Omat työkalut
SLL Piiri Luonto ja ympäristö Eurovaaliteesit 5. Laittoman puun myynti EU:n alueella on saatava loppumaan

5. Laittoman puun myynti EU:n alueella on saatava loppumaan

Hyvä ehdokas, pyrittekö aktiivisesti muuttamaan komission ehdotusta siihen suuntaan, että laittomat hakkuut EU:n ulkopuolella saadaan kuriin?

hakkuu-maurirautkari.jpgEuroopan unioniin kuulumattomissa maissa laittomat hakkuut aiheuttavat paitsi suurimman osan sademetsien tuhoutumisesta, niihin liittyy usein myös vakavia ihmisoikeusrikoksia. Komissio on antanut ehdotuksensa uudeksi asetukseksi, jossa edellytettäisiin puun myyjän osoittavan, ettei välitetty EU-alueen ulkopuolelta tuleva puutavara ole peräisin laittomasta hakkuusta. Komission ehdotus on riittämätön kolmesta syystä: laittoman puun myyntiä ei edelleenkään suoraan kielletä, se ei sisällä yhdenmukaista ja tehokasta seuraamusjärjestelmää ja siitä puuttuu ulkopuolinen valvonta. EU:n ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden toteuttamiseksi on välttämätöntä, että asetukseen lisätään vaatimus puuntuotannon laillisuudesta. Tämän tulisi olla sopusoinnussa tuottajamaan kansallisen lainsäädännön, EU:n ympäristölainsäädännön sekä keskeisten kansainvälisten ihmisoikeus- ja ympäristöperiaatteiden kanssa.

Tehokkaalla lainsäädännöllä EU voi lopettaa osuutensa sademetsien tuhoamisessa.

Kuva: Kuvaliiteri/Mauri Rautkari

Edellinen teesi

Seuraava teesi

Tehdyt toimenpiteet