Kansainvälisen ilmastopaneelin mukaan ilmastonmuutoksen todennäköisiin vaikutuksiin kuuluu ääri-ilmiöiden kuten myrskyjen ja kuivuuksien lisääntyminen ja pahentuminen. Ilmastonmuutos on jo pahentanut aavikoitumisongelmaa. Nousseet lämpötilat ovat lisänneet haihduntaa ja maan kuivuutta, jolloin sen tuotantokyky on laskenut. Ilmaston lämpeneminen pahentaa ongelmaa jatkuvasti. Afrikassa ilmastonmuutoksen pahentamasta aavikoitumisesta uhkaa aiheutua nälkää, ihmishenkien menetyksiä, ympäristöpakolaisuutta, ympäristökonflikteja ja köyhyyden syventymistä.

Kuivuuskaudet yleistyvät

Kuivuus tarkoittaa, että sademäärä laskee merkittävästi alle normaalitason. Toistuvat kuivuudet ovat aina kuuluneet kuivien ja puolikuivien alueiden ominaispiirteisiin, eikä kuivuus sinällään ole merkki ilmastonmuutoksesta. Kuivuuskausien yleistyminen ja pahentuminen sen sijaan on. 1900-luvun lopussa koko Afrikan sarvea ja Sahelin aluetta piinasi lyhyen ajan sisällä kaksi huomattavan pitkää ja ankaraa kuivuutta. Ensimmäinen kesti 1960-luvun lopusta 1970-luvun puoliväliin ja toinen 1980-luvun alkupuolelta sen puoliväliin.

Sademäärän suhteen 1980-luvun kuivuus oli pahin koko vuosisadan aikana. Kuivuuden seurauksena ihmisiä menehtyi nälkään ja sairauksiin. Monet lähtivät pois alueelta ja eläimiä kuoli suuria määriä. Köyhimmät maanomistajat myivät viljelysmaansa. Kuivuus aiheutti välitöntä inhimillistä kärsimystä ja syvensi köyhyyttä niin että sen vaikutukset tuntuvat edelleen.

Ilmastonmuutos kiihdyttää aavikoitumista

YK:n aavikoitumisenestosopimus UNCCD määrittelee aavikoitumisen kuivilla ja puolikuivilla alueilla tapahtuvaksi maan tuotantokyvyn laskuksi. Kyse ei ole kuivuuden aiheuttamasta väliaikaisesta shokista, jolloin veden puute johtaa kasvillisuuden vähentymiseen. Aavikoitumisessa maa on köyhtynyt pysyvämmin ja sen kyvyssä tuottaa kasvillisuutta on tapahtunut pysyvämpiä muutoksia.

Aavikoiden reuna-alueilla tapahtuva maan laadun heikentyminen ja siitä seuraava kasvillisuuden vähentyminen laajentaa aavikoita kuten Saharaa. Aavikoituminen piinaa kuitenkin kuivia- ja puolikuivia alueita muuallakin: Se voi saada alkunsa missä vain. Aavikoituminen voi olla laikuittaista ja vaihdella pienelläkin alueella.

Yleisin aavikoitumisen syy on ihmisen toiminta, kuten ylilaiduntaminen, puiden kaataminen tai viljely maata vahingoittavilla menetelmillä. Myös väestökeskittymät ja väestönkasvu pahentavat ihmisten toiminnan vaikutuksia ympäristöön. Köyhyys sekä epätasainen varallisuuden ja maanomistuksen jakautuminen ovat usein ympäristöä vahingoittavan toiminnan syynä.

Aavikoitumisen torjunnassa olisi tarttuva niihin yhteiskunnallisiin syihin, jotka saavat ihmiset käyttämään ympäristöä kestämättömällä tavalla. Erityisen tärkeää olisi lievittää kehittyvien maiden köyhyyttä ja tukea yhteiskuntien kehittymistä entistä tasa-arvoisemmiksi.

Anu Eskonheimo