Omat työkalut

Huonekalut

Huonekalujen kohdalla pätee valitettavan usein tosiasia, että halvalla saa harvoin hyvää. Huonekalu on tyypillinen kestohyödyke, jonka toivotaan palvelevan mahdollisimman kauan. Hinta tekee kuitenkin heikompitekoisen huonekalun usein houkuttelevammaksi kuin kalliimman mutta kestävämmän. Jos tuotteissa olisi mukana tieto oletetusta käyttöiästä, ostaja luultavasti harkitsisi päätöstään tarkemmin. Halpa voi huonekalujenkin kohdalla tulla helposti kalliiksi.

Hyväkuntoisia huonekaluja saa käytettynäkin mm. kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja suoraan edelliseltä käyttäjältä sanomalehtien ostetaan ja myydään- palstojen tai esimerkiksi Keltaisen pörssin kautta. Käytettynä ostaminen säästää sekä rahaa että ympäristöä. On hyvä miettiä myös huonekalun käyttötarkoitusta. Kesämökille tuskin kannattaa ostaa upouusia kalusteita.

Huonekalujen valmistukseen kuluu paitsi puuta, myös uusiutumattomia raaka-aineita kuten metalleja ja muoveja. Lisäksi pehmusteiksi tarvitaan erilaisia tekstiilejä ja kuituja. Huonekalua valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota materiaaleihin. Kokopuinen huonekalu on kestävämpi kuin lastulevystä valmistettu. Kokopuisia huonekaluja voi kunnostaa ja entisöidä toisin kuin lastulevyisiä, jotka ovat rikki mentyään useimmiten käyttökelvottomia. Myös päällystekankaiden kestävyys ja pestävyys sekä hoito-ohjeet kannattaa selvittää huonekalua ostettaessa.

Sohvien ja nojatuolien kohdalla jousitetut mallit ovat parempia kuin pelkällä vaahtomuovilla pehmustetut. Vaahtomuovi menettää kimmoisuutensa vähitellen ja painuu kasaan, eikä sitä voi korjata vaan se täytyy kokonaan vaihtaa. Jousitetusta sohvasta voidaan sen sijaan vaihtaa vain rikki mennyt jousi. Lisäksi pehmusteina käytetään usein luonnonmateriaaleja kuten meriheinää.

Pitkäikäinen kokopuinen huonekalu voi palvella useita perheitä ja sukupolvia, ja vanhat antiikkihuonekalut ovat haluttua tavaraa. Niillä on myös runsaasti tunnearvoa, jota ei voi mitata rahassa. Lisäksi korjauskelpoinen huonekalu työllistää ammattitaitoisia ihmisiä

Kalustetarpeet muuttuvat elämäntilanteen ja asunnon koon mukaan. Siksi huonekalun muunneltavuus on tärkeä ominaisuus, ja jotkut valmistajat ovat ottaneet tämän huomioon suunnitellessaan uusia kalusteita. Esimerkiksi Lundialla muunneltavuus ja eri kalusteiden sopiminen yhteen on pääperiaatteena. Muunneltavista huonekaluista yleisimpiä ovat hyllystöt, joihin voi liittää hyvin erilaisia kalusteita kuten pöytätasoja, lipastoja, sänkyjä tai kaapistoja. Kun kalusteita voi jatkaa tarpeen mukaan, ei niistä tarvitse luopua vain siksi, etteivät ne sovi uuteen tilaan tai käyttötarkoitukseen.

MUISTILISTA HUONEKALUJEN OSTAJALLE

  • Hanki kestävää, kokopuista, kunnostettavaa ja muunneltavaa
  • Hyödynnä kirpputorit, kierrätyskeskukset ja sanomalehtien ostetaan/myydään -palstat
  • Ammattitaitoiset puusepät ja entisöijät auttavat säilyttämään huonekalut sukupolvelta toiselle

< Vaatteet  |  Hakemisto  |  Vapaa-aika >