KEMIKAALIPOLIITTINEN TAVOITEOHJELMA

1.Yleiset periaatteet

a) Varovaisuusperiaatteen noudattaminen

b) Hyvän ja kattavan kemikaalilainsäädännön luominen Eurooppaan

c) Kemikaalien käytön ja haittavaikutusten vähentäminen

d) EU:n kemikaalipolitiikan kehittäminen suhteessa muihin maihin

e) Kemikaaleilla tehtävien eläinkokeiden välttäminen

2. Ympäristöön kohdistuvan kemikaalikuormituksen vähentäminen

a) Luonnonsysteemit

b) Ihmisen elinympäristö

1. Yleiset periaatteet

a) Varovaisuusperiaatteen noudattaminen
Kenelläkään ei ole täysin tarkkaa käsitystä siitä, mitä terveys- ja ympäristövaikutuksia kemikaaleilla on. Menneisyyden opetus on se, että kemikaalit yleensä osoittautuvat luultua paljon haitallisemmiksi. Etelämantereen otsoniaukko on kemiallisen epävakauden klassinen esimerkki. Tämän epävakauden aiheuttaneiden CFC-kemikaalien luultiin olevan harmittomia. Niiden lopulliset vaikutukset ilmenivät kuitenkin kaukana sieltä, missä ne päästettiin ilma- kehään. Polykloorattujen bifenyyliyhdisteiden (PCB) vaarallisuuden selvittyä on arvioitu, että näiden aineiden puhdistustalkoot ja käytöstä poistaminen tulevat maksamaan eurooppalaisille useita kymmeniä miljardeja euroja.

Suomi on monen muun EU:n jäsenvaltion tapaan sitoutunut kansainvälisin sopimuksin turvaamaan lapsille ja tuleville sukupolville turvallisen ja saasteettoman elin- ja kasvuympäristön. Tämän vuoksi on mahdotonta ajatella, että lapset altistuisivat jatkossa kemikaaleille, joiden terveysvaikutuksista ei ole mitään tietoa. Kansainväliseen ympäristöpolitiikkaan on 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä tullut tärkeä elementti, varovaisuusperiaate, jonka mukaan ympäristöongelmaan on varmuuden vuoksi tartuttava jo ennen kuin on täyttä tieteellistä näyttöä sen olemassaolosta. Menetykset ovat tällöin vähäisempiä kuin jos jätetäisiin puuttumatta riskiin, jonka vaikutukset osoittautuisivat myöhemmin paljon luultua suuremmiksi. Varovaisuusperiaate vastaa ympäristöön ja terveyteen liittyvien ongelmien monimutkaisuuteen, tieteellisen tiedon puutteeseen, siitä seuraavaan epävarmuuteen sekä testauksen ja päätöksenteon hitauteen. Kansainvälisesti sitovia sopimuksia, joihin varovaisuusperiaate on jo sisällytetty, ovat muun muassa Itämeren ja Pohjois-Atlantin meriympäristön suojelusopimukset HELCOM ja OSPAR, Rion sopimus ja Kioton sopimus. Varovaisuusperiaate on saanut laajan kansainvälisen hyväksynnän päätöksentekoa ohjaavana periaatteena. Suomen luonnonsuojeluliito tukee tätä periaatetta ja sen soveltamista myös kemikaalilainsäädännön suunnittelussa. Järkevä ympäristöpolitiikka on varautumista kielteisiin yllätyksiin.

b) Hyvän ja kattavan kemikaalilainsäädännön luominen Eurooppaan
Kemikaalilainsäädäntö on ollut rakenteeltaan ja muodoltaan sekava. Siihen on sisältynyt monia erilaisia lakeja ja asetuksia, joilla sinänsä on ollut hyviä asioita edistävä tarkoitus. Niillä on pyritty ehkäisemään kemikaalien aiheuttamia terveys- ja ympäristöhaittoja. Kemikaalilain ja -asetuksen ja muiden kansallisten säädösten ohella Suomi on sitoutunut kansainvälisiin mertensuojelusopimuksiin, joissa niissäkin käsitellään kemikaaleja.

Euroopassa on viimeisten vuosikymmenien aikana kuitenkin huomattu, ettei kemikaalien aiheuttamia ongelmia pystytä hallitsemaan vanhentuneella lainsäädännöllä. Lisäksi kemikaaleja koskevissa altistumis- ja päästötiedoissa on ollut huomattavia puutteita. Lakikeinoilla asiaan vaikuttamista on hidastanut se, että tähän saakka viranomaisilla yksinään on ollut aineiden arviointivastuu. Suurin osa nykyisin käytössä olevista kemikaaleista on ollut markkinoilla jo ennen vuotta 1981, joihin uudet turvallisuuden testausvaatimukset eivät ulotu. Tällaisia puutteellisesti tunnettuja kemikaaleja arvioidaan olevan jopa sata tuhatta.

Uusi kemikaaliasetus REACH, joka kumoaa yli 40 kemikaaleja koskevaa vanhaa asetusta, on saatu voimaan Euroopassa, mutta lopputulos on heikko kompromissi, jonka avulla ei voida edelleenkään luotettavasti selvittää kemikaalien haitallisia ominaisuuksia. Lisäksi vaarallisimpien aineiden korvausperiaate koskee ainoastaan tiettyjä pysyviä ja kertyviä kemikaaleja, eikä esimerkiksi vaarallisia hormonihäiritsijöitä. Alle kymmenen tonnia vuodessa tuotettavista aineista ei vaadita koottavaksi sellaista tietoa, joka auttaisi perkaamaan tästä valtavasta kemikaalien joukosta (reilusti yli puolet REACH:n piiriin kuuluvista noin 30 000 aineesta) kaikkein vaarallisimmat.

REACH-asetuksen toimivuuden takaamiseksi tarvitaankin kansallisten viranomaisten valvontaa ja aktiivisuutta. Erityisesti Suomella on velvollisuus toimia ponnekkaasti REACH-asetuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa, koska uusi virasto sijaitsee sen maaperällä. Koska REACH-asetus on valitettavan hampaaton vaarallisten aineiden seulomisessa, on kansallisten viranomaisten ensisijainen tehtävä arvioida aineita ja esittää jatkuvasti uusia kieltoja ja rajauksia. Aineiden arvioinnin, asiakirjatarkastusten seurannan ja rajoitusehdotusten tekemisen pitää kuulua viranomaisten ykkösprioriteetteihin tulevina REACH:n täytäntöönpanon vuosina. Heikko REACH-asetus siis edellyttää vahvempaa kemikaaliviraston ja kansallisten viranomaisten panostusta aineiden turvallisuuden selvittämisessä kuin alunperin kaavailtiin. 

c) Kemikaalien käytön ja haittavaikutusten vähentäminen
Uudistettu kemikaalilainsäädäntö ja kemikaaliviraston sekä kansallisten viranomaisten tarmokas työ sen valvonnassa eivät vielä riitä. Kemikaalien hyväkään hallinta ei poista perusongelmaa, joka on ihmisen ja ympäristön jatkuva kemikalisoituminen. Mitä enemmän me vaikutamme kemikaaleilla itseemme ja ympäristöömme, sitä todennäköisemmin joudumme kokemaan epämiellyttäviä yllätyksiä. Euroopan ja Suomen kemikaalipolitiikan ensisijainen tavoite tulee sen vuoksi jatkossa olla kemikaalien käytön vähentäminen. Vain tällä tavoin voidaan tehokkaimmin vähentää haittavaikutuksia. Näin vähennetään myös luonnonvarojen tuhlausta ja säästetään energiaa. Kemikaalivirtoihin ja kemikaalien määrään tavaroissa kyetään vaikuttamaan sekä hallinnollisella että taloudellisella ohjauksella. Näillä keinoin kemianteollisuutta voidaan rohkaista kemikaalien käytön suunnitteluun ja kemikaalivirtojen nykyistä parempaan hallintaan. Pelkät teollisuuden vapaaehtoiset toimet eivät alkuunkaan riitä.

Ympäristöveroja voidaan kohdentaa kemikaalien käyttöön tuotteissa. Tällä kannustettaisiin tuotteiden ekologisempaan suunnitteluun. Ympäristövaikutusten arviointi tulee liittää osaksi jokaista tuotannon ja tuotekehityksen vaihetta. Kemikaalien käytön vähentäminen on sidoksissa myös kuluttajapolitiikkaan, jonka vuoksi kuluttajat on saatava nykyistä paremmin tietoisiksi kemikaaliriskeistä ja kemikaalien käytön vaihtoehdoista. Kaikkiin kulutustavaroihin on liitettävä pakolliset ympäristömerkinnät, joista on käytävä ilmi ne tavat, joilla tuotteen valmistuksessa on otettu huomioon ympäristöseikat. Tällä tavoin luodaan markkinat ympäristömyötäisille tuotteille. Ympäristökasvatuksella voidaan vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin. Laatutavoitteeksi tulee asettaa myrkytön ympäristö, jossa ei ole ihmistoiminnasta peräisin olevia synteettisiä aineita tai raskasmetalleja.

d) EU:n kemikaalipolitiikan kehittäminen suhteessa muihin maihin
EU:n on ryhdyttävä toimiin, joilla taataan kemikaalien turvallinen tuotanto ja käyttö kaikkialla maailmassa. EU:n REACH-asetus, jolla valvotaan tuontikemikaalien ja –tavaroiden turvallisuutta, on keino kannustaa myös ulkopuolisia maita haitattomampien kemikaalien ja tekniikoiden käyttöön ottoon, sillä EU on suuri ja houkutteleva markkina-alue.

Olisi vastuutonta, jos EU sallisi kemikaaliviennilleen tai kolmansissa maissa toimivalle tuotannolleen erilaiset säännöt kuin omalla alueellaan. Vientikemikaalien jäämiä voi palata huomattavia määriä takaisin EU-alueelle tuontitavaroiden, ruoan, kulutustavaroiden, ilmansaasteiden ja merivirtojen mukana.

EU:n tulee vaikuttaa YK:n ympäristöohjelman UNEP:n piiriin kuuluvaan kansainväliseen kemikaalistrategiaan (SAICM) ja muihin kemikaalisopimuksiin niin, että kemikaalien käytölle ja tuotannolle luodaan maailmanlaajuinen, EU:n turvallisuusvaatimukset täyttävä järjestelmä. Päätavoitteena tulee olla haitallisten aineiden tuotannon ja käytön sekä näiden aineiden ympäristöön vapautumisen vähentäminen varovaisuusperiaatteen hengessä. Tavoitteiden tulee sisältää strategioita vaarallisten aineiden, tuotteiden ja prosessien korvaamisesta vaarattomammilla.

Teollisuusmaat
USA:n, Venäjän ja Aasian teollistuneiden valtioiden on noudatettava REACH:n asettamia kemikaalimääräyksiä tuodessaan aineita ja tavaroita EU-alueelle. Tällä tavoin ne joutuvat kiinnittämään aiempaa tarkemmin huomiota kemikaaliturvallisuuteen. On todennäköistä, että niiden on melko pian kustannussyistä uusittava lainsäädäntöään REACH:n suuntaan. Tähän muutospaineeseen tulee vaikuttamaan myös se kilpailuetu, jonka EU saa  kemikaaliasetuksen tuoman tietotaidon ja parantuneen tuotekehityksen ansiosta. Tietenkin EU:n on jatkuvasti myös kannustettava näitä maita kansainvälisillä foorumeilla ja kauppaneuvotteluissa parempiin kemikaalikäytäntöihin sekä informoitava niitä REACH:n hyödyistä. EU:n tulee painostaa USA:ta kemikaalilainsäädäntönsä uudistamiseen aivan samalla tavalla, kuin se painostaa sitä ilmastosopimukseen liittymiseen. Lähialueyhteistyön ympäristöstrategioissa EU:n on panostettava kemikaalikoulutukseen, lainsäädännön ja tuotantotekniikan uusimiseen sekä kemikaalien käytön vähentämiskeinoihin.

Kehitysmaat
Suomen ja EU:n on kehitettävä kemikaalistrategiaansa ja tavoitteitaan kehitysmaiden suhteen SAICM:n periaatteiden mukaisesti. Kehitysmaita on tuettava kemikaalien hallinnassa. Tavoitteena tulee olla globaalin kemikalisoitumisen estäminen. Kehitysmaat tarvitsevat runsaasti apua esimerkiksi jätteiden käsittelytekniikoissa, kemikaalien ja torjunta-aineiden hävittämisessä ja yleisessä kemikaalituotannon uudistamisessa. On luultavaa, etteivät monetkaan kehitysmaat nykyisellään kykene suoriutumaan edes REACH:n haasteista. Tämän vuoksi EU:n on suunnattava runsaasti varoja ja resursseja kehitysmaiden kemikaaleja koskevan peruslainsäädännön luomiseen ja uudistamiseen, REACH:stä tiedottamiseen ja yleiseen kemikaali- ja ympäristökoulutukseen sekä –kasvatukseen. Tällä tavoin varmistetaan myös se, että kehitysmaat pystyvät panemaan toimeen kansainväliset kemikaalisopimukset ja sitoutumaan niihin. Kehittyvien maiden maataloutta on kannustettava torjunta-aineiden ja keinolannoitteiden käytön vähentämiseen ja niistä luopumiseen.

e) Kemikaaleilla tehtävien eläinkokeiden välttäminen
Eläinkokeet ovat kallis, aikaa vievä ja usein epäluotettava menetelmä kemikaalien ihmiseen kohdistuvien haittojen tutkimisessa. Eläinkokeille vaihtoehtoisia testimenetelmiä, kuten kudosviljelmiä ja molekyylien rakenne-aktiivisuusanalyysejä, on kehitettävä lisää ja myös suunnattava EU-rahoitusta kehitystyöhön. Tämän toiminnan tukeminen on nykyisin mitätöntä verrattuna esimerkiksi teolliseen tuotekehitykseen investoituihin rahamääriin. Niinpä myös lainsäädännöllä on rohkaistava eläinkokeita korvaavien testausmenetelmien kehittämistä. REACH kannustaa osaltaan eläinkokeettomien vaihtoehtojen kehittämiseen kemikaalien turvallisuutta arvioitaessa, mutta EU:n rahoitusta tutkimus- ja kehitystyöhön on lisättävä tuntuvasti. Viranomaisten heikkoa tietotasoa vaihtoehtoisista menetelmistä on kohennettava asiantuntijoiden antamalla koulutuksella. Kemikaalivirastoon on saatava ylimääräinen, vaihtoehtoisiin menetelmiin keskittyvä komitea.

Luotettaviksi vahvistetut vaihtoehtoiset testit tulisi ottaa heti viralliseen käyttöön ja kehitteillä olevien testien validoimista pitäisi nopeuttaa oikein suunnatuilla resursseilla. Jo käytössä olevien eläinkoetietojen lisäksi myös vaihtoehtoisilla testimenetelmillä saatu tieto olisi jaettava yritysten kesken, jos sillä tavoin voitaisiin välttää uusien eläinkokeiden tekeminen.  

Ihmisen ja ympäristön suojelemiseksi on toimiin ryhdyttävä jo pelkästään varovaisuusperiaatteen nojalla heti, kun kemikaali on osoittautunut olennaiselta ominaisuudeltaan haitalliseksi tai kun on vahvat syyt epäillä sen haitallisuutta esimerkiksi rakenneanalyysin perusteella ilman, että haitallisuuden osoittamiseksi ryhdytään uusiin eläinkokeisiin.

Kaikki kemikaaleista jo olemassa olevien tieto on kerättävä ja hyödynnettävä. Kemikaaliviraston, EU:n jäsenvaltioiden ja teollisuuden on luotava tiedotus- ja yhteistyöverkosto näiden tietojen saamiseksi käyttöön yliopistoista, sairaaloista ja tutkimuslaitoksista. Suomella on tietenkin kemikaaliviraston kotipaikkana erityinen vastuu tällaisen verkoston suunnittelussa.                              

2. Ympäristöön kohdistuvan kemikaalikuormituksen vähentäminen

a) Luonnonsysteemit

Riskit
Kemikaaleja ja ympäristömyrkkyjä on levinnyt kaikkialle luontoon. Teollisuuden päästöjen ohella ympäristöä kuormittavat kaikki sellaiset rakentamisen ja maankäytön toimet, joista syntyy päästöjä maaperään, ilmaan tai veteen. Haitalliset aineet voivat levitä ilman välityksellä kauas päästöpaikastaan kaasuina, vesipisaroissa tai hiukkasiin kiinnittyneinä. Ilmasta kemikaaleja päätyy vesiin joko märkä- tai kuivalaskeumana tai valumavesien mukana. Monet haitalliset aineet voivat varastoitua maaperän mineraaleihin, humukseen tai vesistöjen pohjaan. Biologiset, kemialliset ja geofysikaaliset prosessit muuntavat, pilkkovat ja yhdistelevät ympäristöön päästettyjä kemikaaleja ja voivat lisätä tai vähentää niiden reaktiivisuutta. Reagoidessaan muiden aineiden kanssa jokin vaaraton aine voi muuttua vahingolliseksi.
Monet kemikaalit ovat myrkyllisiä jo hyvin pieninä pitoisuuksina ja kerääntyessään eliöihin ne voivat johtaa niiden yleisen terveydentilan huonontumiseen, altistaa erilaisille sairauksille vastustuskyvyn heikentyessä ja aiheuttaa lisääntymis- ja kehityshäiriöitä. Haitallisten aineiden hajoamista hidastaa kylmä ilmasto ja vähäinen valon määrä; maaperän ja veden happamuus voivat puolestaan edistää aineiden liukoisuutta ja kulkeutumista ympäristössä. Osa yhdisteistä on hyvin pysyviä ja kertyviä, osa ei hajoa luonnossa koskaan. Aineen hajoaminen tai muuntuminen reaktio- tai metaboliatuotteikseen ei vielä takaa sitä, että aineesta olisi tullut vaaraton. Teollisuuden päästöjen ympäristövaikutuksia tunnetaan huonosti, puhumattakaan siitä, että oltaisiin perillä eri aineiden yhteisvaikutuksista. Kattava riskinarviointi on tehty vain murto-osalle kemikaaleista. Riskinarviointia vaikeuttaa yleinen tietämättömyys tai täydellinen välinpitämättömyys mahdollisista altistusreiteistä. Täydellistä varmuutta minkään kemikaalin vaarattomuudesta on toisaalta erittäin vaikea saada.

Kemikaalikuormituksen vähentämiskeinot
Tavoitteena tulee olla, että ympäristössä esiintyvien aineiden, yhdisteiden ja raskasmetallien jäämät saadaan vähenemään mahdollisimman lähelle luonnon tausta-arvojen tasoa. Kaikkien synteettisten kemikaalien (joita ei luonnossa esiinny) jäämien osalta tulee päästä lähelle nollatasoa. Teollisuus on hallinnollisella ohjauksella ja talousohjauksella saatava tekemään jatkuvia teknisiä parannuksia tuotantolaitoksissa minimipäästötason saavuttamiseksi. Ongelmajätteiden ja yleensäkin jätteen syntyä on samoilla keinoin vähennettävä ja niiden käsittelyä parannettava. Jo saastuneet maa- ja vesialueet on pikaisesti kartoitettava loppuun ja kunnostettava. Verotuksen tulee myös kannustaa siirtymistä päästöttömiin energialähteisiin ja jatkuvaan energiankäytön vähentämiseen.  Poltto- ja puhdistustekniikoita on parannettava. Maataloudessa on luovuttava keinolannoitteiden ja torjunta-aineiden käytöstä. Kansainvälistä suojeluyhteistyötä on edelleen kehitettävä ja siinä Suomen tulee ottaa jarruttelijan asemasta vetäjän rooli.

b) Ihmisen elinympäristö

Kemikaalit ja kuluttajan suojeleminen
Elimistöä saastuttavia kemikaaleja ovat ympäristömyrkkyjen ja lisäaineiden ohella kotiympäristön kemikaalit. Saamme vieraita kemikaaleja elimistöömme päivittäin ruoan, juomaveden ja hengitysilman mukana. Altistuminen alkaa jo ennen syntymää ja jatkuu koko eliniän. Aineiden imeytymistä elimistöön edistää monien orgaanisten yhdisteiden stabiilisuus ja hyvä rasvaliukoisuus, joka toisaalta hidastaa niiden erittymistä elimistöstä. Vieras aine voi metaboloitua elimistössä jopa myrkyllisemmäksi kuin alkuperäinen aine. Ilman saasteita ja aerosoleja kulkeutuu hengitysilman mukana keuhkoihin, josta ne imeytyvät verenkiertoon tai vaurioittavat paikallisesti kudoksia.
Monet kemialliset aineet aiheuttavat allergioita, hermosto-oireita sekä hengityselin-, munuais- maksa-, sydän- ja syöpäsairauksia. Ihmiset altistuvat muun muassa huoneilman pölyn kautta lukuisille huonekalujen ja tavaroiden sisältämille kemikaaleille. Tällaisia astmaa ja allergisoitumista aiheuttavia kemikaaleja ovat esimerkiksi tietyt pehmitinaineet.
Kemikaalikuorma heikentää vastustuskykyämme aivan tavallisiakin taudinaiheuttajia kohtaan. Koska kemikaaliyhdistelmiä on lähes rajattomasti, on aineiden yhteisvaikutuksia tutkittu hyvin vähän. Kukaan ei tarkasti tiedä, kuinka suuri osa sairauksista ja kuolemantapauksista aiheutuu kemiallisesta rasituksesta.
Kuluttajilla tulee olla riittävästi tietoja tavaroiden sisältämistä kemikaaleista, jotta he voisivat tehdä valintojaan turvallisesti. Tavaranvalmistajien toimittamien tietojen lisäksi viranomaisten on järjestettävä nykyisen vähättelevän asenteensa sijaan monimuotoisia tiedotuskampanjoita kemikaalien vaaroista ja siitä, miten riskejä voi välttää ja miten tehdä kulutustavaravalintoja, joissa kemikaalialtistus on joko olematon tai hyvin alhainen. Tavaroihin on saatava kemikaalien ympäristömerkintä, joka kertoo, että tuote on valmistettu haitattomista aineista, tai ettei se sisällä ainuttakaan haitallista kemikaalia tai kemikaalien yhdistelmää.

Kemikaalit ja työntekijöiden suojeleminen
Kemikaalit ovat edelleen riskitekijä työpaikoilla. Käytössä on kymmeniä tuhansia teollisuuskemikaaleja. Ilmoitetuista ammattitaudeista yli kaksi tuhatta on kemikaalien aiheuttamia ja noin miljoonan työntekijän arvioidaan altistuvan kemikaaleille.  Työympäristössä on lukuisia kemikaaleja, joiden tiedetään olevan karsinogeenisia tai aiheuttavan lisääntymishäiriöitä. Vielä lukuisampi on niiden kemikaalien joukko, joiden ominaisuuksia ei tunneta tarpeeksi vaaran arvioimiseksi. Kemikaalit ja liuotinaineet aiheuttavat tyypillisesti herkistymistä, allergisoitumista, hengityselinten sairauksia, päänsärkyä, epämääräistä huonovointisuutta ja työstä poissaoloja. Tietyt kemikaalit eivät ehkä milloinkaan kulkeudu tehdasalueen ulkopuolelle, mutta työntekijät voivat silti altistua niille.
Viranomaisten on selvitettävä, kuinka työturvallisuuden valvontaa pitäisi tehostaa, jotta turvallisuusnormit toimisivat myös käytännössä. Kemikaalialtistusta työpaikoilla on puutteellisesti selvitetty ja käytön valvonta on suurillakin työpaikoilla olematonta. Uusi kemikaalilainsäädäntö REACH voi osaltaan kohentaa kemikaaliturvallisuutta myös työpaikoilla, kun aineista saadaan lisää tietoja. Ongelmaksi voivat muodostua teollisuuden kemialliset välituotteet, joihin sovelletaan joko lievennettyjä vaatimuksia tai joita REACH ei tule koskemaan lainkaan. Välituotteiden asemaa kemikaaliasetuksessa tulisikin tarkastella jatkossa kriittisesti ja niiden tietovaatimustasoa nostaa, jotta työntekijöiden ja ympäristön turvallisuus tulisi todella otetuksi huomioon. 

Tarkistettu 8/2009