Omat työkalut
SLL Piiri Luonto ja ympäristö Energia ja ilmastonmuutos Uraanikaivoshankkeet Uraaninlouhinnan terveys- ja ympäristövaikutukset

Uraaninlouhinnan terveys- ja ympäristövaikutukset

Uraani on melko yleinen, lievästi radioaktiivinen alkuaine. Se on myös myrkyllinen raskasmetalli.

Uraani koostuu kolmesta isotoopista, joista U-235:a käytetään ydinvoiman tuottamiseen sen spontaanin halkeamiskyvyn vuoksi. Uraania esiintyy pieninä pitoisuuksina kallioperässä kaikkialla maapallolla. Suurimmat tunnetut esiintymät sijaitsevat Kanadassa, Australiassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Kazakstanissa, Nigerissä, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa. Nämä maat ovat myös suurimpia uraanin tuottajia.

Uraania esiintyy maaperässä yleensä pieninä pitoisuuksina. Siksi sen kaivuun yhteydessä syntyy valtavia määriä radioaktiivista jätettä. Jätekivi ja -liete sisältävät mm. radioaktiivista toriumia ja radiumia sekä raskasmetalleja, happoja ja ammoniakkia, jotka leviävät ympäristöön pölynä tai päätyvät pinta- ja pohjavesiin. Lisäksi kaivoksista tulee kaasupäästöjä, jolloin radioaktiivisen radonin erittyminen saattaa monikymmenkertaistua normaaliin verrattuna. Radon leviää laajoille alueille ilman tai veden välityksellä. Jos louhittu uraani vielä rikastetaan alueella, ovat vaikutukset moninkertaisia. Ympäristövaikutuksia ja maisemahaittoja aiheutuu myös kaivosten tarvitsemasta infrastruktuurista: ilman teitä, sähköverkkoa, huoltorakennuksia, vesistöjen patoamista ym. ei kaivoksen perustaminen onnistu.

Ympäristövaikutuksia ilmenee jo etsintävaiheessa, eivätkä kaivosten aiheuttamat ongelmat häviä senkään jälkeen, kun kaivos suljetaan, sillä jätteet säilyvät radioaktiivisina satoja tuhansia vuosia. Esimerkiksi Enon Paukkajavaarassa vuonna 1961 suljetun kaivoksen säteilyvaikutus on edelleen havaittavissa sekä kaivosalueella että laajasti sen ympäristössä.

Uraanikaivosten terveysvaikutukset eivät rajoitu ainoastaan kaivostyöläisiin. Ainakin keuhkosyöpää, leukemiaa, ihosyöpää, keuhkoputken tulehduksia, munuaissyöpää, alhaisia testosteronipitoisuuksia, kromosomipoikkeavuuksia, epämuodostumia sikiöissä, keskenmenoja ym. on havaittu myös kaivosten ja rikastamoiden läheisyydessä asuvilla ihmisillä. Uraanin kemiallisen myrkyllisyyden aiheuttamat terveysvaikutukset ovat usein ahvaittavissa melko pian altistuksen jälkeen, mutta säteilyn vaikutukset ilmenevät vasta pitkän ajan kuluttua.

 

Lue lisää:

Tehdyt toimenpiteet