitystä etsimässä. Suomen Kuntaliitto. Helsinki.
Mälkki H., Hakala S., Virtanen Y., Leppänen A. 1995. Life-cycle Assessments of Environmental Impacts of Finnish Beverage Packaging Systems. PTR:n raportti no 43. Pakkausteknologiaryhmä ry.
Stahel W. 1991. Langlebigkeit und Materialrecycling. Strategien zur Vermeidung von Abfällen im Bereich der Produkte. Vulkan-Verlag. Essen.
Suomen luonnonsuojeluliitto 1995. Elinkaarianalyysi osoittaa: palautuspullo kuormittaa vähemmän ympäristöä kuin kierrätettävä tölkki. Lehdistötiedote 22.6.1995.
Thurgood M. 1995. Taking back electrical goods. Warmer Bulletin 44, February 1995. Kent.
van Weenen J.C. 1994. Ecodesign. An exploration of the environment in product design. IDES, University of Amsterdam.
Weinberg M. 1994. Technology and the Environment: the Search for Balance. 2. International Conference on Product Oriented Environmental Policy "Green Goods". 26.-27.9.1994 Saltsjöbaden, Sweden.
