Jätteiden synnyn ehkäisyn keinot ja mittarit

Eija Koski, Suomen luonnonsuojeluliitto, eija.koski (A) sll.fi

Jo viitisen vuotta voimassa olleen jätelain sisältämän jätehierarkian mukaan ensisijaista on ennaltaehkäistä jätteen syntymistä. Kauton ym. (2000) mukaan Suomen nykyinen jätepolitiikka ja käyttöön otetut ohjauskeinot tukevat kuitenkin lähinnä jätteiden hyödyntämistä sekä niiden terveydelle ja ympäristölle vaaratonta käsittelyä. Sen sijaan jätteen synnyn ehkäisy on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Myös mm. OECD on todennut, että vaikka jätteen synnyn ehkäisy on käsitteenä laajalti hyväksytty, se ei selvästikään käytännössä ole ollut etusijalla jätepolitiikassa. OECD (Strategic Waste… 2000) tiivistää perinteisen jätehuoltopolitiikan epäonnistumisia ja ongelmakohtia seuraavasti:

1) Riittämätön tieto; Kattavaa tietoa puuttuu usein mm. jätteen muodostumisesta sekä jätteen synnyn ehkäisyä mittaavista indikaattoreista.

2) Systeemiajattelun puute; Jäteasioita tarkastellaan harvoin kokonaisuutena. Sen sijaan tarkastelu rajoittuu usein materiaalien elinkaaren yhteen vaiheeseen tai yhteen jätejakeeseen kerrallaan. Ongelmiin etsitään usein ratkaisuita yksittäin, eikä aina pyritä välttämään ongelmien muuttumista toisiksi tai lievittämään kyseiseen ongelmaan sidoksissa olevia muita ongelmia tai riskejä.

3) Taloudellisen kustannus-hyöty-ajattelun puute; Jätehuoltoviranomaisilta edellytetään usein taloudellisesti kannattavaa toimintaa, eli sitä että yksityiset hyödyt kattavat yksityiset kustannukset. Vaatimuksena tulisi kuitenkin olla, että toiminta vähentää järjestelmän yhteiskunnallisia nettokustannuksia (eli yksityisiä sekä ulkoiskustannuksia).

4) Ympäristötietoisuuden/-herkkyyden puute; Edes hyvä tieto (kts. kohta 1) ei välttämättä tuota tuloksia, jollei tiedolle olla vastaanottavia ja sen mukaisesti haluta toimia. Kasvatus, koulutus ja tiedonvaihto ovat siksi merkittävässä asemassa.

Usein toimet, jotka voivat tuottaa merkittävää jätteiden synnyn ehkäisyä (kuten tuotteiden uudelleen suunnittelu ja käyttö) eivät kuulu suoraan jätealan johdon määräysvaltaan tai asiantuntemukseen. Käytännössä toimintaa saattaa rajoittaa avaintoimijoiden haluttomuus osallistua välttämispyrkimyksiin, jotka edellyttävät lisääntyvästi horisontaalista yhteistyötä. Hallinnon korkeimman tason selkeästi ilmaistu tuki voi auttaa voittamaan tällaiset esteet. (Strategic Waste... 2000.)

OECD esittää toteutettavaksi strategista jätteiden synnyn ehkäisyä, jossa jätteiden synnyn ehkäisy sijoitetaan pidemmän aikavälin luonnonvarojen hallinnan ja kestävän kehityksen viitekehykseen. Strateginen lähestymistapa pyrkii vähennykseen absoluuttisessa jätemäärässä, jätteen haitallisuudessa ja riskeissä. Se pyrkii jatkuvaan parannukseen ainakin seuraavissa seikoissa:

1) Elinkaarinäkökulman käyttö, jotta voidaan tunnistaa toimenpiteiden suuntaamisen ne kohdat, jossa tavoitetaan suurin jätteen välttämisvaikutus ja järjestelmänlaajuinen ympäristöhyöty. Toimilla voi olla hyötyjä elinkaaren aikaisemmissa ja myöhemmissä vaiheissa.

2) Erilaisten jätteenvälttämistavoitteiden, -keinojen ja -seurantamenetelmien käyttäminen erityyppisille materiaalivirroille

3) Yhteiskunnallisten ja taloudellisten näkökulmien voimakas liittäminen ympäristöpoliittiseen keskusteluun jätteen välttämisestä. Keinoina voivat olla esimerkiksi jätteenvälttämispolitiikan yhdistäminen sektoripolitiikkoihin (esim. kaivostoiminta, energiapolitiikka ja maatalous) sekä enenevä osallisten konsultaatio ohjelman suunnitteluvaiheessa

4) Institutionaaliset mekanismit, jotka edistävät yhteistyötä yli perinteisten rajojen. (Strategic Waste... 2000.)

Jätteiden synnyn ehkäisyn ja sen keinojen määrittelyitä

Jätteiden synnyn ehkäisyä on määritelty monin tavoin, samoin keinoja tai strategioita sen toteuttamiseksi. Käytetyt määritelmät vaikuttavat siihen, millaisia toimia jätteiden synnyn ehkäisyn edistämiseksi harkitaan, ja millaista tietoa niiden suunnittelemiseksi ja arvioimiseksi tarvitaan.

OECD toteaa yleisesti, että jätteen synnyn ehkäisyn erottaa jätehuollosta oleellisesti se, että se tapahtuu ennen kuin tuotteita ja materiaaleja pidetään jätteenä. Jätteen synnyn ehkäisytoimet vaikuttavat siis ainevirtaan jo ennen sen muodostumista jätteeksi. OECD jaottelee ehkäisyn täydelliseen välttämiseen (strict avoidance), vähentämiseen syntypaikalla (reduction at source) ja tuotteen uudelleenkäyttöön (product reuse). (Strategic Waste... 2000.)

Yhdysvalloissa ympäristövirasto U.S. EPA (Characterization of Municipal... 1998) määrittelee jätteen synnyn ehkäisyn tuotesuunnittelussa, valmistuksessa, hankinnassa tai käytössä tapahtuvaksi materiaalin tai tuotteen (sisältäen pakkauksen) muutokseksi, joka vähentää määrää tai toksisuutta ennen yhdyskuntajätteeksi päätymistä. Jätteen synnyn ehkäisyn keinoihin luetaan:

1) Tuotteiden tai pakkausten uudelleensuunnittelu: a) materiaalien vähentäminen, b) materiaalien korvaaminen (esim. painavien kevyillä ja toksisten haitattomilla) ja c) pitkäikäisten tuotteiden suunnittelu (esim. huolto, takuiden pidentäminen ja suunnittelu uudelleenkäyttöä silmälläpitäen).

2) Toimintatapojen muuttaminen: esim. sähköposti, kaksipuolinen kopiointi ja pesuainetiivisteet

3) Tuotteiden ja pakkausten uudelleenkäyttö: esim. kirpputorien kautta; tuotteiden lainaaminen ja jakaminen; lyhytikäisten tuotteiden korvaaminen kestävillä vaihtoehdoilla (esim. astiat,vaipat, ilmansuodattimet, värikasetit).

4) Orgaanisten aineiden käsittely: pienkompostointi (tämä poikkeaa yleisestä eurooppalaisesta näkemyksestä)

Kohti elinkaarinäkökulmaa ja tuotelähtöistä tarkastelua

Saksan kiertokulkutalous- ja jätelakiin nojautuen Schleswig-Holsteinin osavaltion ympäristöminsteriö (Abfallwirtschaft... 1996) sisällyttää jätteiden synnyn ehkäisyyn seuraavia toimenpiteitä:

1) Jätteiden syntyä ehkäisevä tuotesuunnittelu pitkäikäisyyden, vähäisen kuluttavuuden, korjauskelpoisuuden ja myrkyttömyyden keinoin

2) Integroidut tuotantoprosessit, joita luonnehtii tuoteyksikköä kohti säästävä ja suljetussa kierrossa tapahtuva raaka-aineiden käyttö

3) Käyttösuuntautunut kulutus omistussuuntautuneen sijaan yhteiskäytön, vuokrauksen ja tavaranvaihdon keinoin.

Saksassa Hessenin osavaltion ympäristöministeriön alustavissa ohjeissa jätteiden synnyn ehkäisyn edistämiseksi kunnallisen päätöksenteon piirissä (Zusammenfassung... 1999) määritellään jätteiden synnyn ehkäisyä tuotteiden koko elinkaaren näkökulmasta: Jätteiden synnyn ehkäisyn tavoitteena on ennaltaehkäisevästi vaikuttava ympäristökuormituksen kevennys. Tähän on kaksi lähestymistapaa:

• Kvantitatiivisessa jätteiden synnyn ehkäisyssä pyritään määrällisesti vähentämään tuotteiden valmistusta, tuotteiden kulutusta ja tuoteyksikköä kohti tarvittavia raaka-aineita.
• Kvalitatiivisessa jätteiden synnyn ehkäisyssä pyritään vähentämään hyödykkeiden valmistuksen, jakelun, käytön ja jätehuollon ympäristökuormitusta (energiankulutusta, päästöjä ilmaan ja veteen).

Saksan Baden-Wurttembergin osavaltion ympäristöministeriö (Stahel 1995) on jaotellut luonnonvaratuottavuuden lisäämisen strategioita, joiden avulla edistetään jätteiden synnyn ehkäisyä. Saksassa kehitettyä tuotelähtöistä strategiajaottelua on mukailtu suomalaiseen käyttöön ekotehokkaiden toimintatapojen tarkastelua varten (Mäki 1999).

(1) Pitkäkestoisemman käytön strategiat:

• A. Pitkäikäisten tuotteiden/komponenttien suunnittelu
• B. Tuotteiden/komponenttien käyttöajan pidentäminen
• - B1. Uudelleenkäyttö (käyttö samaan käyttötarkoitukseen uudelleen)
• - B2. Korjaus (rikkoontuneen saattaminen toimivaksi)
• - B3. Huolto (ennaltaehkäistään rikkoontumista)
• - B4. Parannus (uudistaminen, esim. päivitys)

-C. Uudelleenmarkkinointi (eri käyttötarkoitus kuin alkuperäisellä tuotteella/komponentilla)

(2) Tehokkaamman käytön strategiat:

• D. Ekotehokkaampien tuotteiden/komponenttien suunnittelu
• - D1. Materiaali-intensiivisyys (materiaalikulutuksen vähentäminen sekä valmistuksen että käytön aikana)
• - D2. Energiaintensiivisyys (energiankulutuksen vähentäminen sekä valmistuksen että käytön aikana)
• - D3. Monikäyttöisyys (tuote palvelee useaa käyttötarkoitusta)
• - D4. Standardisointi (komponentti sopii useaan tuotteeseen)
• E. Systeemiratkaisut (toimintatavan muutos)
• - E1. Palvelun tuottaminen erilaisella toimintatavalla (substituutio)
• - E2. Toiminnon välttäminen (palvelun tuotto yksinkertaisemmin ilman tarvetta lisäpalvelun käyttöön)
• F. Luonnonvaratuottavuutta lisäävät myynti- ja markkinointiratkaisut
• - F1. Käyttöoikeus tuotteen sijaan (lainaus, liisaus, vuokraus)
• - F2. Yhteiskäyttö ja jaettu käyttö (esim. pesula, julkinen liikenne ja hotellihuone)
• - F3. Palvelun tarjoaminen tuotteen sijaan
• - F4. Tulosten myynti tuotteiden sijaan (outsourcing)
• - F5. Palautuskannustimet (pantti, palautuslähetys)
• - F6. Takuu (ikuinen)
• - F7. Saavutettavuus (liikennöinnin välttämiseksi tuodaan palvelu kuluttajien ulottuville)

Luonnonvaratuottavuus ja kohtuullisuus

OECD (Strategic Waste… 2000) on todennut, että jätteiden synty ympäristövaikutuksena (impact I) voidaan ilmaista väestön (population P), vaurauden (affluence A) ja teknologian (technology T) funktiona:

I = P x A x T

IPAT-lause ilmaisee avainasemassa olevan suhteen. Jos ympäristövaikutusten on määrä pienentyä (jätteen määrän vähentyä) tällöin teknologian täytyy kehittyä myönteiseen suuntaan niin paljon, että se korvaa väestön ja vaurauden kasvun. (Strategic Waste... 2000.) Toistaiseksi useimmissa teollisuusmaissa mahdollinen tehokkuuden lisäys on kumoutunut tuotannon ja kulutuksen volyymin kasvulla, minkä johdosta energian ja materiaalien kokonaiskulutus on jatkuvasti kasvanut (United Nations 1999).

Jätteiden synnyn ehkäisyn edistäminen onkin määritelty myös toisaalta luonnonvaratuottavuuden lisäämiseksi ja toisaalta kulutuksen kohtuullisuuden edistämiseksi. Ensimmäisen osa-alueen edistämiseksi kysytään: ”kuinka tuottaa vähemmistä luonnonvaroista enemmän hyvinvointia” ja toisen osa-alueen edistämiseksi: ”kuinka tyytyä kohtuulliseen hyvinvointiin”. (Spangenberg ym. 1995.)

Jätteen synnyn ehkäisyn keinoja voidaan tarkastella tuotelähtöisesti laskien elinkaarenaikaiset hyödyt materiaalien kokonaiskulutuksena (MI, material input), jonka katsotaan karkealla tasolla kuvaavan ympäristövaikutusta. Tällaista tarkastelua on kehitetty Itävallan keskuskauppakamarin ja Society Factor 4+:n yrityskehityshankkeissa, joita on sovellettu myös Suomessa. Tarkasteluun on koottu lukuisia kysymyksiä, joita pohtimalla voi tuotteita ja yritystoimintaa suunniteltaessa vähentää materiaalinkulutusta ja jätteentuotantoa. Tuotekehityksessä tuotteiden luonnonvaratuottavuuden (ekotehokkuuden) mittarina käytetään yksikköä MIPS (material input per service unit), joka siis merkitsee materiaalin kulutusta (MI) hyöty-yksikköä (S) kohden (MIPS = MI / S). (Schmidt-Bleek 1999, Schmidt-Bleek ja Manstein 2000.) Hallinto voi hyödyntää tarkastelua jätteiden synnyn ehkäisyä edistävää yritystoimintaa ja innovointia edistäessään sekä erilaisten ohjauskeinojen soveltuvuutta arvioidessaan.

Tuotelähtöisessä tarkastelussa käytettyjä jätteiden synnyn ehkäisymahdollisuuksia kartoittavia kysymyksiä (Salmenperä ym. 2000)

(1.) Tuotteen materiaalinkäytön vähentäminen

(a) Materiaali-intensiteetin minimointi

• Voidaanko korvata sellaiset materiaalit / komponentit, joiden MI-kerroin on suuri?
• Voiko tuotantomenetelmää yksinkertaistamalla säästää materiaalia?
• Onko tuotteen materiaalikoostumus niin yksinkertainen kuin mahdollista?
• Onko tuotteen paino / koko / tilavuus / tilantarve niin alhainen kuin mahdollista?
• Onko tuotteen rakenne riittävän yksinkertainen ja tuote riittävän lujatekoinen?
• Voidaanko tuotteeseen liittää automaattisia toimintoja, jotka vähentävät materiaalin kulutusta käytön aikana?
• Voiko tuotteessa ottaa käyttöön tehokkuutta lisääviä tietojärjestelmiä (käyttömäärien laskureita, tuotteiden tunnistamisen mahdollistavia mikrosiruja tms.)?
• Onko itse tuotantolaitoksen ja konekannan materiaalinkulutus minimoitu?
• Onko tuotteen varastointi optimoitu?
• Tarvitseeko loppukäyttäjä kaikkia tuotteeseen sisältyviä ominaisuuksia?
• Voidaanko tuotteen käyttö-, säilytys- ja huolto-ohjeiden painamista paperille välttää?

(b) Vaarallisten aineiden välttäminen

• Vältetäänkö lainsäädännöllä säädeltyjen haitallisten aineiden käyttöä?
• Onko huolehdittu, ettei käytetä materiaaleja, joista syntyy myrkyllisiä yhdisteitä tulipaloissa (esim. kloori ja bromi) tai niiden päästessä kontaktiin veden kanssa?

(c) Pakkausten optimointi

• Voidaanko pakkausjätteen syntymistä ehkäistä (esim. tilaukset ja toimitukset ilman pakkauksia tai mahdollisimman suurissa pakkauksissa, uudelleenkäyttöön perustuvat pakkausjärjestelmät)?
• Voidaanko pakkausten kierrätystä kehittää (esim. onko pakkauksen rakenne mahdollisimman yksinkertainen, kierrätyskelpoinen, laminoimattomat pakkaukset, materiaalien merkitseminen)?
• Käytetäänkö kertakäyttöisissä pakkauksissa matala-MI-materiaaleja ja ovatko ne mahdollisimman pieniä ja kevyitä?

(d) Jätteiden minimointi

• Voiko materiaalin hukkaprosenttia vielä vähentää ja materiaalien (esim. sisäisen materiaalinkierrätyksen tai veden) sisäisten kiertojen läpivirtausta minimoida?
• Ottaako yritys valmistamansa tuotteen takaisin sen käyttöiän lopussa osien uudelleenkäyttöä tai materiaalien kierrätystä varten?
• Voiko materiaaleja hyödyntää tai uudelleenkäyttää laitoksen sisäisesti (pakkaukset, jätteet, vesi, liuottimet)?

(e) Energiankäytön minimointi

• Onko tuotannon energiankulutus minimoitu?
• Käytetäänkö energialähteitä, joilla on pieni MI-kerroin?
• Voiko tuotteeseen liittää uusia automaattisia virransäästötoimintoja?
• Voiko tuotteen voimanlähteitä (esim. verkko- ja latauslaitteet,sähkömoottorit) välttää tai optimoida (alhaiset MI-kertoimet, esim. kuparin käytön vähentäminen)?
• Voiko käyttää ulkopuolisia voimanlähteitä (esim. verkkovirtaa tai yhteistä verkkolaitetta muiden laitteiden kanssa)?
• Voiko tuotteessa ottaa käyttöön tehokkuutta lisääviä tietojärjestelmiä(käyttömäärien laskureita, tuotteiden tunnistamisen mahdollistavia mikrosiruja tms.)?
• Onko itse laitoksen ja konekannan energiankulutus optimoitu (esim. hukkalämpö hyödynnetty, ilmanvaihdon hukkalämpö minimoitu)?
• Miten jäähdyttämisen tai lämmittämisen energiantarvetta voidaan käytön aikana vähentää tai välttää?

(f) Kuljetusten minimointi

• Onko valittu vähiten luonnonvarapanoksia vaativa kuljetusvaihtoehto?
• Voidaanko sisäisiä kuljetusmatkoja, kuljetusmatkoja tavarantoimittajilta tai kuljetusmatkoja jakelijoille, loppukäyttäjille tai kierrätysyrityksiin lyhentää?
• Voidaanko suosia paikallisia tuotteita tai määritellä lähimarkkinat päämarkkinointialueeksi?
• Voidaanko kuljetuskapasiteetin käytön tehokkuutta parantaa (esim. vuokraamalla kapasiteettia muilta tai muille, hyödyntämällä paluukuljetuksia, kuljettamalla täysiä kuormia tai kehittämällä kuljetuskapasiteettia vastaamaan todellisia tarpeita mm. toimitusten ajoituksen, etäisyyksien, määrän, painon ja tilavuuden suhteen?).

(2.) Tuotteen palvelevuuden kehittäminen

(a) Tuotteen tai sen osien pitkäikäisyyden lisääminen

• Voidaanko yrityksen menetelmiä tuotteen käyttöiän arvioimiseksi kehittää?
• Voidaanko tuotteeseen suunnitella ajaton ulkomuoto?
• Voiko tuotteen lujarakenteisuutta lisätä?
• Onko tuotteen pintamateriaali optimoitu (ruostumaton, säänkestävä, pestävä)?
• Voiko tuotteen materiaalien ja yksittäisten osien ennenaikaista kulumistaehkäistä?
• Voiko laitetta kehittää helppokäyttöisemmäksi väärinkäytöstä aiheutuvan rikkoutumisen ehkäisemiseksi?
• Voidaanko tuotteen puhdistaminen tehdä helpommaksi sen loppukäyttäjälle?
• Voidaanko huoltoa/kunnossapitoa tehdä helpommaksi?
• Onko tuotteen purettavuus otettu riittävästi huomioon?
• Tekisikö modulirakenne tuotteen purkamisen, korjauksen jalaadunparannuksen helpommaksi, nopeammaksi ja ilman erikoistyökaluja onnistuvaksi?
• Onko varaosia tarjolla monen vuoden ajan?
• Voidaanko parantaa yksittäisiä osia vaivattomasti tekniikan edetessäilman, että koko tuote pitää vaihtaa?
• Voiko käytettyjen tuotteiden kulumattomien osien uudelleenkäyttöä uusissatuotteissa lisätä?
• Voiko tuotteen suorituskykyä tarvittaessa lisätä lisäosilla tai -ominaisuuksilla
• Sopivatko mahdolliset uudet lisäosat myös vanhoihin tuotteisiin?
• Onko tuotteen käyttö-, säilytys- ja huolto-ohjeita tarpeen kehittää?

(b) Monikäyttöisyys

• Voiko tärkeät komponentit standardisoida siten, että ne sopivat myös muihin tuotteisiin?
• Voiko tuotetta yhdistää muihin tuotteisiin?
• Voiko tuotetta käyttää moneen tarkoitukseen?
• Onko tuotteiden uudelleenkäytettävien komponenttien design optimaalinen (osakomponentit, kotelot)?
• Voiko tuotetta käyttää muihin käyttötarkoituksiin sen alkuperäisen käyttöiän päätyttyä?

(c) Yhteiskäyttö ja palvelun myynti

• Voidaanko tuotteita ryhtyä myymisen ohella tai sijaan vuokraamaan tai liisaamaan?
• Voidaanko tuotteeseen liittyen myydä sen huoltopalvelua (esim. laitteen/kalusteen säännöllistä tarkastusta, huoltoa ja päivitystä) tai käyttöpalvelua (esim. siivousalan tuotteisiin liittyen siivouspalvelua) tai käytön opastusta?
• Voidaanko tuotetta valmistaa yhteiskäyttöä silmälläpitäen, jolloin kaikille kuluttajille ei myydä omaa tuotetta?
• Onko pitkällä aikavälillä mahdollista myydä asiakkaalle pelkkää palvelua, joka korvaa tarpeen ostaa tuote?

Jätteiden synnyn ehkäisyn mittareita – mitä varten ja miten

OECD:n mukaan jätepolitiikassa pitäisi jätteen synnyn vähentämiseksi kiinnittää huomiota

1) määrälliseen tavoitteenasetteluun jätteiden synnyn ehkäisyssä

2) soveltuvien ohjauskeinojen valintaan ja toteuttamiseen

3) jätteiden synnyn ehkäisyohjelmien menestyksellisyyden arviointiin ympäristö-, taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Ainakin kohdat 1 ja 3, todennäköisesti myös kohta 2, edellyttävät mahdollisuutta mitata jätteiden synnyn ehkäisyä.

Määrällinen tavoitteenasettelu lisää ehkäisyn näkyvyyttä ja konkreettisuutta. Tavoite voi koskea hyvin laajaa materiaalivirtaa (esim. kansantalouden kokonaismateriaalivirtaa TMR:ää) tai jotain pienempää jäteluokkaa (esim. yhdyskuntajätteen pakkauksia). Tavoite asetetaan ideaalitapauksessa valitun mittayksikön numeerisena arvona sekä päivämääränä, johon mennessä tavoite pyritään saavuttamaan. Valittu tavoite voi perustua esimerkiksi aikaisempiin jätemääriin (% vertailuvuoden tasosta), taloudellisiin analyyseihin (kuten kustannus/hyöty-analyysiin) tai kyseisen jätteen synnyn ehkäisystä saavutettuihin parhaisiin tuloksiin (benchmarking; % parhaasta tasosta). (Strategic Waste... 2000.)

Ehkäisyohjelmien tuloksellisuuden arviointi voi lisätä toimien uskottavuutta ja tietoisuutta aiheesta, auttaa uusien tavoitteiden asettamisessa ja resurssien tehokkaassa kohdistamisessa sekä ylipäätään stimuloida strategista jätteiden synnyn ehkäisyä. Jätteen synnyn ehkäisyn toteutumista voidaan arvioida kahdella tasolla. Voidaan arvioida yksittäisen ohjelman menestystä arvioimalla joko ohjelman toteutusta (prosessia) tai sen vaikutuksia. Toisaalta voidaan arvioida kaikkien tiettyyn jätevirtaan vaikuttavien poliittisten toimien yhteisvaikutusta. (Strategic Waste... 2000.)

Arviointiin tarvitaan yleensä tieto lähtötasosta, johon tuloksia voidaan verrata. Lähtötilanne voidaan ilmaista esimerkiksi mitatun jätemäärän, jätteiden synnyn ehkäisytoimiin käytetyn taloudellisen panostuksen tai osallisten jätteiden synnyn ehkäisyyn liittyvän käyttäytymisen avulla. Mitatut muutokset arviointivuoden ja lähtövuoden välillä ilmaisevat ohjelman tuloksia. Ideaalitapauksessa arvioinnissa on käytössä myös vertailuarvio, jonka avulla saadaan kuva siitä, mitä olisi tapahtunut ilman panostusta jätteiden synnyn ehkäisyyn. Vertailuarvion muodostamisella pyritään eliminoimaan muiden tekijöiden (esim. talouden ja väestön kehityksen) vaikutus arvioitaessa politiikan vaikuttavuutta. Usein on hankalaa erottaa juuri tietyn ohjelman vaikutusta kehitykseen. Joka tapauksessa ohjelmien vaikutus ei ole välitön, vaan ohjelmia tulee jatkaa muutama vuosi ennen kuin niiden saavutuksia arvioidaan. (Strategic Waste... 2000.)

Jätteiden synnyn ehkäisyindikaattoreiden kehittäminen

Poliittisten toimien yhteisvaikutuksesta tehtäviä arviointeja varten on alettu kehittää laajapohjaisia jätteen synnyn ehkäisyindikaattoreita. OECD on teettänyt Tellus-instituutilla selvityksen indikaattorien käytön metodologiasta (Stutz 1999b).

On mahdollista verrata joko absoluuttista tai suhteellista jätteen määrän vähenemistä. OECD:n mukaan on järkevää joka tapauksessa mitata absoluuttista vähennystä, koska juuri jätteen kokonaismäärä aiheuttaa potentiaaliset ympäristöuhkat. Toisaalta talouden tai väestön kasvu saattaa piilottaa edistyksen jätteiden synnyn ehkäisytoimissa, tai vastaavasti aleneva jätteen määrä voi johtua muista tekijöistä kuin jätteen synnyn ehkäisypolitiikasta. Tämän vuoksi voidaan verrata myös näihin vaikuttaviin tekijöihin (driver, D) suhteutettuja jätemääriä. Jätteen muodostumisaste tai -intensiteetti eli jätteen suhteellinen ehkäisy voidaan ilmaista useilla tavoilla, esimerkiksi

• yhdyskuntajätteen määrä / bruttokansantuotteen yksikkö
• yhdyskuntajätteen määrä / yksityisen kulutuksen yksikkö
• pakkausjätemäärä / tuotettu virvoitusjuomalitra
• materiaalien piilovirrat / bruttokansantuotteen yksikkö
• yrityksen jätemäärä / yrityksen tuotannon yksikkö (Strategic Waste... 2000.)

Tieto vältetystä jätemäärästä tarkasteluvuonna on oleellinen lähtötieto, joka saadaan vertaamalla perusvuoteen. Laskettaessa suhteellista vähennystä lasketaan jätteen (waste, W) muodostumisaste W/D perusvuonna (esim. jätemäärä tonneina BKT:n yksikköä tai henkeä kohden). Tämä kerrotaan vertailuvuoden vaikuttavalla tekijällä (esim. BKT:llä tai väestömäärällä). Näin saadaan tietää, paljonko jätettä voidaan olettaa syntyvän tarkasteltavana vuonna ilman siihen vaikuttavia toimia. Kun tästä vähennetään todella syntynyt jätemäärä, saadaan tietää vältetyn jätteen määrä. Esimerkiksi jätteen synnyn ehkäisy WP (waste prevented) vuonna 1995 verrattuna vuoteen 1990 voidaan määritellä seuraavasti:

WP95 = (W90 / D90 x D95) - W95

Stutz (1999b) esittää perusindikaattoriksi edistystä jätteiden synnyn ehkäisyssä (Progress in Waste Prevention, PWP). PWP lasketaan kuin kierrätysaste (tiettynä vuonna kierrätetty materiaalimääränä prosentteina kierrätyskelpoisesta materiaalista). Jos tunnetaan jonakin vuonna syntynyt jätemäärä (W) sekä vältetty jätemäärä (WP), saadaan välttämiskelpoisen jätteen määrä (eli jätteiden synnyn ehkäisypotentiaali) laskemalla nämä yhteen. Edistys jätteen synnyn ehkäisyssä on siis tiettynä vuonna vältetty jätemäärä prosentteina välttämispotentiaalista:

PWP = 100 x WP / (WP + W)

Laadullinen muutos voidaan haluttaessa ottaa mukaan tarkasteluun painottamalla eri jätejakeiden tonnimääriä niiden haitallisuuden mukaan Stutz (1999b). Kiinnostava mahdollisuus olisi käyttää haitallisuuden painokertoimina eri materiaaleihin liittyvien piilovirtojen kokoa. Koska suuri osa materiaalien käytön ympäristövaikutuksista tapahtuu elinkaaren alkupäässä, jätemateriaalien piilovirrat olisi järkevää ottaa huomioon mietittäessä, mihin kohdistaa välttämistoimet.

Edistys dematerialisaatiossa voidaan mitata kuin PWP

Myös edistys dematerialisaatiossa (Progress in Dematerialisation, PD) voidaan laskea vastaavasti kuin PWP. Tällöin siis lasketaan vältettävissä oleva kansantalouden käyttämä kokonaismateriaalimäärä (TMR) kertomalla tarkasteluvuoden BKT aiemman perusvuoden materiaali-intensiteetillä. Tämän ja todellisen TMR:n ero on TMR:n vähenemä, jonka perusteella PD lasketaan prosenttiosuutena.

Tiettynä vuonna havaittu PWP saattaa olla tulosta vuosia aiemmin tehdyistä tuotanto- ja kulutusratkaisuista; esimerkiksi kestokulutustuotteista, rakennuksista ja muusta infrastruktuurista jätteeksi muodostuva materiaali on otettu käyttöön joskus vuosikymmeniäkin aiemmin. Siksi nykyisten toimintatapojen vähäjätteisyyttä saattaa kuvata paremmin muutos käytettyjen luonnonvarojen määrässä, esitettynä esim. PD:n avulla.

Stutz (1999b) esittelee myös muita tapoja mitata menestystä jätteiden synnyn ehkäisyssä. Yksi mahdollisuus on laskea suhteellinen jätteen synnyn ehkäisy; jätteen synnyn ehkäisyn prosenttiosuus perusvuoden jätemäärästä (relative waste prevention, RWP):

RWP95 = (WP95 / W90) x 100

RWP heijastaa muutoksia jätteen muodostumisasteessa ja vaikuttavassa tekijässä. Jos esimerkiksi PWP95 kuvaa alumiinitölkkien ohenemisen vähentämää jätemäärää, RWP95 kertoo tämän alumiinitölkkien määrän muutoksella. RWP on hyödyllinen, kun asetetaan tavoitteita aiemmin syntyneeseen jätemäärään perustuen. Edistystä ehkäisyssä voidaan mitata myös vertaamalla eri vuosien jätteen muodostumisastetta.

Kierrätysasteen mittaamisesta minimointiasteen mittaamiseen?

Menestys jätteiden synnyn ehkäisyssä voi vähentää kierrätettyjä tonneja ja kierrätysastetta. Täydentävän tiedon puuttuessa kierrätyksen vähenemistä saatetaan pitää negatiivisena kehityksenä. Yksi tapa käsitellä ongelmaa on laajentaa kierrätysaste jätteen minimointiasteeksi, johon luetaan kierrätyksen lisäksi välttäminen (mutta ei polttoa). (Stutz ym. 1998.)

Jätteiden minimointi (WM) on siis vältetyn (WP) ja kierrätetyn (R) jätteen summa:

WM95 = R95 + WP95

Kierrätysasteen tapaan voidaan määritellä jätteen minimointiaste (WMR):

WMR95 = 100 x WM95 / (WP+W)95

WMR:n ongelma on Stutzin ym. (1998) mukaan, että WM:n lisääntyminen saattaa joskus aiheuttaa minimointiasteen laskun. Sen sijaan suhteellinen minimointiaste (relative minimisation rate, RMR) kasvaa aina, kun jätteiden synnyn ehkäisyn ja kierrätyksen summa kasvaa:

RMR95 = (WM95 / W90) x 100

OECD jatkaa indikaattoreiden kehitystyötä mm. seminaarissa lokakuussa 2001. Työhön olisi mahdollista osallistua esimerkiksi testaamalla indikaattoreita ja antamalla niistä palautetta.

Tuoteryhmäkohtaisen tarkastelun hyöty ja soveltamismahdollisuudet

Indikaattoreiden avulla makrotasolla voidaan tarkastella eri jätevirtoja, esim. yhdyskuntajätettä, teollisuusjätettä, ongelmajätettä, pakkausjätettä tai kiinnostavia jätelajeja kuten paperia. Lisäksi voidaan suorittaa tuote- tai teollisuusalakohtaisia tarkasteluita. Esimerkiksi voidaan tarkastella sanomalehtijätettä, virvoitusjuoma- ja olutpakkausjätettä tms. (Stutz 1999b.)

Tuote- tai tuoteryhmäkohtainen ehkäisyn edistymisen tarkastelu edellyttäisi tuoteryhmittäistä jätemäärätiedon keruuta. Tämä parantaisi myös jätteiden välttämisen suunnittelun pohjaa. Kun tiedetään, mihin tuotteisiin (ja tarpeisiin) mitkäkin jäte- ja materiaalimäärät liittyvät, saadaan myös perusteita valita soveltuvat keinot jätteiden synnyn ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ympäristövirasto US EPA julkaisee vuosittain jätekatsausta, jossa luonnehditaan yhdyskuntajätteen koostumusta, hyödyntämistä ja loppusijoittamista eri tavoin. Jätekatsauksissa yhdyskuntajätettä tarkastellaan myös jätetuotteittain, jaoteltuna noin 50 toiminnalliseen tuoteryhmään. Tiedonkeruu pohjautuu tuotteiden ja materiaalien tuotantotietoihin (painoyksiköissä mitattuna). Tuotantotietoja muokataan materiaali- ja tuotekohtaisesti tuonnin, viennin ja tuotteiden arvioidun eliniän perusteella sekä ottamalla huomioon muualle kuin yhdyskuntajätteeksi päätyvät jakeet. (Characterization of Municipal... 1998.)

USA:n jätetuoteryhmittäistä tilastointia hyödynnetään mm. seuraavilla tavoilla

• kehitystrendien tarkastelu tuotteittain tai tuoteryhmittäin sekä tapahtuneiden muutosten syiden arviointi (National Source... 1999),
• määrällisen tavoitteenasettelun ja menestyksen arviointi erilaisten indikaattoreiden avulla (esim. menestys jätteiden synnyn ehkäisyssä, menestys jätteiden minimoinnissa sekä menestys dematerialisaatiossa),
• jätteiden synnyn ehkäisyn kannalta oleellisten jätetuoteryhmien havaitseminen politiikan kohdistamiseksi niihin,
• erilaisten jätteiden ehkäisyohjelmien potentiaalin laskeminen, jolloin tietopohjaa oleellisten jätetuoteryhmien kohdalla tarkennetaan ja paikallishallintoa autetaan näitä tuoteryhmiä koskevien ehkäisyohjelmien käynnistämisessä (Source Reduction... 1997, ReduceIt 1997).

Suomessa tuoteryhmäkohtaista tiedonkeruuta pitäisi kehittää

Suomen jätealan tiedonkeruu pohjautuu yleensä jätteiden materiaalikoostumukseen ja palvelee siten pääosin hyödyntämistä ja käsittelyä. Tuotekohtaista tietoa kootaan lähinnä tuottajan vastuuseen liittyvien päätösten seurantaa varten. Tuote- ja tuoteryhmäkohtainen tieto olisi koottavissa käyttäen pohjana tuotannon ja ulkomaankaupan hyödyketilastoja, esimerkiksi Euroopan tilastojärjestelmän Europroms-tietokantaa (2000) ja/tai Suomen luonnonvarojen kokonaiskäytön tilastointijärjestelmää (Mäenpää ym. 2000). Europroms -tietokanta sisältää EU-maiden yhdistetyt tuotannon ja ulkomaankaupan määrätiedot noin 3500 tuotteen osalta. Luonnonvarojen kokonaiskäytön tilastointijärjestelmässä ainemääriä on eritelty 1340 hyödykkeen tai hyödykeryhmän osalta. Lisäksi on kehitettävä tarvittavia muuntokertoimia ja koottava tietoa hyödykkeiden keskimääräisistä käyttöijistä.

Tuoteryhmäkohtaista tietoa voisi mahdollisesti kerätä myös paikallisissa lajittelukokeiluissa ja kehittämishankkeissa. Selvitystyötä tarvittaisiin mm. soveltuvasta otoskoosta ja jätetuotteiden ryhmittelystä.

Tiedon aggregoinnin tasoa kannattaa pohtia suunniteltaessa jätteen synnyn ehkäisyn mitaamista. Tietojen pitkälle viety yhdistäminen voi auttaa ymmärtämään suuria kehityslinjoja, mutta voi kätkeä esimerkiksi tiedon huonosti menestyneistä alueista, sektoreista tai yrityksistä. (Strategic Waste... 2000).

Muita ehkäisyohjelmien menestyksellisyyden arvioinnin näkökulmia

Ehkäisyohjelmien ympäristöarvioinnissa tulee ottaa huomioon määrän absoluuttisen vähennyksen lisäksi myös vähennys materiaalien haitallisuudessa sekä muutoksien ansiosta vältetyt ekologiset tai terveysriskit. Ideaalitapauksessa otetaan huomioon elinkaarenaikaiset systeemitason ympäristövaikutukset (esim. kasvihuonekaasujen välttäminen tai kokonaismateriaalinkulutuksen eli TMR:n pienentäminen). (Strategic Waste... 2000.)

Ohjelman taloudellisiin vaikutuksiin voidaan laskea kustannuksiin liittyvät tekijät sekä innovatiiviset vaikutukset. Ne voivat käsittää mm. välttämistoimiin liittyvät säästöt, verotulot, vältetyt ulkoiskustannukset, investoinnit, työllisyysvaikutukset, kaupan ja kilpailukyvyn, ja niitä voidaan tarkastella hallinnon, yksityisen sektorin ja kuluttajien/kotitalouksien näkökulmasta. (Strategic Waste... 2000.) Esimerkiksi Yhdysvalloissa on runsaasti laskettu ja tuotu esiin jätteiden synnyn ehkäisyn taloudellisia vaikutuksia, etenkin säästömahdollisuuksia, niin yrityksissä kuin kunnissa (esim. Brown 1996).

Jätteen synnyn ehkäisyn yhteiskunnallinen näkökulma käsittelee yhteiskunnallisia tai institutionaalisia vaikuttavia tekijöitä ja tuloksia. Vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi taustalla oleva tieto, asenteet, käyttäytymistavat, verkostot sekä poliittiset ja hallinnolliset mekanismit, joita osalliset ilmaisevat tai käyttävät tavalla, joka vaikuttaa jätteen synnyn ehkäisyyn. Tulokset voivat sisältää vaikutuksia esimerkiksi tasa-arvoon, elämän laatuun, demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen. Osalliset voivat olla ulkoisia (yritysmaailma, kuluttajat, järjestöt, muut hallinnonalat) sekä sisäisiä (esim. oman hallinnonalan johto). Menestyksellisyyttä voi mitata useimmiten laadullisesti ja kuvailevasti. OECD korostaa, että on erityisen oleellista ymmärtää ja arvioida toimintoja ja ohjauskeinoja, jotka vaikuttavat kulutustapoihin. (Strategic Waste... 2000.)

Jätteiden synnyn ehkäisyn elinkaarivaikutusten arviointi

Ehkäisy vaikuttaa jätteiden käsittelyä ja myös kierrätystä enemmän ja suoremmin jätteeksi joutuvan tai joutumattoman tuotteen koko elinkaareen. Esimerkiksi Waller-Hunter (1999) on korostanut, että yhdyskuntajätteiden synnyn ehkäisyssä on kyse paljon laajemmasta jätemäärästä kuin pelkästä yhdyskuntajätteestä.

Jätteen määrä hyödykkeen elinkaaren eri vaiheissa, erityisesti elinkaaren alkupäässä on yleensä huomattavastikin suurempi kuin itse tuotteesta muodostuva jätemäärä. Esimerkiksi Suomessa tuotetaan vuosittain 2,1 miljoonaa tonnia lopputuotteista muodostuvia eli yhdyskuntajätteitä, mutta 15,4 miljoonaa tonnia teollisuuden jätteitä, 15 miljoonaa tonnia kaivosjätteitä ja 22 miljoonaa tonnia maatalousjätteitä (Valtakunnallinen jätesuunnitelma... 1998). Suomen kansantalouden materiaalien kokonaiskäyttö oli vuonna 1995 noin 449 miljoonaa tonnia (Mäenpää ym. 2000). Jätteiden synnyn ehkäisy on keino vähentää ja tehostaa materiaalin ja energian käyttöä kautta koko arvonlisäketjun.

Jätteiden synnyn ehkäisytoimien elinkaarenaikaisia vaikutuksia ei jätepolitiikassa perinteisesti ole otettu huomioon. Jätteiden synnyn ehkäisy voi kuitenkin säästää suuria kustannuksia muiden ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Jos vastaavasti jätteiden synnyn ehkäisypolitiikan tuloksia mitataan vain yhdyskuntajätteen vähenemisenä, ohjelmat saattavat näyttää kalliilta ja jopa ylimitoitetuilta. Kun otetaan huomioon kaikki hyödyt, voidaan paremmin ymmärtää välttämisohjelmien kustannuksia säästävä ja innovaatioita tuottava potentiaali. (Waller-Hunter 1999.) Elinkaarivaikutusten tunteminen auttaa suuntaamaan resurssit niihin toimiin, joiden elinkaarenaikaiset hyödyt ovat suurimmat.

Jätehuoltoratkaisujen kasvihuonekaasupäästöt ympäristövaikutusten mittarina

USA:n ympäristövirasto EPA on osana Ilmasto ja jäte –ohjelmaansa (www.epa.gov/mswclimate/) tutkinut eri jätehuoltoratkaisujen vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin eri materiaalien kohdalla. Tutkimuksen perusteella materiaalivirran alkupään päätöksillä (esim. materiaalien käyttöönotossa) voi olla suurempi vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin kuin jätehuoltovaiheen ratkaisuilla. (Greenhouse Gas… 1998.)

Jätteiden synnyn ehkäisy on tutkimuksen mukaan yleensä kasvihuonekaasujen vähentämisen kannalta paras vaihtoehto. Se on kierrätystä huonompi silloin, kun oletetaan, että vähentyneen jätemäärän vuoksi kierrätysjärjestelmistä luovutaan. Yhteenvetona tutkimuksesta esitetään, että yhteys jätteiden synnyn ehkäisyn ja ilmastonsuojelun välillä on vahvempi kuin yleensä tiedetään. EPA on käynnistänyt aiheesta erilaisia neuvonta- ja mallihankkeita. (Greenhouse Gas… 1998.)

Suomen ympäristökeskus on tehnyt suppean selvityksen jätesektorin mahdollisuuksista kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Yleisellä tasolla todetaan, että jätteiden synnyn ehkäisyn avulla voidaan pienentää päästöjä, mutta vaikutusten kvantitatiiviseen tarkasteluun ei ollut valmiina käytettävissä riittäviä tietoja. Raportissa esitetään aiheesta tehtäväksi tarkempaa tutkimusta, jotta voitaisiin tarkastella jäteratkaisujen mahdollisesti merkittäviäkin välillisiä vaikutuksia mm. tuotannon päästöihin. (Dahlbo ym. 2000.)

Materiaalivirtojen käyttö jätteiden elinkaarenaikaisten ympäristövaikutusten mittaamisessa

Materiaalivirta-analyysin tarkoitus on antaa karkea kokonaiskuva tuotteen tai toiminnon elinkaarenaikaisista ympäristövaikutuksista. Siinä lasketaan yhteen kaikki luonnonvarojen kulutus tai siirto luonnolliselta paikaltaan, jota tietyn raaka-aineen, tuotteen tai toiminnon aikaansaaminen edellyttää elinkaarensa aikana. Aina, kun otetaan tai siirretään luonnonvaroja, aiheutetaan peruuttamaton muutos. Kun ihminen pienentää käyttöön ottamiensa luonnonvarojen määrää, pääsee myös vähemmän ainetta päästöinä ja jätteinä takaisin luontoon. (Schmidt-Bleek 2000a.)

Materiaalivirtojen pienentäminen vähentää globaalien toistaiseksi tuntemattomienkin ympäristöongelmien riskejä. Tällä on erityistä merkitystä ennaltaehkäisevän ympäristönsuojelun kannalta. Materiaalivirtatarkastelu ei siten keskity yksittäisen ympäristöongelman tarkasteluun, kuten esimerkiksi elinkaarenaikaisten kasvihuonepäästöjen laskenta. Materiaalivirtatarkastelu sisältää myös hyödykkeiden elinkaarenaikaisen energiankäytön vaatiman luonnonvarojen kulutuksen. (Schmidt-Bleek 2000a.)

Materiaalitehokkuuden (”vähemmistä luonnonvaroista enemmän hyvinvointia”) lisäämistä kymmenkertaiseksi 50 vuodessa on esittänyt mm. EU ekotehokkuusaloitteessaan. Aloitteen pohjalta YK:n vuonna 1997 järjestämän Rion seurantakokouksen (UNGASS) loppuasiakirjassa ekotehokkuuden lisääminen nostettiin yhdeksi tulevaisuuden toiminta-alueeksi. Ekotehokkuutta edistetään monilla kansainvälisillä foorumeilla.

Materiaalivirtatarkastelun tähänastinen käyttö

Materiaalivirta-analyysissa selvitetään materiaalin, tuotteen tai toiminnon aikaansaamiseksi sen elinkaaren aikana kulutettujen luonnonvarojen määrä painoyksikköinä. Ekologinen selkäreppu tarkoittaa sitä alkuperäiseltä paikaltaan luonnon ekosysteemeistä siirrettyjen luonnonvarojen määrää (kiloina), jonka esimerkiksi tuote vaatii oman painonsa lisäksi koko elinkaarensa aikana. Tuotteen vaatimaksi materiaalipanokseksi (Material Input, MI) kutsutaan tuotteen oman painon ja sen ekologisen selkärepun summaa. (Schmidt-Bleek 2000a.)

Teollisuuden perusraaka-aineen (esim. puun, alumiinin tai sementin) MI-kertoimeksi kutsutaan vastaavasti sitä luonnonvarojen kokonaismäärää kiloina, joka on tarvittu yhden perusraaka-ainekilon tuottamiseksi. Kerrointen avulla voidaan laskea tuotteiden ekologiset selkäreput, kun tuotteiden materiaalikoostumus ja tuotantotapa tunnetaan. Saksalaisessa Wuppertal-instituutissa on laskettu MI-kertoimet tärkeimmille teollisuustuotteiden raaka-aineille. Laskenta on tehty yhteistyössä yritysmaailman kanssa käyttäen pohjana myös eri toimialojen, kansallisia ja OECD-maiden materiaalinkulutustilastoja. Kertoimet ovat nähtävillä internetissä osoitteessa http://www.wupperinst.org/Projekte/mipsonline/index.html. Luvut ovat nykytietämykseen perustuvia keskiarvoja, jotka tarkentuvat jatkuvasti. (Schmidt-Bleek 2000a.)

Selkäreppuja lasketaan viidelle luonnonvarojen luokalle: abioottiset (uusiutumattomat) ja bioottiset (uusiutuvat) materiaalit, maa- ja metsätaloudessa siirretty maaperä (lähinnä eroosio), vesi sekä ilma (lähinnä polttoprosesseissa kulutettu happi). Teollisuustuotteiden vesi-selkäreput ovat tyypillisesti kertaluokkaa suuremmat kuin tuotteiden vaatima uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö. Yksinkertaisuuden vuoksi esitetään joissakin tapauksissa abioottiset ja bioottiset materiaalipanokset sekä toisinaan myös eroosio yhteenlaskettuna kiinteiden materiaalien materiaalipanoksena/selkäreppuna. Näin on tehty esimerkiksi Itävallan keskuskauppakamarin ja Factor 4+ -seuran hankkeissa, joissa kehitettiin materiaalivirtatarkastelun soveltamista yritysten tuotesuunittelussa. (Schmidt-Bleek 2000a.)

Materiaalivirtatarkastelun avulla on selvitetty sekä makrotasolla kansantalouden, alueiden tai toimialojen että mikrotasolla esimerkiksi yritysten, tuotteiden tai palvelujen aiheuttama luonnonvarojen kokonaiskulutus. OECD kiinnittää lisääntyvää huomiota materiaalivirtatarkastelun mahdollisuuksiin jätepolitiikassa ja jätealan tietopohjan vahvistamisessa. (mm. Irwin 2000).

Kun lasketaan kansantalouden materiaalinkulutusta, sisältyvät siihen myös muissa maissa aiheutetut materiaalien siirrot kohteena olevan maan käyttämien raaka-aineiden ja tuotteiden aikaansaamiseksi. Kun kansantalouden suoraan materiaalin käyttöön lisätään ekologiset reput (eli ns. piilovirrat), puhutan kansantalouden luonnonvarojen kokonaiskäytöstä (TMR, Total Material Requirement). (Adriaanse ym. 1997.) Suomen kansantalouden TMR on laskettu Oulun yliopiston Thule-instituutin koordinoimassa useiden tutkimuslaitosten yhteistyöhankkeessa. Kun TMR:n kehitys suhteutetaan hyvinvointia kuvaavan indikaattorin (esim. BKT) kehitykseen, saadaan kuva kansantalouden ekotehokkuuden kehityksestä. Suomessa TMR kasvoi puolitoistakertaiseksi samana aikana (vuodesta 1970 vuoteen 1997), kun BKT kasvoi kaksinkertaiseksi. Suomen kansantalouden ekotehokkuus on siis lisääntynyt vain hyvin hitaasti. (Mäenpää ym. 2000.) Kansainvälisen materiaalivirtatutkimuksen toisessa raportissa esitetään viiden maan materiaalin käytöstä poiston (outputin). Siinä tarkastellaan noin 55 materiaalin virtaa, jotka jaetaan edelleen noin 500 käyttövirtaan. (Mathews 2000).

Materiaalivirtatarkastelun soveltamiseksi tuotteiden ja palvelujen tasolla on kehitetty MIPS-mittari (Material Input Per Service-unit). MIPS-arvossa suhteutetaan tietyn palvelun tai toiminnon elinkaarensa aikana aiheuttamat materiaalivirrat (MI) siitä saatavaan hyötyyn (S). Kansantalouden TMR suhteutettuna kyseisen maan asukasmäärään tai BKT:een on ”kansantalouden MIPS-arvo”.

SLL:ssa on kokeiluluontoisesti laskettu eri jätejakeiden kokonaismateriaalivirtoja MI-kerrointen avulla. Yleisesti voi sanoa, että MI-laskenta korostaa paperikuitujakeen merkittävyyttä. Esimerkiksi YTV-alueella paperi- ja pahvijätteitä on 38 % jätteistä, mutta ne vastaavat 57 % jätevirran luonnonvarojen kokonaiskulutuksesta. (Koski ym. 2000).

Jätteiden elinkaarenaikaisten ympäristövaikutusten arvioimiseksi Suomessa kannattaisi kehittää materiaalivirtatarkastelun käyttöä jätealan seurannassa. MI-kertoimien tarkkuus ja saatavuus vaihtelevat kuitenkin toistaiseksi melkoisesti. Esimerkiksi paperin MI-kertoimista ei ole vielä Suomen kannalta riittävän tarkkaa tietoa. MI-kertoimien selvittäminen nykyistä huomattavasti kattavammin ja yksityiskohtaisemmin olisi suotavaa. Koska TMR-laskenta on jo meillä pitkällä, Suomen kannattaisi osallistua suunnitteilla olevaan eurooppalaiseen PROREGIS-hankkeeseen MI-kertoimien tietopohjan vahvistamiseksi (Bierter ym. 2000)

Tuoteryhmäkohtaiset tiedot yhdyskuntajätteistä antaisivat paremman lähtökohdan jätteiden elinkaarenaikaisten vaikutusten arvioimiseen kuin materiaalikohtaiset tiedot. Tuoteryhmiin pohjautuvat laskelmat sisältäisivät tiedot myös tuotteiden materiaaleista valmistamisen ympäristövaikutuksista. Myös jätemateriaalikohtaisessa tarkastelussa jaottelu liian laajoihin jäteluokkiin jaotellen heikentää MI-analyysin luotettavuutta. Esimerkiksi eri metallien MI-kerrointen välillä on suurta vaihtelua.

Tiiviisti tiedonkeruun ja -hallinnan kehittämisen haasteista

Jätteiden synnyn ehkäisyindikaattoreiden kansainvälinen kehittämistyö on käynnissä, ja siinä kannattaisi olla mukana. Ehkäisyn suunnittelua edesauttaisi merkittävästi tuote- tai tuoteryhmäkohtaisen jätetilastoinnin kehittäminen. Jätteiden elinkaarivaikutusten arviointia kokonaismateriaalivirtojen avulla voitaisiin edistää mm. parantamalla eurooppalaisessa yhteistyössä tietoa MI-kertoimista.

Valtakunnallisessa ja alueellisissa jätesuunnitelmissa esitetään jätealan nykytila sekä asetetaan määrälliset ja laadulliset tavoitteet alan kehittämiselle. Olisi hyvä, että seuraaviin jätesuunnitelmiin sisällytettäisiin jätevirta-, -materiaali- ja -tuoteryhmäkohtaisia tavoitteita, toimenpide-ehdotuksia ja seurantaohjelmia jätteiden synnyn ehkäisemiselle. Myös jätteiden synnyn ehkäisyn elinkaarihyötyjen seurannan aloittaminen kannattaisi sisällyttää jätesuunnitelmiin.

Mikäli halutaan tavoitteenasettelulla kannustaa jätehierarkian mukaiseen toimintaan, kannattaisi (kansainvälisessä yhteistyössä) selvittää tavoitteiden asettamista mieluummin jätteen minimoinnille (ehkäisy + kierrätys) kuin hyödyntämiselle (kierrätys + energiakäyttö). Lisäksi olisi syytä asettaa tavoitteita talouden dematerialisaatiolle, koska käyttöön otettu materiaali ennemmin tai myöhemmin päätyy jätteeksi.

Lähteet ja kirjallisuutta

Adriaanse, A., Bringezu, S., Hammond, A., Moriguchi, Y., Rodenburg, E., Rogich, D. & Sch¸tz, H. 1997. Resource Flows: The Material Basis of Industrial Economies. World Resources Institute (USA), Wuppertal Institute (Germany), Netherlands Ministry of Housing, Spatial Planning and Environment (Netherlands) ja National Institute for Environmental Studies (Japan). WRI, USA.

Bierter, W., Irgang, G., Manstein, C. & Schmidt-Bleek, F. 2000. Machbarkeitsstudie fur den Aufbaus von “PROREGIS (Productivity Registry-Center for Resource Productivity Factors for Wealth Creation)” oder “Zentralstelle fur Ressourcenproduktivität und Materialflusse (ZEREM)”. Vorläufiger Endbericht fur Bundesministerium fur Verkehr, Innovation und Technologie der Republik Österreich und Bundesministerium fur Bildung und Forschung der Bundesrepublik Deutschland. Giebenach/Altach/Klagenfurt/Carnoules: Factor 10 Innovation Network.

Brown, K. 1996. Waste Prevention: Source Reduction Now. Minnesota Office of Environmental Assistance. (http://www.moea.state.mn.us)

Characterization of Municipal Solid Waste in the United States: 1997 Update. 1998. United States Environmental Protection Agency, Municipal and Industrial Solid Waste Division. Washington DC.

Dahlbo, H., Petäjä, J., Jouttijärvi, T., Melanen, M., Tanskanen, J-H., Koskela, S. & Pylkkö, T. 2000. Jätesektorin mahdollisuudet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Suomen ympäristökeskuksen moniste 197.

Europroms-tietokanta. 2000. Eurostat. CD-ROM-levy. (http://europa.eu.int/eurostat.html.)

Greenhouse Gas Emissions from Management of Selected Materials in Municipal Solid Waste 1998. U.S. EPA. United Strates Environmental Protection Agency, Solid Waste and Emergency Response (5306W). EPA530-R-98-013, September 1998. (http://www.epa.gov/mswclimate/).

Irwin, F. 2000. Linking Material Flows Analysis to Traditional Waste Accounting and Policy. Esitelmä. OECD Seminar on Waste Material Flows and Resource Efficiency. OECD Working Party on Pollution Prevention and Control. Paris.

Kautto, P., Melanen, M., Saarikoski, H., Ilomäki, M. & Yli-Kauppila, H. 2000. Suomen jätepolitiikan ohjauskeinot -vaikutukset, vaikuttavuus ja kehittämistarpeet. Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristö 430. Helsinki.

Koski E., Lettenmeier M. ja Mäkivuokko K. 2000. Jätteiden synnyn ehkäisyn tietopohja ja sen kehittäminen. Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Helsinki.

Mathews, E., Amann, C., Bringezu, S., Fischer-Kowalski, M., Huttler, W., Kleijn, R., Moriguchi, Y., Ottke, C., Rodenburg, E., Rogich, D., Schandl, H., Schutz, H., v.d.Voet, E. & Weisz, H. 2000. The weight of nations - material outflows from industrial economies. Washington: World Resources Institute.

Mäenpää, I., Juutinen A., Puustinen K., Rintala J., Risku-Norja H., Veijalainen S. ja Viitanen M. 2000 . TMRFIN. Ekotehokas Suomi –projekti. Suomen luonnonvarojen käytön tilastointijärjestelmä. Thule-Instituutti, Oulu. (http://thule.oulu.fi/ecoef)

Mäenpää, I., Juutinen, A., Puustinen, K., Rintala, J., Risku-Norja, H., Veijalainen, S. & Viitanen, M. 2000. Luonnonvarojen kokonaiskäyttö Suomessa. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristö 428.

Mäki, K. 1999. Ekotehokasta kulutusta - esimerkkejä toimintatavoista. Suomen luonnonsuojeluliiton moniste.

National Source Reduction Characterization Report for Municipal Solid Waste in the United States. United States Environmental Protection Agency, Solid Waste and Emergency Response. (5306W). EPA530-R-99-034. Saatavissa EPA:n Internet-sivuilta http://www.epa.gov/osw.

Reduce It: Companion Software to Source Reduction Program Potential Manual 1997. United States Environmental Protection Agency, Solid Waste and Emergency Response. http://www.epa.gov/epaoswer/non-hw/reduce/f99007.pdf

Salmenperä, H., Heino, E., Koski, E., Lettenmeier, M. ja Mäki, K. 2000. Materiaalitehokkuuden neuvonta 2000. Koulutuskansio. Materiaalitehokkuuden neuvontaprojekti. Suomen ympäristökeskus.

Schmidt-Bleek, F. 1998. Das MIPS-Konzept - Weniger Naturverbrauch, mehr Lebensqualität durch Faktor 10. Munchen: Droemer.

Schmidt-Bleek, F. 1999. Öko-Design, vom Produkt zur Dienstleistungserfullungsmaschine. Schriftenreihe des Wirtschaftsförderungsinstituts, 303. Wirtschaftskammer, Vienna.

Schmidt-Bleek, F. 2000 a. Luonnon uusi laskuoppi - ekotehokkuuden mittari MIPS. Helsinki: Gaudeamus.

Schmidt-Bleek, F. 2000 b. Esitelmät: Integration of information society and sustainable development. Possible solutions brought by the information society. Sekä: Factor 10 - the sustainable innovation source for your company. OtaEco’00-kongessi, 18.-20.10.2000. Helsinki: TKK Dipoli.

Schmidt-Bleek, F. & Manstein, C. 2000. Austria - the Klagenfurt Innovation ja Applying the MIPS-concept in practice: the training-concept of the Project "Klagenfurt Innovation" and selected results from companies projects. Teoksessa: Tanninen, E., Manstein, C., Bistagnino, L. & Heilemann, M. (eds.). Ecodesign in the EU - four projects focusing on information technology, education and product design. Kuopio: The Kuopio Academy of Crafts and Design, Arcade Project.

Source Reduction Program Potential Manual - A Planning Tool. 1997. United States Environmental Protection Agency, Solid Waste and Emergency Response (5306W).

Spangenberg J. ym. 1995. Towards Sustainable Europe. The Study prepared for Friends of the Earth Europe by the Wuppertal Institute for Climate, Environment and Energy.

Stahel, W.R. 1995. Handbuch Abfall 1. Allgemeine Kreislauf- und Ruckstandswirtschaft, Intelligente Productionsweisen und Nutzungskonzepte. Umweltministerium, Baden-Wurttemberg.

Strategic Waste Prevention, OECD Reference Manual 2000. Working Party on Pollution Prevention and Control. Environment Directorate. Organisation for Economic Co-operation and Development. Paris.

Stutz, J. 1999a. Toward a Strategic Framework for Setting National Level Waste Prevention Targets. OECD Joint Workshop on Extended Producer Responsibility and Waste Minimisation Policy in Support of Environmental Sustainability. Paris 4-7 May 1999. Part 2. Waste Minimisation through Prevention. Organisation for Economic Co-operation and Development, Environment Directorate. ENV/EPOC/PPC(99)11/FINAL/PART 2.

Stutz, J. 1999b. Tools for Evaluating Performance in Waste Prevention. OECD Joint Workshop on Extended Producer Responsibility and Waste Minimisation Policy in Support of Environmental Sustainability. Paris 4-7 May 1999. Part 2. Waste Minimisation through Prevention. Organisation for Economic Co-operation and Development, Environment Directorate. ENV/EPOC/PPC(99)11/FINAL/PART 2.

Stutz, J., Williams, S. & Ligon, P. 1998. Toward Waste Prevention Performance Indicators. Tellus Institute, Boston. Moniste, joka jaettiin tilaisuudessa OECD Joint Workshop on Extended Producer Responsibility and Waste Minimisation Policy in Support of Environmental Sustainability. Paris 4-7 May 1999.

United Nations, Economic and Social Council, Commission on Sustainable Development, Seventh Session, April 1999. Comprehensive Review of Changing Consumption and Production Patterns, Report of the Secretary General.

Waller-Hunter, J. 1999. Welcome Address. OECD International Workshop on Extended Producer Responsibility and Waste Minimisation Policy. May 1999, Paris.