Omat työkalut

Nairobin ilmastokokous

Marraskuussa 2006 kansainvälisen ilmastopolitiikan toimijat olivat ensimmäistä kertaa koolla Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, missä ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsitään selvimmin jo nyt. Nairobissa pidetyssä ilmastokokouksessa keskusteltiin siitä, miten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä jatketaan Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden 2008-2012 jälkeen.

tuulivoima.jpg

  • Viikon vieras - haastatteluissa kansainvälisen ilmastopolitiikan asiantuntijat arvioivat Nairobin ilmastokokouksen tuloksia.

Kansainvälisen ilmastopolitiikan ytimessä ovat YK:n ilmastosopimus ja sitä täydentävä Kioton pöytäkirja. Nämä luovat raamit päästöjen vähentämiselle, uusien ja syvempien vähennystavoitteiden neuvottelulle ja köyhien maiden tukemiselle ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumisessa.

Osapuolten keskuudessa vallitsi yksimielisyys siitä, että jotakin on tehtävä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Erimieltä sen sijaan ollaan siitä, kenen tulisi vähentää päästöjä, kuinka paljon ja millä aikataululla. Lopulta päätettiin, että Kioton pöytäkirjan kokonaisarviointi tehdään seuraavan kerran vuonna 2008. Sen sijaan selvää aikataulua Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden jälkeisestä ilmastopolitiikasta käytäville neuvotteluille ei saatu sovittua.

Suomen luonnonsuojeluliiton seminaarissa Mitä Kioton sopimuksen jälkeen? keskusteltiin ilmastopolitiikan jatkosta vuoden Kioton pöytäkirjan ensimmäisen velvoitekauden 2008-2012 jälkeen.



Kuvitus: Hanna Välitalo
Tehdyt toimenpiteet