3. Biopolttoaineita pitää tuottaa ympäristöystävällisesti
Hyvä ehdokas, oletteko valmis tukemaan kunnianhimoisia ympäristökriteerejä biopolttoaineille ja edistämään esimerkiksi biokaasun pääsyä markkinoille?
Biopolttoaineille tarvitaan viimeisimpään tieteelliseen tietoon perustuvat, kattavat ympäristökriteerit. Näin tuettaisiin ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden kannalta parhaita vaihtoehtoja, jotka eivät kilpaile ruoantuotannon kanssa tai aiheuta sademetsien tai muun arvokkaan luonnon hävittämistä. Komission tavoitteena on, että vuonna 2020 vähintään 10 prosenttia kaikkien EU-maiden liikenteen energiankulutuksesta on peräisin uusiutuvista energialähteistä. Tavoite on kannatettava edellyttäen, että 10 prosentin osuus saadaan jätepohjaisista biopolttoaineista (ei kuitenkaan sekäjätettä polttamalla) ja sertifioidusta uusiutuvalla energialla tuotetusta sähköstä tai muuten tiukat ympäristökriteerit täyttävistä lähteistä.
Biopolttoaineiden edistäminen ei saa kilpailla ruuantuotannon kanssa tai johtaa sademetsien hävittämiseen.

