Omat työkalut
SLL Piiri Luonto ja ympäristö Energia ja ilmastonmuutos Ilmasto lautasella Sisällys Ilmasto lautasella Lähellä tuotettu ei välttämättä ole lähiruokaa

Lähellä tuotettu ei välttämättä ole lähiruokaa

Lähiruoka on iskostunut ympäristötietoisen kuluttajan iskusanaksi. Alkuperäisen idean mukaan lähiruuan kaikki tuotantopanokset, myös lannoitteet ja rehut, tulevat läheltä. Nykyisessä maataloudessa lannoitteet, polttoaineet ja rehut tulevat kuitenkin harvoin tilalta tai lähiympäristöstä. Esimerkiksi suomalaisen sian valkuaisrehu on tuontisoijaa. Paradoksaalisesti siis naapurissa kasvanut sika on enemmän ”kaukoruokaa” kuin soijapihvi.

loisto-kh.jpgVaikka tuotantopanokset eivät tule läheltä, on ruuan lähellä tuottamisessa omat etunsa: lisäaineiden käyttöä on mahdollista vähentää, kesä- ja talvikauden ruokien suosiminen on helppoa ja ruoka on mahdollista saada kuluttajalle tuoreena. Tuotteita ei myöskään tarvitse pakata kestämään monien päivien kuljetusmatkoja ja uudelleentäytettävien pakkausten käyttö helpottuu. Suomessa nämä ruuan lähellä tuottamisen tarjoamat mahdollisuudet toteutuvat harvoin. Yhtenä syynä lienee keskittynyt tukkujärjestelmä. Myös tuotanto-olosuhteiden seuraaminen ja niihin vaikuttaminen on sitä helpompaa, kurpitsat padassamitä lähempänä ruoka tuotetaan.

Kuljetusten osuus ruuan ilmastovaikutuksista on kuitenkin pieni. Ruuan kotimaisten kuljetusten ja pakkausten osuus on FOODCHAIN-tutkimuksen mukaan 1-8 % elintarvikkeiden tuotantoketjujen ilmastovaikutuksista. Suomen maanteiden tavarakuljetuksista 14 % on elintarvikkeita ja rehuja. Elintarvikekuljetuksilla lienee siis vaikutusta luonnonvarojen kulutukseen myös teiden rakentamisen kautta. Matkan pituus ei ole merkittävin kuljetuksen hiilikuorman kasvattaja. Enemmän vaikuttaa se, kuljetetaanko kuivatavaraa vai pakastetta ja miten kuljetetaan: laivan rahtina, kumipyörillä vai lentäen. Mikäli ruoka matkaa kaupasta kotiin autolla, aiheuttaa se usein suuremman hiilikuorman kuin pakkausten valmistus ja ruuan matka kauppaan.
mung-pavut.jpg
Selkeintä ja vähiten ympäristöä kuormittavaa lähiruokaa ovat lähimetsien luonnonantimet, oman pihan vihannekset sekä ikkunalaudalla kasvatettavat idut ja versot.

Teksti: Laura Räsänen,

Kasviuonekuva: Pertti Taskinen, muut kuvat: Laura Räsänen

logo pieniLähteet ja lisätietoja


< Riisi - metaania | Entä luomu? >
Tehdyt toimenpiteet