Opas ekotehokkaaseen arkeen
Johdanto
Erot maailman eri puolilla asuvien ihmisten elintasossa kärjistyvät. Teollisuusmaiden asukkaiden elämää hallitsee suuri luonnonvarojen kulutus, kun samanaikaisesti suurin osa ihmiskunnasta kärsii puutteesta. Erot kulutuksessa ovat huimat: teollisuusmaiden asukas kuluttaa suoraan tai välillisesti keskimäärin yli 120 kg paperia vuodessa, kun taas kehitysmaissa paperia kuluu vain noin 8 kg henkeä kohti. Energiaa teollisuusmaalainen kuluttaa noin kuuden hiilitonnin verran vuodessa, ja kehitysmaalainen 0,5 hiilitonnin verran. Ennen kuin kauhistelemme kehitysmaiden väestönkasvua, on syytä miettiä omaa osuuttamme maailman luonnonvarojen kulutuksessa. Vaikka teollisuusmaissa asuu vain noin 20 prosenttia maailman väestöstä, luonnonvaroista teollisuusmaalaiset kuluttavat 80 prosenttia.
On ilmeistä, ettei nykyinen kulutustasomme voi olla ympäristön kannalta kestävä. Jos kaikki maailman asukkaat eläisivät kuten teollisuusmaalaiset, ympäristöongelmat olisivat vielä paljon nykyistä laajempia. Haaste ympäristöä rasittavien tuotanto- ja kulutustapojen muuttamiseksi koskee siis erityisesti teollisuusmaita, jotka ovat päävastuussa monista ympäristöongelmista.
Luonnonvaroja voidaan säästää parantamalla tuotannon ja kulutuksen hyötysuhdetta niin, että vähemmästä materiaalista ja energiasta saadaan enemmän tuotteita ja palveluita. Tätä kutsutaan ekotehokkuudeksi. Tuote tai palvelu on sitä ekotehokkaampi, mitä pienempi on kutakin käyttökertaa kohti kuluneen materiaalin ja energian määrä. Kestoastiat ovat siten ekotehokkaampia kuin kertakäyttöiset, sillä ne palvelevat kauan ja materiaalin- ja energiankulutus ovat siten käyttökertaa kohti huomattavasti pienemmät. Myös yhteiskäytöllä voidaan myös parantaa tuotteen ekotehokkuutta. Esimerkiksi kirjaston kirja, jonka lukee keskimäärin 60 eri henkilöä, on 60 kertaa ekotehokkaampi kuin yksin omistettu kirja, joka luetaan yleensä vain kerran.
On tärkeää, että tuotteet ja palvelut suunnitellaan mahdollisimman vähän energiaa ja materiaaleja kuluttaviksi ja tuotteista tehdään pitkäikäisiä ja korjattavia. Aina ei myöskään ole tarpeen ostaa itse tuotetta, vaan se voidaan korvata palvelulla. Esimerkkinä tästä on puhelinvastaajapalvelun ostaminen puhelinvastaajalaitteen sijaan.
Luonnonvarojen säästäminen ei koske vain tuotteiden ja palveluiden suunnittelua. Yksittäisellä kuluttajallakin on merkittävä rooli siinä, miten ympäristö voi. Jokaisella on päivittäisillä kulutustottumuksillaan ja elintavoillaan suuri mahdollisuus pienentää toimintansa aiheuttamia ympäristöhaittoja. Samalla yleensä säästyy rahaa. On vapauttavaa huomata, ettei kulutuksen määrä kulje käsi kädessä elämän laadun ja onnellisuuden kanssa. Turhan aineellisen kulutuksen vähentäminen sen sijaan auttaa lisäämään henkistä ja sosiaalista hyvinvointia.
Kuluttamisesta on muodostunut hyvin tärkeä osa teollisuusmaiden ihmisten elämää ja suurta kulutusta pidetään yleensä jopa toivottavana. Ympäristövaikutukset eivät näy tuotteiden hinnoissa, eikä oman kulutuksen kriittiseen tarkasteluun juurikaan kannusteta. Koska kaikkeen kulutukseen liittyy raaka-aineiden ja energian käyttöä, on ennen hankinnan tekemistä syytä miettiä, onko ostettava tuote todella tarpeellinen. Turhat ostokset tulevat kalliiksi ja niitä välttämällä säästetään sekä rahaa että ympäristöä.
Tuotteiden käyttöä voidaan tehostaa myös yhteiskäytön avulla. Harvemmin käytettäviä tuotteita ei jokaisen käyttäjän tarvitse omistaa. Yhteiskäyttö on siten paitsi ekologisempaa, myös halvempaa. Esimerkkejä yhteiskäytöstä ovat mm. kirjastot ja taloyhtiöiden pesutuvat. Naapurukset voivat myös tilata yhteisen sanomalehden ja sopia sille lukuvuorot, tai lainata toisilleen esimerkiksi työkaluja. Arkielämästä löytyy lukemattomia mahdollisuuksia toiminnan muuttamiselle ekotehokkaampaan suuntaan.
