Uudet hankkeet
Suomessa on 2 uutta reaktorihakemusta käsittelyssä. Etelä-Suomen uraanikaivoshankkeista on luovuttu vastustuksen ja ympäristönsuojelun vuoksi. Pohjois- ja itä-Suomessa on vielä useita hankkeita, joille on kaikille muodostunut hyvin voimakkaita vastustusliikkeitä. Loppusijoitushankkeita on yksi, Posiva Oy:n kohde Olkiluodon saaressa.
- Uusien reaktorien hakijat ovat Teollisuuden Voima Oyj(Olkiluoto 4), ja Fennovoima Oy(Simo tai Pyhäjoki)
- Posivan loppusijoituskohteen omistavat Fortum ja TVO. Posiva on voimakkaasti esittänyt että Fennovoiman jätteet eivät heille kelpaa. Fennovoimalla ei ole mitään suunnitelmaa jätteilleen, koska TEM on linjannut että se ei voi pakottaa Posivaa vastaanottamaan heidän jätteitä.
- Suomen loppusijoitussuunnitelma ei ole pitkäaikaisturvallisuuden kannalta kestävällä pohjalla, kuten geologian professori Matti Saarnisto on Säteilyturvakeskuksen tilaamassa raportissa esittänyt. Ydinjätteen loppusijoitusta ei ole ratkaistu vielä missään, ydinjätteet ovat säilöttynä maanpäällisiin välivarastoihin, parakinomaisiin rakennuksiin.