Mitä Balin jälkeen? Ilmastoneuvottelujen tulevaisuus ja kehitysmaiden rooli

Teollisuus- ja kehitysmailla on YK:n ilmastosopimuksen piirissä "yhteiset mutta eriytetyt vastuut", mutta sopimuksen maajakoa on kritisoitu kaikki nämä vuodet, esim. Ukraina vs. Israel/Singapore, eri porukoissa!

Pitäisi paitsi tiivistää päästörajoitushaasteita myös laajentaa niihin osallistuvien joukkoa

2007 oli ilmastonmuutoksen Supervuosi: IPCC:n 4. arviointiraportti, YK:n turvallisuusneuvosto käsitteli 1. kerran ilmastonmuutosta, 80 valtionjohtajaa kokoontui keskustelemaan asiasta Ban Ki-moonin korkean tason tilaisuudessa, Epämiellyttävä totuus sai kaksi Oscaria ja Nobelin palkinto meni IPCC:lle ja Al Gorelle.

Monissa keskeisissä maissa tapahtui myös edistystä: Australian uusi hallitus ratifioi ensi töikseen Kioton lisäpöytäkirjan ja Kiina julkaisi 1. ilmasto-ohjelmansa: 85% kiinalaisista kannattaa korkeampia energiaveroja (myös muissa keskeisen kasvun kehittyvissä maissa vastaavaa kannatusta erityisesti silloin, kun verojen tulot suunnattaisiin ympäristötoimiin), Yhdysvalloissa päästökauppa tulee kattamaan yli puolet väestöstä.

Balin historiallisuus – mitä ja miksi?

Berliinin ja Kioton ohella yksi merkittävimmistä YK-neuvotteluista ilmaston alalla

Käynnistettiin virallisesti Kioton jälkeiset neuvottelut, Yhdysvallat jäi täysin yksin, kehitysmaat aktiivisempia ja rakentavampia, vanhasta Rion maajaosta ollaan luopumassa, sopeutumisrahasto sai muotoa, sen hallituksen kokoonpanosta ja projektien hakumenettelyistä sovittiin. Metsien suhteen sovittiin myös jotain... Pieniä askelia hyvään suuntaan kehitysmaiden kannalta.

Nyt ryhdytty paljon enemmän kehitysmaalähtöiselle linjalle: teknologian siirto, sopeutuminen ja rahoituksen järjestäminen ovat tässä tärkeitä kysymyksiä.

Kehitysmaiden sisäinen kirjo tuli paremmin esiin kuin ennen, G77-ryhmän sisällä ylipäänsä niin hullun laaja kirjo erilaisuutta. Monet maat halusivat viestiä suhteessa tulevaisuuteen, hyväksyviä kannanottoja myös siitä, että kehitysmaillakin on velvollisuutensa rajoittaa päästöjään – tämä on aiemmin ollut tabu; kehitysmaat tulleet perässä sikäli kuin tulleet. Esim. Etelä-Afrikka kertoi Balilla olevansa valmis päästörajoituksiin.

Karkeasta Rion perinnön jaosta maiden osilta ollaan luopumassa, ja jos tämä on tosiaan suunta, niin asia on historiallinen ja tärkeä.

Meillä ON jo globaaleja ilmastosopimuksia, ainakin jos puhutaan mukana olevista maista. Kioton on ratifioinut 175 maata, ja UNFCCC:n 192.

Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa (pl. Etelä-Afrikka) elää n. 700 miljoonaa ihmistä – vastaavat 0,6 % maailman energiaperäisistä CO2-päästöistä – olisi tarpeetonta, strategisesti hölmöä ja moraalisesti arveluttavaa puhua, että kaikkien pitäisi olla rajoittamassa päästöjään...

2/3 samoista päästöistä 10 suurimman päästäjän toimesta – Yhdysvallat... Intia...

Lämpeneminen rajoitettava kahteen asteeseen, ja jotta tämä saavutettaisiin, päästöt pitää kääntää laskuun vuoteen 2015 mennessä, leikattava 45−80 % vuoteen 2050 mennessä.

Kehitysmaissa tapahtuu jyrkkää päästöjen kasvua, mutta kasvua on edelleen myös teollisuusmaissa; transitiomaissa kasvu on lievempää.

2020 aikaan jo pelkät kehitysmaiden päästöt ylittäisivät tavoitteen sallimat päästörajat... Kiina vastuussa yksinään puolesta päästökasvun massasta, joten kahden asteen tavoite karkaa ilman näiden maiden mukaantuloa.

Miten saataisiin sopimus riittävän houkuttelevaksi kehitysmaille?

Neljä tarpeellista ehtoa

• Oikeudenmukaisuus: köyhillä mailla on oikeus kehittyä

• Joustavuus: erilaisia polkuja erilaisille maille

• Kustannustehokkuus: kustannusten minimointi ja hyötyjen maksimointi; riittävä poliittinen hyväksyntä edellyttää tätä!

• Rahoitus: tukea köyhille maille, nykyisen ODA:n ja jo luvatun ilmastorahoituksen päälle, osa myös yksityisiltä, mutta valtioiden budjeteista saatava osa, myös Suomen on osallistuttava rahoitukseen

Erilaisille maille erilaisia velvoitteita

1. määrällisiä päästövähennystavoitteita kehittyneille maille; olisi vaikea perustella miksi ei Kioton jälkeen pysyttäisi näiltä osin samoilla linjoilla kuin tähän asti

2. uudenlaisia tavoitteita nopeasti kasvaville kehitysmaille; ei tule rangaistusta jos ei päästä tavoitteisiin, mutta porkkanaa jos päästään

3. kestävän kehityksen polkuja ja tukea köyhimmille maille – kuitenkin se suurin porukka maailman maita, joissa sopeutumisen tärkeys korostuu. Metsäkadon rajoittaminen yksi toimi, jolla köyhät maat voivat osallistua.

Mitä Suomi voisi tehdä?

1. Ottaa nykyiset velvoitteet vakavasti ja osoittaa valmiutta kunnianhimoisiin uusiin velvoitteisiin – se sama vanha kädenvääntö teollisuus-kehitysmaa -akselilla; ei vain EU:n piirissä, vaan kansallisesti, pelkät tavoiteprosentit eivät ole hyvät eväät neuvotteluihin

2. Kehittää ja kaupallistaa kestävää teknologiaa

3. Tukea köyhiä maita taloudellisesti, alkaen ilmastoneuvotteluista, sopeutumisen tukemisesta, päästöjen rajoittamisesta...

4. Olla aktiivisempi kansainvälisen poliittisen tahdon synnyttämisessä; Suomen ilmasto-diplomatian panos on ollut tähän mennessä hyvin vähäinen.

Oras on ehdottanut, että Suomi emännöisi jotain Kööpenhaminan valmistelukokousta, YM ottanut ajatuksen positiivisesti vastaan.

Ville-Veikko Hirvelä: Kuviossa on rakenteellisesti se ongelma, että kuka kuluttaa, se myös päästää, ja jos kulutuksen ja päästöjen välistä suhdetta ei pystytä vähentämään, niin se on se ja sama mistä päästöt tulevat. Mitä tuumit tästä? – Kansallisesti voisi ottaa käyttöön kulutukseen kohdistuvia toimenpiteitä. Teollisuusjärjestöt ovat esittäneet globaaleja päästöalakohtaisia tavoitteita; tehottomimmat laitokset joutuisivat pulaan – suurin osa näistä kehitysmaissa, eli suoraan tulonsiirtoa kehitysmaista...

Risto Pekkanen, Tekniikka elämää palvelemaan: Verrattuna asevarusteluun kehy-rahat ovat pennejä, ja asevarustelu myös saastuttaa. Yleismaailmallinen kerosiinivero, onko siitä ollut keskustelua? – Kv. ympäristöveroista keskusteltu yleensä vähän, edes EU-maat eivät ole pystyneet sopimaan sellaisista, joten YK-tason päätös tuntuisi vaikealta. Toki veroille olisi käyttöä. Lentoliikenteen kerosiinivero voisi olla realistisempi tavoite.

Kalle Sysikaski Kepan puheenjohtajistosta: Miten rahastojen varojen käyttöä valvotaan, kun esim. jutut eukalyptysviljelyksistä ovat herättäneet huolta? – Oras ei tunne valvontamekanismia. Tove Selin: Brasiliasta on ainakin löytynyt yksi eukalyptysviljelys, PLANTAR-hanke. – Ongelmia on ollut erityisesti lisäisyyden toteutumisessa CDM-hankkeiden piirissä (eli sen varmistamisessa, että hankkeet ovat todella uusia eivätkä ne olisi toteutuneet ilman CDM-mekanismia). Osassa ollut myös puhtaita keke-ongelmia, ja toisaalta suuri osa hankkeista on mennyt Kiinaan, ja Afrikka on jäänyt niistä paitsi, nämä ovat kaikki toteennäytettyjä CDM-ongelmia.

Tuuli Kaskinen: Pitäisi pystyä kiinnittämään huomiota myös kehitysmaiden kasvaviin eriarvoisuusongelmiin. – Kyllä, mutta ei näytä hyvältä esim. Kiinan ja Intian keskiluokan tai eliitin suhteen. Elegantein tapa olisi päästölupien jako väkimääräpohjaisesti maiden välillä, ja sitten kansallisesti henkilökohtaisesti.

Eero Yrjö-Koskinen: Mitä Suomi voisi tehdä? -osuudesta: Olet mielenkiintoisessa asemassa juuri suhteessa tähän laatiessasi uutta selontekoa, miten näet tämän roolisi, kun nykyinen hallitus on pyrkinyt esim. muuttamaan turpeen luokitusta, ottanut kankeasti käyttöön uusiutuvia energiamuotoja, lisäksi mm. Väyrynen ja budjettituen kritiikki, aloitteellisuuden puute, jota järjestöt ovat jo pitkään kritisoineet. Avoin koordinaatiomekanismi on mahdollinen nykyään, esim. benchmarking-mahdollisuudet. – Kyllä, pienempi ryhmä voi lähteä EU:ssa liikkeelle jonkin asian kanssa.

Risto Isomäki: Aikatauluongelma lämpönousun maksimitavoitteen ja päästöjen osalta. Ympäristöjärjestöjen olisi aina vaadittava enemmän ja nopeampaa, turvallisuussyistä, ei peesata. – Kyllähän järjestöt ovat olleet kunnianhimoisia, 2020 mennessä pitäisi leikata 80 %. Valtioneuvoston kansliasta on tilattu jo selvitys äärimmäisten lämpötilakasvujen toteutumisesta. Oras suositteli Riston uutta kirjaa tai hänen kirja-arviotaan Vihreässä Langassa.

Tuuli Bernardini: Onko Kehityspoliittisen ohjelman väläyttämää hiilineutraalisuuden tavoitetta lähdetty jotenkin edistämään, tai oletko ennättänyt pohtia sen edistämisen keinoja? - Oras lupasi pohtia asiaa tullessaan KPT:n täysistunnon vieraaksi 18.4.

Yhteenvetona Orakselta: Suomen kehitysyhteistyön edistämisessä ja kehityspoliittisessa johdonmukaisuudessa riittää jumppaamista. Valtioneuvoston kanslia on tilannut Sykkeestä selvityksen läpileikkaavuudesta ja johdonmukaisuudesta.