Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Luonto ja ympäristö Energia ja ilmastonmuutos Liikenne

Liikenne

Liikkuminen on ihmisen perusoikeus. Ihmisellä on luontainen tarve liikkua. Meillä on kuitenkin myös vastuu siitä, millä tavalla liikumme ja mitkä ovat liikkumisemme vaikutukset ympäristöön. Samoin yhteiskunnalla on vastuunsa mahdollistaa turvallinen ja ympäristöystävällinen liikkuminen. Hyvässä elinympäristössä julkinen liikenne on tehty sujuvaksi ja vaivattomaksi käyttää. On myös muistettu ympäristöystävälliset kevyen liikenteen väylät, jotka mahdollistavat kävelyn ja pyöräilyn. Nykyään autonsa voi jättää kauemmas parkkiin ja tulla loppumatkan lähijunalla, välttäen keskustan ruuhkat ja turhautuneen taistelun parkkipaikoista, puhumattakaan autoilun haittojen vähenemisestä tällä tavoin. Liikenteen ympäristövaikutuksia ovat mm. päästöt ilmaan ja vesiin, eläinten tiekuolemat, maiseman pirstoutuminen, vaikutukset ihmisten terveyteen sekä melu ja jätteet.

liikenne.jpgKaupunkien kasvaessa ruuhkatkin kasvavat. Liikkuminen paikasta toiseen vie yhä kauemmin, ja päästöt ja melu lisääntyvät. Liikenteen ongelmia ei voida poistaa rakentamalla uusia teitä tai kehittämällä pakokaasujen puhdistustekniikkaa. Tarvitaan muutoksia yksittäisten liikkujien valinnoissa. Jokaisella on siten mahdollisuus parantaa ympäristönsä viihtyisyyttä ja ilman laatua vähentämällä yksityisautoiluaan ja suosimalla sen sijaan joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä.

Auton käyttöä voidaan muuttaa ympäristöystävällisempään ja taloudellisempaan suuntaan monin eri keinoin.

  • Jokainen autoilija voi ajotottumuksillaan vähentää polttoaineenkulutustaan
  • On tärkeää välttää ruuhka-aikoja
  • Aja ennakoiden ja tasaisesti
  • Käytä lohkolämmitintä ennen käynnistämistä , kun lämpötila on + 5 tai vähemmän
  • Jätä ylimääräinen kuorma, kuten suksiboksi, pois kyydistä silloin, kun sitä ei tarvita
  • Jopa 90 prosenttia päästöistä syntyy kylmäkäynnistyksestä, joka lisäksi rasittaa moottoria.


Auton säännöllinen huolto ja oikeat säädöt ovat tarpeen polttoaineenkulutuksen minimoimiseksi ja auton käyttöiän maksimoimiseksi. Automallien kesken on varsin suuria eroja bensiinin kulutuksessa, ja niitä kannattaa vertailla autoa ostettaessa. Autolla liikuttaessa kannattaa käyttää suunnitelmallisuutta ja harkita reittejä etukäteen, tällöin vältytään turhilta edestakaisin ajeluilta. Pyri yhdistelemään asioiden hoitoa samalle ajokerralle. Kaupassa käynti onnistuu samalla reissulla, kun ajaa kotiin jumpasta tai ystävän luota.


On tärkeää miettiä, onko tehtävä automatka todella tarpeellinen, ja olisiko se korvattavissa ympäristön kannalta paremmalla liikkumismuodolla. Lyhyet automatkat saastuttavat suhteellisesti eniten, sillä ensimmäiset kilometrit kuluttavat enemmän polttoainetta, ja katalysaattori alkaa toimia vasta, kun moottori on riittävästi lämmennyt. Kannattaisi miettiä työmatkan pyöräilemistä tai kävelemistä, tai yhdistää nämä kävelemällä tai pyöräilemällä lähimmälle pysäkille. Siten arkiliikenne muuttuu hyötyliikunnaksi. Monet suomalaiset kärsivät ylipainosta ja liian vähäisen liikunnan aiheuttamista sairauksista, joten hyödyttäisit ympäristön lisäksi myös itseäsi.


Lue lisää